sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Every second is a lifetime

Se oli sellainen ystävänpäivä. Eilen aamupäivällä pidettiin mökkikylä- ja tottistreenit kentällä. Käytettiin samoja lumikuoppia kuin torstainakin, ja tällä kertaa mun molemmilla koirilla ukko oli puskassa kaikkien kuoppien ja mökkien takana. Ne molemmat myös juoksi suunnilleen suoraan rullan hakuun ja näytöllekin löydettiin hienosti. Töppöselle siinä naurettiin, että voisitko arvostaa meidän työtä, hirveä mökkien rakentaminen etkä käy edes katsomassa niitä. Se on vaan niin omaa luokkaansa nenänkäyttäjänä, ja vaikka se on tehnyt hakua huomattavasti vähemmän kuin Sieni, nenänkäyttöön ylipäänsä sillä on tosi paljon enemmän rutiinia ja pienin ja parhain ystäväni nyt vaan on pätevin koira maailmassa. Töppönen saa hakutreeneissä lopuksi pallon minulta ja juoksee sen kanssa itsekseen tullen välillä repimään mun kanssa. Ukoille se ei sitä vie ellen itse pallosta kiinni pitäen siirrä sitä maalimiehen käteen. Sitten kyllä repii muidenkin kanssa. Kentällä on lumikerroksen alla varmastikin jäätä kun nämä säät on olleet mitä on, ja siellä se paineli aika kyytiä heittämäni pallon perään karjuen mennessään. Kuten aina.

Puolen päivän maissa oltiin kotona, ja siinä sitten söin ja puuhailin ja olin menossa päikkäreille yövuoron jäljiltä. Sieni kävi kaivamassa purkamatta jäänyttä treenikassia eteisessä ja löysi sieltä mudin narupallon, jonka se otti ja toi olkkariin. Se nujusi sen kanssa keskenään hetken, ja sitten mudi kävi ottamassa pallon siltä. Seisoin keittiössä, kun mudi tuli pallo suussa kävellen kohti ja vähän ennen minua nousi takajaloilleen. Se tuo lelut aina ylös asti, ja olen viime aikoina opettanut sen nostamaan ruokakuppinsakin mun rintaan asti, ettei mun tartte yhtään kumartua ottamaan sitä vastaan. Koska palveluskoiran tehtävä on palvella. Mudi oli takajaloilleen noustessaan matolla, ja sen sijaan että olisi siitä pystyasennosta lähtenyt "kaatumaan" eteenpäin mun mahaan etutassuilla osuakseen, se horjahtikin taaksepäin (lisäys: nyt kun muistelin sijaintejamme, se varmaan horjahti itsestään katsoen oikealle puolelle). Ei liukastunut eikä mitään, vaan tasapaino vaan petti. Ei kaatunut selälleen, mutta ihan kunnolla ja selvästi horjahti, ja nauroin sille, että mitä ihmettä sä duunaat, senkin pelle, vaan sulle voi käydä niin, että palloa tuodessa kaadutkin väärään suuntaan. En aikonut leikkiä pallolla, joten otin sen pois ja pistin jonnekin mistä sitä ei enää saa kukaan otettua. Sitten siinä ei kauaa mennyt, kun rupesin katsomaan, että ei helvetin helvetti oikeasti, eihän se ollut mikään yksittäinen horjahdus, koira ei pysy pystyssä enää lainkaan!

