Syksyä

Sieni on tehnyt ahkerasti kosketuskeppiä eri tilanteissa. Yhtenä iltana kotona käskin mudin sängylle ja Sieni oli tarkoituksella vapaasti lattialla. Tein kosketuskeppiä vuorotellen kummankin koiran kanssa. Pari kertaa vaihdettuani (rintamasuunta toimii vihjeenä kenen vuoro) tapahtui just se mitä odotinkin, eli Sieni joka ei ollut käsketty mitenkään mihinkään, kyllästyi odottamaan vuoroaan ja nosti etujalat sängylle ja ryysäsi mudin ohi koskemaan keppiä. :D Tällaista ei tulisi mieleenkään tehdä ulkona "oikeissa" treeneissä tai millään kuivanappuloita paremmilla nameilla, mudi ei todellakaan antaisi tulla jaolle. Nappulat on sen mielestä vaan sellaista viimeistä ruokaa jos mitään muuta ei todellakaan maailmassa tarjoilla, eikä se niiden takia kärhämöi minkään tyhmän kosketuskepin nimissä.

Koiran mielestä on edelleen kamalaa jos toiset kieltää omia koiriaan, joku tekee äkillisiä uhkaavia liikkeitä, esim. luoksetulon stopin korostetut avut joissa hiha kahahtaa tai häiriötreenien rajuotteiset houkutukset tai ylipäänsä sellainen yleinen kaaos missä kaikki tekee kaikkea. Se suorittaa kyllä koko ajan esim. kosketuskeppiä, mutta virkamiesmäisesti ja hieman poissaolevana, silleen luimussa. Reilu viikkohan tällä uudella systeemillä vasta on pelattu, ei liene realistista odottaa, että koira hetkessä muuttuisi. Mun mielestä se kuitenkin ehkä aavistuksen paremmin pääsee huonoista hetkistä yli ja nimenomaan itse, ilman että minä teen mitään (muuta kuin palkkaan sitä siitä virkamiesmäisestä suorittamisestakin). Sehän se yksi ongelma on ollutkin, mä yritän hetsata ja kannustaa, koira ei vastaa siihen, mua ahdistaa, koiraa ahdistaa yhä enemmän. Tänäänkin oli ihme treeni, missä hyvät ja huonot pätkät vuorotteli enemmän kuin aikoihin, mutta miten hyvin se pystyi muuttamaan myös huonosta hyväksi! Ehkä meillä on Alku. :)

Eteen tulot on kääntymistreenillä pääosin suorempia, mutta nyt meille on jäänyt väljyys. Sadetakkitreenin jälkeen koira ei siis palautunut tiiviiksi kun se sen päivän väisteli helmaani.

Lähellä pysymisessä hyvä häiriö löytyi yllättäen seinää kohti kävelemisestä, samoin tänään hallissa levällään olleet tunnarikapulat ja niiden muovilaatikko oli paha paikka. Lopulta päästiin kävelemään kapuloiden yli kontaktin katkeamatta, mutta näitä ehdottomasti lisää!

Harmittaa, että Sieni on kärsinyt niin pitkään niin sopimattomista ja vaihtuvista koulutusmenetelmistä. Mulla oli vielä ensi viikonlopulle katsottuna yksi hakukoe, olen sitten kuitenkin niin tittelinkipeä että olisin kauheasti halunnut sen HK1-koularin vielä tälle syksylle. En ilmoittanut, ei se kiintorullailmaisukaan ole nyt parhaimmillaan kun siinä oli niitä rullan kireydestä johtuvia säätöjä ja liian löysän rullan laukeamisia, jotka söi koiran yleistä itseluottamusta. Nyt musta tuntuu, että kannattaisi unohtaa kaikkien lajien koeajatukset vuodeksi tai pariksi ja opetella rauhassa tokoon ja tottikseen tätä uutta systeemiä. Mutta kun pelottaa, että aika loppuu kesken. Tiedän, että ei se määränpää, vaan yhteinen matka, mutta olisi vaan niin epäreilua että juuri kun se olisi koularinsa ja kunniansa ansainnut, sen fyysinen terveys tulisi vastaan... ihan kuin se koira näistä mitään ymmärtäisi. Minun kunniani ja ongelmani se on.

