Kaikenlaista

Tämä viikko on taas ollut sellaista, että aamulenkki ennen viittä, töihin, töistä kotiin, koirat ja joku jogurtti kyytiin, treeneihin/kouluttamaan ja samalla jossain välissä lenkille (ja se jogurtti naamaan), illalla 19-20 kotiin, syömään, nukkumaan. Kyllä se tästä kohta hiljenee, kun alkaa noi arki-illat olla jo sellaisia ettei oikein mitään pitempiä treenejä ehdi valoisalla pitääkään.

Tiistaina jälkikurssin kouluttamisen ohessa pönelle peltojälki (nurmikolle). Sain tehdä ilmoittautumisen ihan pönelle ventovieraalle miehelle, siinä ei mitään. Olisko ollut parisataa askelta ja viisi kulmaa (ruokaa vain paikoin suorilla). Ajoin tosi lyhyellä, tiukalla liinalla, ja kulmat oli sitä normaalia härväämistä: tajuaa että jälki loppui, alkaa pyöriä ja kiskoa ja vahingossa sitten löytää joko jäljen heti tai ehtii pyöriä pitempään. Kurssilaisten mielestä se tietenkin meni ihan sairaan hienosti, ja sanoin että kyllä tämä jäljestää osaa ja metsässä pelittää, mutta pellolla ne kulmat vaan arvostellaan eri tavalla ja siihen tämä oli surkea suoritus.

Keskiviikkona samassa paikassa, nyt tein suunnilleen samanlaisen syherön jäljen, kulmat itse taas tyhjät, suorilla jonkin verran ruokaa. Ruoka kuitenkin aina vähän rauhoittaa sitä ja muutenkin jos teen paljon tyhjiä jälkiä, pelkään että nenä alkaa nousta. Lisäksi kun treenaan nimenomaan kulmia, en halua joutua puuttumaan koiran tekemisiin suoralla (tai esineillä), siksi siis ehdottomasti suoralla saa olla reilustikin ruokaa ja esineitä vain yksi ainoa jäljen lopussa. Nyt olin päättänyt, että naksautan sille aina kulmassa kun koira on selvittänyt sen ja jatkaa jälkeä uudella suoralla, ja heitän namin menosuuntaan. Enhän mä niitä kulmia ihan tarkkaan itse nähnyt, mutta nykyään näen koirasta heti kun se on mennyt pari askelta yli, joten oli ihan suht helppo naksutella. Ekaan se reagoi hyppäämällä mua kohti, söi namin ja oli sitten ihan että mitäs me nyt niinku siis tässä tehdään, mutta maltoin olla itse hiljaa ja odottaa niin jatkoi se sitten sitä jälkeä. Loput sujui hyvin.

Keskiviikkona oli myös hakutreenit, ja mä olin jo tiistaina päättänyt että otan Sienen. En mä enää tiedä onko haku sen mielestä the laji ylitse muiden, se jäljellekin mennessä kiljuu autossa ja toivoo että otan sen. Päätöstä siivitti eniten kuitenkin viime viikon tapahtuma kotona: ollessani ylitöiksi venyneessä palaverissa Sieni oli kuulemma normaalin kotiintuloaikani jälkeen juossut ovelle aina kun rapussa kolisi, ja kiljaissut toiveikkaana "piiih?". Sitten kun lopulta tulin, ei riemulla ollut rajaa. Hassuin tatti, ilmeisesti se paitsi osaa kellon niin on se myös vaan niin henkeen ja vereen minun koira ja minä olen sille kaikki kaikessa. Miten ihmeessä mä siis voisin kieltää siltä sen lempilajin vain koska se ei toiminut kokeessa...