Se yritti kävellä, mutta takajalat tärisi vuoroin toinen tai molemmat. Ne ei varsinaisesti menneet alta niin että olisi olleet täysin voimattomat eikä niille olisi voinut varata painoa lainkaan, vaan enemmänkin vaan tasapainoaisti petti täysin ja koira hoippui kuin olisi hirveässä kännissä. Samanlaista kaatuilua kuin juuri nukutuksesta heräämässä oleva koira tekee yrittäessään ekoja kertoja ylös. Se piti päätä alhaalla ja ehkä vähän toiseen suuntaan vinossa. Muutaman askeleen jälkeen se joko kaatui jommalle kummalle kyljelleen tai rojahti itse normaalisti vatsa edellä makuulle. Tässä vaiheessa se alkoi itkeä, siis vinkua, sellaista hiljaista ja kaihoisaa, ei mitään kiljumista. Enemmänkin tuli mieleen, että sitä ahdistaa kuin sattuu. Se hyppi sängylle ja vaelsi pitkin kämppää löytämättä hyvää asentoa, ja sängylle mä sitten niittasin sen että nyt odotat siinä paikoillasi. Se kouristeli tai tärisi siinä vaiheessa enemmänkin kuin jommasta kummasta lonkasta, ja muistan että ajattelin että et nyt jumalauta lakkaa hengittämästä ja kuole mun käsiin. Koko ajan se oli aivan tajuissaan ja "läsnä" ja reagoi puhutteluun ja toimi järkevästi. Totteli "käy siihen" -käskyä ja pysyi paikallaan sängyllä kun käskin "odota" siksi aikaa että hain puhelimeni. Tunnustelin sitä eikä siitä löytynyt mitään outoa tai aristavaa kohtaa. Soitin siinä sitten päivystykseen, nauha kertoi että on Mäntyharjussa (~45km) ja sitten kyseisen lääkärin kännykkään yhdistettynä päällä oli vastaaja. Lääkäri on toimenpiteessä, voitte jättää viestin. No jotain kai onnistuin siihen sopertelemaan ja miten ne minuutit voi tuntua tunneilta kun vaan odottaa, että soita nyt... mietin, lähtisinkö ajamaan valmiiksi sinne suuntaan, mutta onneksi tuli mieleen, että lääkärihän voi itse olla missä tahansa päivystysalueella ja ajaisin mahdollisesti aivan väärään suuntaan. Koira makasi sängyllä, istuin sen vieressä silittelemässä sitä eikä se jälkeen päin ajateltuna tuntunut lainkaan siltä, että se oikeasti lakkaisi hengittämästä. Meni varmaan 20min niin lääkäri soitti, onneksi hän olikin Mikkelin klinikalla, joten hyppäsimme autoon ja olimme vartissa siellä.

Klinikan pihalla koira oli jo selvästi parempi ja käveli itse sisään vain hieman hoippuen. Ihan helvetin vihainen se kuitenkin oli, ja kuonokopasta huolimatta kävi lääkärin päälle ihan tosissaan, joten jotain sillä kyllä on oltava pielessä. Minua kohtaan se oli koko ajan sekä kotona että klinikalla aivan normaali ja tutkittiinkin se niin, että minä avasin suun jne. Sitten alkoikin mielenkiintoinen osuus: sydän/keuhkot normaalit, ei arista mitään kohtaa missään päin kroppaa, asentotunto normaali, silmät reagoi valoon normaalisti, lämpö normaali, limakalvot ok, ei oksentelua/ripulia/ruuansulatuskanavan oireita, verinäyte tutkituilta osin normaali (päivystyksessä ei saanut laajaa verenkuvaa, mutta tulehdusarvot, maksa, munuainen normaalit). Kävelynäyte klinikan pihalla oli hieman hapuilevaa, ylämäessä penkkaan koipea nostaessaan horjahti enemmän. Mutta selvästi parempi kuin kotona, se ihan pysyi pystyssä ja käveli eikä vain kaatuillut. Vinkunakin oli lakannut.

Vaihtoehtoja oli toki monia. Olisiko koira voinut syödä jotain, kotoa lääkkeitä tai ulkoa jotain myrkkyä? Se ei ole yhtään sellainen, lääkkeitä se ei syö vapaaehtoisesti silloinkaan kun olisi tarkoitus ja muutenkin se on enemmän nirso kuin luokkaa syö kaiken mitä löytää (toisin kuin Sieni). Kotona ei myöskään mitään ollut pengottu, ja jos ulkona olisi jotain ollut, Sieni olisi taatusti ollut jaolla heti. Koirat oli aamulla vaan fleksilenkillä ja siten silmieni alla, mutta toisaalta haistelemaan kumartuessaan nopeasti kerkiää jotain nielläkin, en mä nyt koko ajan niitä tuijota silmä kovana. Kuulemma tällä alueella ei ole ell:n tietoon tullut yhtään myrkytystä muutenkaan, ja jos sellaisesta olisi kyse, todennäköisesti näkyisi oksenteluna/ripulina ja veressä.