Käsi ylös kuka varastaa ja syö toisten kenkiä!!

Töppösen rapsuttelu alkoi taas kuin tyhjästä noin viikko sitten. :( Lämmitys on ollut joitakin viikkoja päällä. Mitään sen ruokinnassa, hoidossa tai elämässä noin muuten ei ole muuttunut, joten eiköhän se siitä johdu. Tämä on jokatalvinen ongelma, se alkaa itsestään just näitä aikoja ja loppuu yhtä itsestään joskus maalis-huhtikuussa. Viime kevättalvellahan kokeiltiin eliminaatiodieettejäkin eikä niistä ollut mitään apua. Ainoa mikä vähän ehkä auttoi, oli Virbac Allerderm Spot-On -liuos. Se yksi ampulli ei ollut edes mitenkään kallis, joten pitäneepä käydä kokeeksi ostoksilla klinikalla.

Töppönen oli nyt sitten pk-lehdessäkin:

Töppösen osalta tokossa vaikeinta oli häiriötreeni, missä kaikki seurautti koiriaan pienellä alueella ja kouluttaja kävi vielä namien ja lelujen kanssa houkuttelemassa niitä pois asemistaan. Namilla imutukseen ottaminen vei mudin mukanaan melkein joka kerta! Lopulta mä nappasin sitä pannasta ja ärjäisin aika tunteella että lopeta tollanen ja että käsky oli "seuraa!", niin johan alkoi mudi pelittää ja pitää paikkansa. Voi voi voi sentään kun nämä koirat on niin erilaisia... lisäksi sille tehtiin sivulle tuloon häiriötreenejä, missä ihmismuuri oli edessä. Hassusti se jonkun jalkojen välistä aina puikahti tai jos ei, niin kiersi koko muurin. Lisäksi sellainen, missä oli kolme ihmistä jonossa metrin välein. Menin ensin viimeiseksi kutsumaan koiran, ja sitten keskelle, ajatuksena että se ei varmaan katso kenen sivulle menee. No hyvin kyllä erotti oikeat jalat. :D

Mudibodailua (c) JM

Viime viikolla kävi pikku äksidentti. Töppösen kanssa nämä irtokoirakohtaamiset noudattaa valitettavaa kaavaa. Juuri kun on kulunut pari kuukautta tai puoli vuotta ja olen vastaehdollistamalla saanut koiran taas luottavaisemmaksi vastaantulijoiden suhteen ja se pystyy ohittamaan hiljaa ja jopa suht rennosti, romahtaa koko aivopesu kerrasta kun se yksikin ei-toivottu kohtaaminen sattuu. Töppönen on epävarma ja se on valitettavasti siksi hyvin provosoiva, ja sen takia se varmaan aina onkin se jolla on ongelmia, Sienellä kun ei ikinä ole ollut mitään tällaisia kohtaamisia. Sieni on hyvin sosiaalisesti taitava ja itsestään varma koira.