Lähtiessämme tallomaan aluetta koira jäi ulvomaan peräämme. Sitten kun sen vuoro oli ja menin hakemaan sitä autolta, se ei kuitenkaan enää ollut mitenkään erityisen liekeissä. Sillä oli neljä pistoa suorapalkalla valmiilla maalimiehillä. Ykköselle vasemmalle lähti niin vinoon, että kutsuin pois, jolloin otti rullan. Käskin ihan nätisti irti ja lähetin uudelleen, nyt lähti korvat lintassa pikkusievästi "onpas tyhmää" -asenteella, mutta sai hajun ja riemastui kovin. Kakkoselle oikealle paineli kanssa turhan vinoon rataa eteenpäin, lähdin vähän perään nähdäkseni montun yli mitä se siellä tekee ja kääntyykö se. En ehtinyt tehdä muuta, kun koira tuli jostain ihan väärästä suunnasta taas rulla suussa. Nyt kivahdin sille vähän kovempaa, että irti siitä ja mitä ihmettä sä nyt teet. Otin sen sivulle uutta lähetystä varten, oli taas vähän sellainen "emmä kun sä olet niin ilkeä", mutta sanoin sille vaan että nyt tähän niinkuin olisi jo ja tuonne menet etsimään sitä ukkoa, tässä ei ole neuvotteluvaraa eikä auta nyt itkutkaan. Lähti tosi nihkeästi mutta sai taas hajun ja sähköistyi kovin. Kolmonen ja nelonen sentään meni ihan suht hyvin. Kyllä nyt on hukassa sekä suorat pistot että varsinkin tuon rullan kanssa toimiminen, ja mulle jäi päällimmäiseksi sellainen olo että viitsiikö sitä edes yrittää uudelleenohjelmoida kun se olisi varmaan ihan yhtä tyytyväinen pelkkänä jälkikoirana. Kaveri oli vuorossa seuraavana ja vei Sienen autoon samalla kun haki oman koiransa, ja sinne se kuulemma taas jäi ulvomaan hänen peräänsä. Kumma, että autossa kyllä ollaan sitä mieltä, että pliis minä, mutta sitten radalla se oli vaan korkeintaan "ihan kivaa"?

Torstaina varsinaisella pellolla. Pönelle 300 askeleen jälki, jossa n. 80 ruokaa. Kulmat taas täysin tyhjät ennen ja jälkeen. Jälki meni seuraavasti: 50 askelta, kulma, 30 askelta, kulma, 50 askelta, kulma, 50 askelta, kulma, 120 askelta, esine. Oli tarkoitus ottaa video, jotta voin kysyä kokeessa käyneiltä muditutuilta miltä ne kulmat näyttää ja kannattaako mun nyt unohtaa se koe. Pellolla olikin porukkaa ja sain kokeneet silmät katsomaan livenä, niin päätettiin jättää kamera autoon. Ilmoittautuminen ja paalulle meno ihan suht hyvin, sitten annoin koiralle liinaa n. 5m verran ja pidin sen löysillä. En aikonut mitenkään yrittää jarruttaa ja estää sitä ajautumasta kovin pitkälle yli kulmista, jotta saadaan kokeenomainen treeni niin kuin en tietäisi missä ne kulmat sijaitsee. Eka meni ihan sairaan hienosti, yksi meni pari koiran mittaa pitkäksi mutta ratkaisi aktiivisesti ja pahemmin hermostumatta itse, ja kaksi oli sitten sellaisia pienellä säädöllä olevia, suht siistejä kuitenkin. Tämän perusteella ehdottomasti siis voisi mennä kokeeseen, ei sitä siihen missään nimessä hylätä jos pari koiran mittaa menee yli, pisteitä siitä toki olisi mennyt. Tärkeintä kuulemma, että pysyy aktiivisena ja yrittää ratkoa ongelmaa itse, ja senhän se kyllä tekee.

