Töppösin

Kiitos kaikille viesteistä ja kommenteista, joita on tullut yllättävänkin paljon. On tosi lohduttavaa saada tsemppausta ja hyödyllistä kuulla eri kokemuksia. Toisaalta vaihtoehtojen määrä myös ahdistaa ja ne "mun koiralla oli samantapaisia oireita ja lopulta syyksi selvisi x" -jutut on niin... niin... loputtomia? Olen kuullut sairauksista joista en ole koskaan tiennytkään ja jos listaan nämä kaikki ehdotukset, tarvittavien tutkimusten määrä on melkoinen ja koko homma lähinnä hakuammuntaa. No niinhän se olisi joka tapauksessa. Vastustin kiusausta soittaa heti maanantaiaamuna paikalliselle klinikalle. Haluaisin täydellisen verenkuvan, ultrausta, röntgenkuvia, anaalien, eturauhasen, silmien, korvien, jalassa olevan patin, polvien ja virtsanäytteen täydellisen tutkimuksen. Unohdin varmaan jo jotakin. Ongelma on vaan nyt se, että potilas voi aivan täydellisen normaalisti. En usko, että se on kipeä mistään. Jos sillä olisi mennyt polvet alta tai olisi tasapainoaistiin vaikuttava välikorvantulehdus tai täpötäydet kipua aiheuttavat anaalit, se ei olisi tunnissa itsestään toipunut niistä. Se on pidetty lyhyillä remmilenkeillä ja kipulääkekuurilla päivystäjän ohjeen mukaan, vain koska tuntuu että jos lopetan, jään aivan tyhjän päälle. Nyt voin sysätä edes pienen osan vastuuta jollekin muulle ja kuvitella, että hän tietää, mitä neuvoi. Koira sai eilen, kolmantena päivänä, raivarit pelkälle ohikulkevalle ihmiselle jolla ei siis ollut koiraakaan, ja ulkona kaikki hajut on sitten hänen ja jos Sieni yrittää haistella samaa penkkaa, siitäkin tulee sanomista. Tämä on se ilmiö, miksi se ei ole kiva pelkkänä kotikoirana: kun sillä ei ole tarpeeksi oikeaa tekemistä, se keksii sitä itse, ja vaihtoehdot on juuri tällaisia mitkä kenenkään muun mielestä ei ole yhtään kivoja.

Elämä on tuntunut vain varastetuilta hetkiltä kuolemanpelon välissä. Mulla piti olla suht terveet rodut, mutta sain kaksi maanantaikappaletta. Jokaisen koiraa ottavan on tiedostettava, että koirien elinikä on huomattavasti ihmisiä lyhyempi, ja ne kuolee ennen meitä. Se vain on hinta yhteisestä ajasta ja se on ihan ok minullekin. Ne tulee vanhaksi ennen meitä ja sitten on vain tehtävä mitä on tehtävä. Mutta kun koirat on vasta ikävuosilla 3 ja 6, hautajaisia ei pitäisi vielä pitkään aikaan joutua miettimään. Se on luonnotonta ja aivan hirveää. :( Ehkä mulle ei koskaan näiden jälkeen tule enää yhtään koiraa, koska en vain halua että elämäni on tällaista surua ja murhetta...

Kuvasin yksi ilta töppöstä ja jalassani olevaa töppösenlogotatuointia. Muistan, kun menin ottamaan tatskaa, se taisi olla 2010. Tatuoijan kanssa mallattiin kuvaa nilkkaani ja paikan päättämisen jälkeen hän sanoi: "yleensä en koskaan kysy asiakkailta heidän kuvistaan, mutta nyt on niin erikoinen kuva, että vaikea vastustaa kiusausta. Mikä tämän tarina on? Onko se nuotti?" Ei, se on töppösen logo. Sientä en ole jalkaani tatuoittanut vaikka välillä on käynyt mielessä ja vastaava yksinkertainen sieni kävisi siihen vierelle hyvin. Tarkoitus ei koskaan ollut piirtää kaikkia koiriani itseeni, se tuntuisi vähän tyhmältä. Vain se yksi, joka on aivan erityisen merkityksellinen. Nyt olet aina minussa. Kuva on perusasennon puolella, koska siellä se enemmän viettää aikaansa. Töppönen on ollut läsnä elämäni vaikeimmat vuodet, se on odottanut mua missä ikinä olenkin ollut, se on maannut mun vieressä kun en ole jaksanut nousta, se on aina, aina, aina ollut olemassa mua varten. Sittenkin kun en joskus enää voi nähdä, kuulla, koskea ja tuntea sinua, olet aina mukanani. Mutta älä mene, voi hyvä jumala, älä mene vielä. :(