No sitten joku tuki- ja liikuntaelimistön juttu. Koira juoksi aamulla ulkona sen pallon perässä, ja vaikka mun silmiin siinä ei käynyt mitään, koira ei kaatunut, ulvahtanut, ontunut, mitään, niin onhan siinä voinut joku pikku nyrjähdys sattua. Koira on pallon perässä ollessaan niin korkeassa vireessä, että epäilen, että siltä voisi leikata jalan eikä se ehkä huomaisi mitään niissä adrenaliinihöyryissään. Mutta se oli sitten pari tuntia autossa ja kotona aivan normaali ennen kuin se kouristuskohtaus alkoi, miksi niin pitkä viive? Laukaisiko se kotona pallon tuonti ja takajaloille nousu kivun jotenkin uudestaan? Miksi se ei arista mitään kohtaa?

Papereissa lukee, että koiralla on ylimääräinen selkänikama. En nyt todellakaan muista mitä olen paniikissani puhunut klinikalla, siis kirjoittiko lääkäri väärin vai sanoinko mä väärin, mutta oikeastihan siltä puuttuu yksi nikama. Joka tapauksessa se selkä ei ole "tasapainossa" ja priimaa ja siten altistaa ongelmille. Selkä on uusintakuvattu 2/2013 ja silloin se oli täysin siisti, mutta kahdessa vuodessahan on voinut tapahtua vaikka mitä muutoksia, ja kaikki ei edes näy röntgenkuvissa mitä siitä vain on otettu. Välilevyjutut, hermopinne, mitä niitä vaihtoehtoja nyt olikaan. Magneettikuvaus on jotain tonnin luokkaa. On sillä vakuutus, mutta en ole vielä selvittänyt korvaako se kaikkea, ja silti siitä jää aika paukku itsellekin maksettavaksi...

Sitten vielä sellainen vaihtoehto kuin kasvaimet. Sillähän oli syksyllä se patti etujalassa, se leikattiin syyskuussa, mutta tuli pian takaisin ja on siinä nyt edelleen. Se on ihan pieni "syylä" vaan. Kasvain pikkuaivoissa voisi aiheuttaa tällaisia oireita, ja ell on kirjoittanut että "kasvainsairaudet tämän ikäisillä koirilla ei ole poissuljettuja". Tämän ikäisillä? Tarkoittaako se niinkun vanhoja koiria? Sen isä eli liki 17,5v ja emä täyttää keväällä 14v. Luksi on 6,5v enkä mä ole koskaan osannut pitää sitä mitenkään vanhana. Sillä tavalla ehkä, että agi ja metriset esteet on ruvenneet tuntumaan turhalta koiran rasittamiselta ja ongelmien kerjäämiseltä, mutta olen koko ajan olettanut, että se on elänyt vasta kolmasosan tai korkeintaan puolet elämästään!

Epilepsiasta ei ollut mitään puhetta klinikalla. En tiedä siitä oikeastaan mitään, mutta jotenkin aina olen luullut, että epikohtaukset on ihan erilaisia kuin mitä meillä oli. Koira oli koko ajan läsnä, tajuissaan ja järkevä, ja se kouristelu oli selkeästi takaosassa. Mudeilla epilepsia on kyllä varsinainen kirosana ja eiköhän joku munkin koirasta ala jo tän perusteella puhua. En edes tiedä miten epilepsian mahdollisuus tutkitaan, pitää varmaan ottaa selvää.

Koira sai kaksi kipulääkepiikkiä ja reseptin apteekkiin viikon kipulääkekuurille. Lääkkeitä noutaessani kaivoin ensin omaa kelakorttiani ja sitten mietin, että pitääköhän mulla ollu joku koiran paperi henkkareiksi, kun ei nyt kyllä tullut mitään sellaisia mukaan. Apteekkari kyseli koiran rotua ja miten olen päätynyt juuri siihen, ja olin ihan monttu auki hämmennyksestä. En siis ole koskaan hakenut koiralle apteekista reseptillä yhtään mitään ja luulin että rotukysymys on joku henkilöllisyyden varmistus (miten se näkisi koneelta mitä rotua Luksi on, kun mulla oli paperinen resepti?). Mutta se vaan jutteli lämpimikseen. Väliin jääneet päikkärit ja huoli koirasta aiheutti siinä vaiheessa sen, että olin varmasti itsekin jo sekaisin kuin seinäkello. ELL oli sitä mieltä, että todennäköisesti kyse on jostain revähdyksestä tms, ja viikon kipulääke- ja hihnakuuri pitäisi auttaa. Jos ei auta, tai koira menee missään vaiheessa selvästi huonommaksi, pitää soittaa uudelleen.

