Ei mitään ja kuitenkin kaikenlaista

Koska sääennuste vaihtui viime hetkellä räntäsateeksi, purin rinkkani ja menimme viimeiseksi kesälomaviikoksi vaelluksen sijaan mökille. Räntäsadetta uhmaten on käyty metsässä, mutta muuten ei olla tehty mitään muuta kuin luettu kirjaa takkatulen ääressä ja saunottu. Sieni rakastaa saunomista. Lisäksi Sieni rakastaa myös pihalla hillumista, eikä sitä haittaa vaikka minä ja mudi ollaan sisällä ja räntää tulisi tuutin täydeltä. Hullu koira.

Parin tunnin metsälenkin jälkeen näyttää tältä.

Sieni jäi nyt sitten tauolle kaikesta. En tiedä, voiko koira saada jonkinlaisen burn outin? Alkukesästä ennen BH-koetta se söi kaiken ruokansa pk-kentällä, eli oltiin siellä päivittäin tekemässä vähintään jotain pientä, ja silloin minusta suunta oli ylöspäin ja olin toiveikas tulevan suhteen. Ehkä vihdoin olin löytänyt sopivan menetelmän ja sain koiran toimimaan. Elokuussa oli melkeen kuukauden tauko lomaillessani, ja nyt syyskuussa on ollut taas varsin tiivis tahti tottiksenkin suhteen. Eikö se saanut lomalla levätä tarpeeksi? Vai kävikö tässä pikemminkin niin, että se taas tottui ilmaiseen ruokaan ja leluihin eikä haluaisi taas luopua niistä? Koiran ruokkiminen vain treeneissä on oikeastaan ihan helvetin hankalaa ja ärsyttävää. Kun olen töistä väsynyt ja mietin päivällä, että menen vasta illalla sinne kentälle, niin koirallakin on enemmän nälkä. Sitten kun olen nukkunut päikkärit, lenkittänyt koirat ja tehnyt omia askereitani, ja kello alkaa olla kuusi, seitsemän tai kahdeksan, sataa kaatamalla, ja päällimmäinen ajatus olisi, että ei mua nyt yhtään huvita lähteä mihinkään kentälle tekemään mitään ja miksi maailmassa en voisi antaa sille sen ruokakuppia vaan lattialle. Sen ei todellakaan pitäisi olla näin vaikeaa.

Otin sille nyt kuitenkin tokon ryhmäpaikan, koska kouluttaja-alennuksella ryhmäpaikka ja omatoimitreenioikeus on yhtä kalliita. Tehköön mitä tekee tai olkoon tekemättä. Ainakin mä vedän nyt tiukan linjan ja jos se jo ovella tuntuu siltä, että ei voisi vähempää kiinnostaa, en vie sitä sisään lainkaan ja se voi unohtaa sen päivän ruokansa suorilta. Mua ärsyttää ehdottomasti eniten se, kun en pysty pakottamaan sitä. Kyllä se sitten tekee silleen alta kulmain mulkoillen, näyttäen siltä, että olisi mieluummin missä tahansa muualla. Se ei siitä millään keinolla nouse, joten en aio katsella sellaista lainkaan ja antaa sen saada sellaisella alisuorittamisella palkkaakaan. Se tekee joko kunnolla tai ei tee lainkaan.

Mudin kanssa odotan ryhmäpaikkaa tosi innoissani :) Se saa tehdä tokonillitystä ihan nillittämisen ilosta, ja vähän on sellainen kutina, että voisin vaikka miettiä kokeeseen menoakin sen kanssa. Kerran, ihan huvikseen, sitten kun voisi asettaa vaikka 300 pisteen haamurajan tavoitteeksi ;) Lisäksi aion tehdä rally-juttuja ja nauttia vaan häiriötreenistä. Luultavasti esim. paikalla olot rivissä on vaikeita, mutta hei, ihanaa kun on haasteita ja jotain koulutettavaa! Tokoaikoinakin se helposti hieman ahdistui vieraiden koirien välissä ja nyt uskon, että tuttujen narttujen kanssa se alkaa herkästi kitistä. Mielentilatreeniä siis luvassa!

Nyt kun me ei olla tehty mökillä mitään, intoa olisi kyllä ollut. Minä en kerta kaikkiaan ymmärrä tuota koiraa.

FB:n holskuryhmässä on ollut muunnosristeytyskeskustelu, joka muuttui osin roturisteytyskeskusteluksi. Mua aina huvittaa näissä, kun ihmiset on sitä mieltä, että pitkäkarva ei saa muuttua käyttömaliksi ja byhyy. Ihan kun se nyt ensinnäkin ihan yhtäkkiä tapahtuisi, ja toisekseen, en tiedä ketään kuka edes toivoisi sellaista. Sen mitä mä näitä olen seurannut, yleensä nämä ihmiset ei ole tehneet omalla pitkäkarvallaan yhtään mitään käyttötuloksia. Sitten ollaan kuitenkin sitä mieltä, että ne on ihan hyviä eikä niiden tarttekaan olla mitään viettipommeja. Olen monesti sanonut, että siinä on ihan valtava ero, että koira tekee nakin perässä temppuja kotona (tai vaikka se nakki ei olisikaan koko aikaa kuonossa kiinni, vaan jopa taskussa asti!) verrattuna siihen, että se esittää ne samat temput siellä kokeessa. Mä en kaipaa mun pitkäkarvaan oikeastaan yhtään lisää viettiä. Mitä se edes on? Ei sen tarvii seota pallosta, ja jos ruokahalu määritellään vietiksi (saalisvietin osaksi), niin kyllä sillä sitäkin on ihan riittävästi. Siltä kuitenkin puuttuu joku sellainen työskentelyhalu, ominaisuus joka saa koiran jaksamaan väsyneenäkin, nauttimaan haasteista, ja joka mahdollistaa sen, että ne työt itsessään on sille palkitsevia. Sama iso ero näkyy mun omissa koirissa: siinä missä mudi nauttii haasteista ja sille vaikeudet jäljellä, esineruudussa tai tottiksessa on sellaisia "ja perkele minähän selvitän tämän!" -nousemisen paikkoja, Sieni useimmiten vaan toteaa että antaa olla ja emmä sit viitsi. Kai se voidaan määritellä osin taistelutahdoksikin, en tiedä. Tietysti tällaiset "nössöt" koirat on kivoja kotikoiria, niille ei tartte kuin kerran ärähtää ja se riittää. "Työskentelyhaluinen" koira on hyvin sinnikäs ja periksiantamaton myös silloin, kun se on päättänyt että neljältä yöllä on hyvä aika herättää koko talous ja lähteä aamulenkille vain koska tekee mieli.