Koska näkyvyys oli huono ja kuuluvuus liikenteen takia heikko, ja polussa oli siis juuri mutka, koirat tulla tupsahti liki kuonokkain. Sieni itse asiassa ilmaisi mulle, että edessä on jotain, ja olin jo ottanut fleksejä lyhyemmälle ja koiria hallintaan, kun vieras koira oli polulla töppösen naaman edessä. Sekunnin ne vaan tuijotti toisiaan, kerkeisin rääkäistä "odota!" tai jotain että mudi pysähtyi. Sitten töppönen alkoi murista, mistä vieras koira provosoitui oikein kunnolla, ja sen takaa tuli toinenkin. Irti. Mulla toimi kerrankin refleksit ja kiskaisin mudin jostain nahasta roikottaen ylös ja kainaloon, valjaiden kahva ei osunut käteen. Ajattelin vain että jos ne alkaa tappelemaan niin tulee rumaa jälkeä, en ehtinyt miettiä että kenen koira raatelee kenet, vaan ylipäänsä vaan että poistan tämän provosoijan niin ehkä säästytään rei'iltä. Vieraiden koirien omistaja karjui omilleen jostain näkymättömistä, toisen se sai aika nopeasti kiinni, toinen, se edellä tullut ja naamakkain töppösen kanssa joutunut ei kuullut mitään. Töppönen rääkyi tässä vaiheessa ihan sekona mun kainalossa ja mä valmistauduin potkaisemaan toista koiraa, jos se mun päälle meinaa nousta raivoamaan. Aika harva koira sitten oikeasti kuitenkaan alkaa vierasta ihmistä uhmata, varsinkaan kun se itse ei ollut edes aggressiivinen ennen kuin mun koira aloitti. Sitten mua on aina kiinnostanut sekin, voisiko töppönen jossain tilanteessa kääntää sen aggressionsa minuun. Aika lähellä oli kun korjasin otetta siitä toisella kädelläni, mutta kyllä sillä sen verta järjen valo paloi, että kiinni käymisen sijaan se vaan sitten tökkäisi mun kättä kun tajusi että se on mun lihaa. No, vieras koira ei sitten onneksi lähtenyt uhmaamaan ihmistä, jotain se siinä pyöri vielä, kun minä keskityin jo enemmän rauhoittelemaan mudia kuin katsomaan vierasta. Sieni oli perääntynyt pari metriä taaksemme. Kun tilanne oli ohi, laskin mudin alas ja pyysin omat koirat istumaan ja vetämään henkeä. Sieni oli kauhean helpottunut ja heitti pari volttia siinä riemuissaan, se palautuu nopeasti. Töppönen ei. :( Sillä oli mennyt siinä rytäkässä fleksin naru tassun ympäri ja tutkailin sitä siinä, ei onneksi suurempaa vahinkoa. Mun peukalo oli aika kipeä, mutta onneksi parani itsestään, varmaan jotenkin vaan vähän nyrjähti.

Nyt me sitten taas ulkoillaan taskut täynnä ruokaa ja vastaehdollistetaan mudia. Vain jotta joskus sitten voi tulla taas seuraava tällainen. Minä olen kuitenkin oppinut kärsivällisyyttä ja jonkinlaista hermojen hallintaa. Elämä on, ei mahda mitään. Siinä vaiheessa ei enää hyödytä keuhkota kellekään, päin vastoin, omatkin koirat rauhoittuu nopeammin kun itse yrittää olla ihan cool. Vahinkojahan sitä paitsi voi sattua kaikille. Minullekin on sattunut. Pahinta on sellainen piittaamattomuus. Ei edes uskota että se oma koira tottelee, mutta päästetään se silti irti, kun se on niin mukavaa ja mitäs tuosta.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa kaikkia, että Suomen laki jättää aika vähän tilaa tulkinnoille. Koiran laiton irtipitäminen katsotaan aina sen omistajan tai haltijan vastuun laiminlyönniksi, jolloin kyse on tuottamuksellisuudesta, mistä taas syntyy korvausvastuu. Vaikka mun kytketty koira kuinka "aloittaisi", koko roskan maksaa se, jonka koira oli irti. Onneksi ei nyt sattunut pahemmin esim. mun peukalollekaan. Asun pienessä kaupungissa aika lähellä taajaman rajaa, mutta ei tämä ole mikään erämaa, missä saa olla yksin edes arkiaamupäivällä. Ei siihen voi tuudittautua, että ei sieltä ketään tule ja kyllä mä nyt voin vähän pitää omaa koiraani irti. Ei, ellei se ihan oikeasti ole hallinnassa. Siispä jos oma koirasi on kiltti ja ystävällinen, onko se sitä myös kun toinen provosoi ja tilanne tulee äkkiä? Täällä päin ulkoilee myös minipossu, totteleeko koirasi heti eikä minuutin viiveellä jos osutte polun mutkassa nokakkain sellaisen kanssa? Vaikka kellekään ei sattuisi mitään fyysistä vahinkoa, mun sielua särkee se henkinenkin kuorma, mitä pieni suuri muri parka taakkanaan joutuu kantamaan. Miten väärin onkaan vakuuttaa sille, että ei hätää, kun sitten taas kuitenkin on?

Meillä kaikilla oli niin kauhian mukavaa, paitsi sillä yhdellä, joka olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla! c) JM