Seuraavaksi pönelle pari pitkää suoraa, nyt on ollut niin paljon noita kulmia että ennakoi vähän niitä. Sitten pitäisi selvittää vaikuttaako kulmiin tosiaan tuo, että olen kauempana ja liina löysällä. Pönelle on varmasti aivan sama olenko 5m vai 10m päässä, sitä ei hittojakaan kiinnosta muutenkaan mitä mä siellä sen takana duunaan, mutta esineitä pitää harjoitella niin, että olen kauempana (= kestää pitempään tulla koiran luo). Lisäksi pitää tehdä edes muutama treeni niin, etten myöskään kehu esineillä, palkattomia se on kylä tehnyt eikä niissä mitään, mutta mä varmaan puhkean puhumaan kokeessakin ajattelematta asiaa lainkaan jos en yhtään treenaa sitä hiljaa olemista. Ja sitten pitäisi vielä vahvistella noita kulmia, varmaan teen sekä sitä että naksautan kun löytää jäljen, että sitä Kuosmasen vikan askeleen treeniä.

Sitten oli Sienen ohjatut tokot. Itsekseni kerkesin tehdä kontaktia perusasennossa (kestoa) ja pari toistoa tunnaria (onnistui, joskin kovin epävarma ja vähän maisteli vääriä). Katsottiin ruutua, mikä jäi viime kerrasta kotiläksyksi. Tein lähetyssivun vaihtoa ja se meni hienosti :) Yhden taisin taas malttaa jättää palkatta kun jäi tosi eteen, seuraavalla meni hyvin taakse ja suoraan. Oikeastaan haluaisin että se etenee niin kauan kunnes sanon "odota". Varsinaisena aiheena oli seuraaminen ja erityisesti käännökset - juuri meille tarpeen! Harjoiteltiin ihan ohjaajan askeltamista ja minusta oli ihanaa, että "käy siihen" jätetty koirani karkasi toistuvasti mukaan kun treenasin itsekseni askelkuvioita - se jos mikä kertoo suuresta motivaatiosta! Lopuksi vielä tehtiin häiriöseuraamista lelujen ja ruuan päällä. Kyllä se vaan oli kauheaa kun maassa olevat frolicit meni varvasväliin. Tosi kivasti kuitenkin jaksoi ja oli messissä, jäi hyvä mieli :)

Perjantaina täysi lepopäivä, olivat vielä illalla työpäivän jälkeenkin kahdestaan kotona, kun käytiin asioilla keskenämme. Varsin harvinaista meillä. Ja siitäkös ne ei oikein tykänneet, oli illalla elokuvan katsominen sellaista että sai varsinkin Sienelle aika painokkaasti sanoa, että nyt ei tosiaan ole mitään ohjelmaa luvassa ja lopeta sen lelujen ja kenkien kuskaaminen ja mene pötköllesi!

Tänään oli sitten oman seuran BH-koe, johon oli ilmoittautunut viisi koiraa. Koska meidän perheen retkisuunnitelmat peruuntui sateisen sään takia, tungin itseni vielä kerran koetalkoisiin (olen kouluttanut ja talkoillut niin paljon, että vannoin vielä alkuviikosta, että tähän en aio puuttua mitenkään enkä tule edes katsomaan...) nollakoiraksi. Kysyin, riittääkö jos tekee yhden seuruukaavion, mutta en saanut lupaa jättää toista kertaa välistä. Siksi en halunnut ottaa Sientä, sillehän tämä olisi ollut ihan hyvä treeni mutta kun se seuruu on mitä on, niin en mä halua sitä kahta kertaa palkatta tehdä. Siispä valinta osui pöneen. Ekassa parissa sattui ikävästi: paikalla oleva koira karkasi parin luo hänen tehdessä vapaana seuraamista. Meni ihan ystävällisesti, mutta koirien ollessa nenäkkäin tilanne jäykistyi ja kuulemma murisivat toisilleen, onneksi kuitenkin kaikki läsnä olleet ihmiset osasivat toimia tosi rauhallisesti ja provosoimatta ja koirat saatiin napattua pois ilman että sen suurempaa rähinää pääsi syntymään. Tämä on se syy miksi mua ahdistaa noi kokeet ihan kauheasti :( Viikko sitten hakukokeen tottiksia katsoessa tuntui että happi loppuu, kun pelkään vaan niin kovasti että jotain tapahtuu. En ole koskaan ollut todistamassa edes mitään oikeaa tappelua, mutta jostain syystä viime vuosina tämä kauhu on vaan pahentunut ja on varmasti osasyy miksi mua ahdistaa Sienenkin kanssa pk-kokeeseen meno. Nyt just oli se uutinen siitä rally-tokokokeessa olleesta tappelusta, toinen osapuoli oli kipujen takia lopetettu yli kuukausi tapahtuneen jälkeen. Ihan kamalaa. Kiva, rentouttava harrastus, jossa tällaista ei vaan pitäisi tapahtua.