Omalta osaltani jään suurella mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tuleman pitää. Minulle ei kuitenkaan hyvin luultavasti enää koskaan tulee pitkäkarvaholskua. Hyvin kaunis koira se parhaimmillaan kyllä on, ja jätän ilmaan pienen ehkän. Ehkä joskus usean sukupolven päästä, jos niitä oikeasti aletaan saada takaisin vähän työkoiramaisempaan tyyppiin ja ne risteytykset toteutuu. Nykytilassaan ei koskaan.

Lauantai-illaksi tulin kaupunkiin ja näin pitkästä aikaa S:a. Mudi sai tokoilla, tehtiin evl:n liikkeet läpi. Kävi kuten arvelinkin, paljon pientä hiottavaa siellä sun täällä ja ohjattu ja kaukot täysin poissa ohjelmistosta. Mutta voi pojat miten kivaa meillä oli! S heitti, että opeta sille kaukot kokonaan uutena juttuna etujalat paikoillaan -tekniikalla. Jäin makustelemaan haastetta, siinä sitä olisi ainakin hinkattavaa joka jumalan illalle :D Seuruusulkeisia kanssa paljon luvassa, olen huomannut aiemminkin koirani ollessa nuorempi, että se tekee parempaa seuruuta pk-kokeessa kuin tokossa. Tokossa käskytys ja kaavion rikkonaisuus syö mun keskittymistä, mikä näkyy heti koirassakin. Tähän haluan muutoksen ja tokoon yhtä upeaa seuraamista kuin mitä se pk-kaaviossa esittää.

Sunnuntaina oli hakutreenit. Otin mudin. Irtorullajuttuja, ja olin askarrellut sille vanhasta uimalelusta hienoista hienoimman I-rullan kaulaan roikkumaan jo siedättymismielessä. U-rullaa sille ei varmaan pysty laittamaan, se kun on niin PIÄNI niin eiköhän sen jalat varsinkin ole koko ajan välissä. Se saa kyllä paremman I-rullan jos siitä tulee oikea hakukoira, mutta sama se mikä lärpäke sillä nyt aluksi roikkuu. Koska olen pikkusieluinen idiootti, toivoin, että Sientä harmittaa katsoa pääsemättä itse. En usko, että se ymmärtää lainkaan yhteyttä, että koska et halua tottistella, et saa hakuillakaan. En usko myöskään, että se oppii tästä yhtään mitään, mutta toivoinpahan silti, että sitä vituttaa mahdollisimman suuresti se, että sen vuoro ei tullut koskaan!

Vähän viileämpi kesäloma.

Itse asiassa olen tässä viime päivinä jutellut Tanjan kanssa aiheesta Sieni (kiitos ajatuksista!). Luultavasti Sienen kanssa on vain treenattu liikaa, ja Tanja ensimmäisenä ihmisenä heitti mulle ajatuksen, että koiran voi olla hankalaa antaa itsestään jotain todella intensiivistä, voimakasta ja vauhdikasta joka päivä. Luoksetuloja, eteenmenoja, seuraamista, kaikkea missä haluttaisiin olevan poweria ja mikä on "työlästä". Jos ja kun en halua antaa sille ilmaista ruokaa, se voisi aivan hyvin jonakin päivinä kentällä tehdä jotain "helpompaa" eli tyyliin vaan kosketuskeppiä. Joka tapauksessa nyt se saa pitää jonkinlaista taukoa ja jatkaessamme on oltava hyvin tarkka siitä, että jos yhtään itseään alkaa ärsyttää, treeni keskeytetään heti, teki koira mitä hyvänsä. Tauoista oli ylipäänsä puhetta sen verran, että helposti kyllääntyvälle koiralle yksi päivä viikossa, yksi viikko kuukaudessa ja yksi kuukausi vuodessa voisi olla täysin treenitöntä aikaa. Pitää makustella ajatusta. Onhan meillä taukoja ollut, mutta usein ne johtuu muista kiireistä, eikä ole kovin suunnitelmallisia. Lisäksi mulla helposti on heti huono omatunto, kun muka "pitäisi" tehdä jotain koko ajan. Tietoiset tauot varmaan oikeasti olisi oppimisen ja motivaation kannalta tuollaiselle koiralle paljon, paljon parempia kuin mikään väkisin vääntäminen. Ihmismieli on kummallinen, ja sitten me vielä syytetään meidän koiria...