Kotiin tultuamme koiralla oli tyhjä katse.

Kotiin tultuamme koira alkoi taas vinkua ja joko vaelsi pitkin kämppää löytämättä hyvää paikkaa, tai yritti kaivautua minuun. Se vinkui aika lailla koko illan, ja olin jo kamalan huolissani siitä, että jos kipulääkepiikit meinaa auttaa, niin vaikutuksen kyllä olisi pitänyt jo alkaa. Iltapissalla koira käveli normaalisti eli pysyi pystyssä, mutta köpötteli mun vieressä (normaalisti menee edellä) ja halusi heti pissin jälkeen takaisin kotiin. Lisäksi se selvästi näki pikku-ukkoja puskissa, ja sitten vähän selvittelin asiaa. Toinen sen saama kipulääke oli opiaatti ja aiheuttaa joillekin koirille levottomuutta ja sekavuutta, ja oikeastaan nyt taas jälkeen päin on helppoa sanoa, että enemmän se vinkuna taisi ollakin sellaista epämukavuutta ja ahdistusta kuin ehkä kipua. Iltaruuan söi normaalisti ja piti sen jälkeen pyyhkärit ennen kuin ehdin estää (pyyhkii naamansa sänkyyn aina kun tarjoilu on miellyttänyt tai koira on muuten onnellinen, tää on mudien juttu).

Yö meni rauhallisesti, aamupissalla koira käveli edellä, askellus oli normaali, ei hoipu eikä tärise, ei edelleenkään arista mitään, ja pyyhkäröi rosoiseksi jäätyneessä penkassa taas ennen kuin kerkesin estää sitä. Ei vingu enää, eiliset huurut lienee haihtuneet. Siinä ei ole kerrassaan mitään vikaa ja jos en eilen olisi omin silmin nähnyt, en tietäisi mistään, että mitään kouristuskohtausta olisi ollutkaan. Tämän päivän rally-tokokisa peruttiin ja nyt mudi joutuu jäämään sisälle, kun lähden Sienen kanssa pitkälle lenkille tuulettamaan päätäni. Jos vaan tietäisin mikä sinulla on. :(

6 kommenttia:

Oona kirjoitti...

Niin hirveää... :( Kuten laitoinkin tuonne FB:n puolelle, toivotaan, että selvitään säikähdyksellä ja että se olisi tällä selvä. Avaa vaan silmät taas sille, miten milloin tahansa voi sattua ihan mitä tahansa. Paljon tsemppiä, ootte ajatuksissa <3

Kata kirjoitti...

Eipä sitä epilepsiaa oikein voi millään tutkia, siinä vaan suljetaan kaikki muu mahdollinen pois ja päädytään todennäköisin syin epilepsiaan. Tai lääkekokeilun kautta.

laura kirjoitti...

Googlailin epilepsiajuttuja ja jonkun kuvaus kohtauksesta ei ainakaan kuulostanut yhtään siltä mitä meillä oli. Suurin syy se, että mudi kyllä koko ajan oli tässä samassa maailmassa, käveli mua kohti kun pyysin, kävi pötkölleen kun pyysin ja odotti paikallaan kun pyysin. Se kontrolloi itse tekemisiään muilta osuin kuin tasapainon pettäessä.

HeidiU kirjoitti...

maksashuntti voi aiheuttaa neurologisiakin oireita, selän kiputila tai jopa eturauhasvaivat (yllätävän yleisiä ja kivuliaita, pitäisi aina poissulkea vaikka se hankalaa onkin)!
Toivotaan että olisi joku helposti hoidettavissa oleva! Tsemppiä :)

laura kirjoitti...

Eturauhas- ja anaalijuttuja googlasin kanssa. Menisikö ne oireet vaan ohi itsestään?

Josefiina kirjoitti...

Toi mieleeni edesmenneen käppänäni tasapaino-ongelmat. http://kaapiosnautseri.blogspot.fi/2013/01/dont-go-where-i-cant-follow.html

Myös Amorilla oli selässä vikaa, puuttui yksi nikama kokonaan ja spondyloosi vei lopulta koiran. Mutta nuo tasapaino-ongelmat ja tärinä on ihankuin Ampun oireet. Suosittelen lukemaan myös näitä: https://www.google.fi/search?sclient=psy-ab&client=safari&rls=en&btnG=Haku&q=old+dog+vestibular+syndrome