Hain pönen kun edelliset sai arvostelua. Vähän siinä oli sellaista tuttua koejännitystä, mutta pöne vinkui ja veti kentälle ja sitten kun sanoin että meidän pitää vielä odottaa, se istui ja pönötti ja katsoi mua. Voi ei pöne, miten paljon me ollaan saavutettu ja miten hieno sä olet ollut, ja nyt saadaan vielä kerran mennä yhdessä kokeeseen!

Pönen kanssa mua jännitti kanssa alkuun lähinnä se, pysyykö parin koira hanskassa. Toisaalta kun en ole itse kokeessa, olin jo päättänyt että jos yhtään tuntuu että kohta toinen lähtee hallinnasta, mä ilmoitan että tämä oli mun osalta tässä ja marssin omani kanssa ulos ennen kuin tilanne ehtii edes syntyä. Olin muutenkin sopinut että jään paikallaolossa hihnan mitan päähän ja pidän pönen kytkettynä, se kun ei ole vuosiin maannut paikallaolossa niin että toinen tekee luoksetuloja, niin enpähän riskeerannut. Pari oli kuitenkin erittin hienosti hanskassa, teki tosi kaunista seuraamista ja pönekin pönötti levollisena ja kauniisti. Ja ei vitsi, sitten kun me mentiin liikkeisiin, olin ihan tippa linssissä koska mikään maailmassa ei ole niin hienoa kuin pohkeeseen liimaantunut mudi. Sitä seuraamista olisi vaan voinut jatkaa ja jatkaa ja jatkaa ja mä vaan hymyilin kun toinen oli niiiiin tärkeänä että voi itku sentään <3 Ihanaa että päästiin vielä kerran edes nollakoiraksi, kun oikeaan kokeeseen ei voi enää mennä... lopuksi kaikki tutut yleisössä taputti ja joku huusi "hyvä töppöneeen!" ja kyllä oli hienoa kävellä ulos palkkaamaan koira. :)

Kokeeseen osallistujat lähtivät sitten vielä kaupunkiosuuteen ja kenttä jäi tyhjilleen. Olin kuitenkin jo kotona palkkapurkkeja pakatessa päättänyt mennä myös Sienen kanssa tekemään pelkän aloituksen. Pöneä hakiessani Sieni hieman vinkui, mutta ei ollut oikeastaan sellainen normaalin "pliis ota minut" vaan jotenkin ehkä aisti sen koetunnelman ja oli vähän ahdistunut? Hitsi kun olisin kerinnyt ottaa sen siinä välissä! Nyt kun hain sen, se ei myöskään ollut oikein intopiukeena, ei kyllä ahdistunutkaan, enemmän ehkä vain nukuksissa. Annoin sen haistella kentälle mennessä enkä mitenkään yrittänyt hetsata tai herätellä sitä, laitoin sen "käy siihen", irroitin hihnan, siirryin vähän kauemmas, odotin ehkä puoli minuuttia ja kutsuin sen. Seurattiin esteiden eteen "ilmoittautumaan" A-esteelle, pyysin haukkumaan ja sitten kun siitä tuli iso ääni niiden ekojen kiljaisujen jälkeen, sai palkkansa. Loistava treeni alun blaah-olosta nousemiseen :) Sitten se heitti volttia ja olisi halunnut tehdä lisää, mutta ei mulla edes ollut enempää palkkaa taskussa mukana niin vein sen vaan takaisin autoon ja lähdettiin kotiin.