believe you can and you're halfway there

Harmi, kun pöne on niin mörrimöykky, että sitä ei voi monellekaan kimppalenkille ottaa mukaan. Urosten kanssa sitä voi yrittää vain mikäli uros on pieni ja "kiltti" (= ei hypi, riehu, hauku, hillu), tai sitten minkä kokoinen vaan mutta aivan jäätävän itsevarma ja provosoitumaton, jolloin pöne alkuahdtuksesta päästyään saattaa pystyä keräämään itsensä ja olemaan itsekin kohteliaan välinpitämätön. Käytännössä kuitenkaan niin ei tapahdu, että se sallisi Sienen leikkiä jonkun muun uroksen kanssa, niin pöne pitäisi sitten vähintäänkin pitää hihnassa koko ajan. Narttujen kanssa menee paremmin, mutta usein kuitenkin ongelma on pönen yliseksuaalisuus: se sekoaa tyystin ja kellään ei ole kivaa un yksi kitisee ja vinkuu ja ahdistelee koko ajan, narttukin saattaa suuttua jolloin pöne suuttuu takaisin, että älä sä mulle ala. Voi huoh, olen tässä vähän pohtinut, että harmi kun en aiemmin tullut kastroineeksi sitä. Nyt se on jo niin vanha ja noi tavat on niin juurtuneet siihen. Vuosia katsoin sitä vähän läpi sormien että se nyt on tollanen, mutta ei ole kyllä normaalia että uros pimahtaa täysin vain siitä että narttu, vaikkei ole juoksuja mailla tahi halmeilla.

Tänään oltiin sitten aamulla ensin kolmen vartin remmilenkillä ja sitten pöne jäi kotimieheksi, kun lähdin Sienen kanssa. Oli sovittu, että ensin treenataan ja sitten ajetaan metsään. Yli kolme tuntia meillä siellä reissussa kaikkineen meni, mutta olipas hyvin uuvutettuja koiriakin! Kiitos seurasta S&N :)

Sieni teki kehään menoja / uuden liikkeen aloituspaikkaan siirtymisiä, pari toistoa tunnaria ja ruutua. Ruutu on nyt sellaisessa yleistämisvaiheessa: otin ihan kynän ja paperin ja merkkaan ylös eri paikkoja ja eri näköisiä ruutuja. Tavoite on ainakin 20 eri paikkaa ja 10 eri näköistä ruutua, joten nyt kaikki kaverit pliis ruutukamat autoon, että saan kimppatreeneissä erilaisia merkkejä ja nauhoja! Paikoissa ollaan menossa luvussa 5, joten ensi viikoille luvassa paljon uusia treenimestoja tämän asian takia. Teen joka kerralla myös lähetyssivun vaihtoa, jotta oppi todella menee periin siinä muodossa kuin haluan: mene keskelle ja hieman taakse lähetyspaikasta katsottuna.

Tunnari jumittaa edelleen samassa: kaksi toistoa tekee hyvin, kolmannella ei edes yritä haistella. Mä en tajua mikä tässä on, ja nyt kun pinnaa meinaa alkaa kiristää, olen tämän viikon treeneissä tehnytkin aina vaan sen kaksi. Ympyrä on sille tosi paljon vaikeampi kuin rivi tai jono, se menee usein keskelle kapuloiden päälle seisomaan eikä havainnoi kaikkia. Jos seisoo oman päällä, mua meinaa alkaa ahdistaa että liiku nyt tai et ikinä löydä sitä...

Kehään menot taas.. jotenkin se oli aluksi autosta otettaessa aika nukuksissa. Meillä on ollut aika rankka viikko, onneksi huomenna tulee ansaittu vapaapäivä, kun itse olen hakukokeessa ja meinasin jättää omat koirat tyystin matkasta, kotiin nukkumaan siis. Se kuitenkin heräsi tosi kivasti ja oli taas vieraassa paikassa niin hieno, että mä niin haluaisin tietää miten tämä fiilis lukitaan. Mietin tänään, että meillä oli tiukka "kaikki ruoka tulee treeneissä" -kausi ja jolloin pidin ongelmaa motivaation puutteena. Oli siinä ehkä ihan perääkin, mutta kyllä se nykyään aika usein syö kotonakin eikä silti ole mitään motivaatio-ongelmaa treeneissä, päin vastoin tuntuu että parin vuoden takaiseen ollaan kuitenkin koko ajan oltu noususuunnassa.

Viikolla mulle sanottiin tosi nätisti: "Sieni on oikeasti yksi parhaiten koulutettu koira mitä oon nähnyt." Ja onhan se, se osaa hirveästi sanoja ja asioita ja haluaa tehdä niin kuin siltä pyydetään. Sitä ei ole vain hetsattu eikä se juokse reikä päässä tekemässä jotain mikä vahingossa saattaa onnistua. Tietyissä piireissä olevat ihmiset näkee siinä juuri sen, taitavasti koulutetun, osaavan, äärimmäisen kauniisti suorittavan koiran, joka keskittyy ohjaajaan ja sulkee muun maailman mielestään. Toiset piirit taas näkee siinä vaan hitaan, matalavireisen koiran, jolta puuttuu vauhtia, intensiivisyyttä ja näyttävyyttä. Mä keskityn edelleen aivan liikaa siihen, mitä muut ajattelee, ja olen aika kameleontti. Siksi meillä on niitä hyviä treenejä ja huonoja treenejä. Ehkä mun pitäisi joskus mennä kokeeseen niin, että siellä olisi niitä ihmisiä, jotka ajattelee meistä noin kuin alun lainauksessa. Ehkä niiden läsnäolo saisi minutkin enemmän siihen tunteeseen, ja se valuisi koiraankin?

Toi on Se Ilme millä se seuraa vaikka maailman ääriin ja tietää olevansa maailman parhain tatti<3

***

Syksy tulee, mutta älkää masentuko, elämä on niin ihanaa!

Sit me niinku juostiin

..ja juostiin..

..kunnes ei enää jaksettu!

Se ilme kun alkaa kiristää kun samassa kepissä roikkuu joku

Puhtain oja mitä löydettiin

Sieni on myös peltojäljestänyt aika monena päivänä viime viikolla. Se alkaa kehittää aika isoa asennetta, viimeisimmässä treenissä sain ihan tosissaan pidellä vetävää koiraa! Esineilmaisu pellolla on suora, mutta äärimmäisen hidas. Nyt kun sillä on tosi paljon ruokaa askeleissa, esine on tietenkin viettikatko ja mälsä juttu. Vaihdoin viime treenit niin, että esineen sijaan lopussa on vain kasa ruokaa. Siinä on vaan se riski, että joku lintu käy tyhjentämässä kasan ja sitten jälki ei lopu oikein mihinkään.

Pönen jäljen osalta kokeilin sille nyt vihdoin sitä ns. Kuosmasen oppia: suora jälki, vika askel pitää olla ohjaajan tiedossa, astutaan takaviistoon pois jäljeltä. Koiran tullessa tähän kohtaan ja sen mennessä vikan askeleen yli, ohjaaja heittää koiran huomaamatta viimeiseen askeleeseen kasan ruokaa. Koira palaa tähän, luultavasti parasta olisi jos ei ehdi tehdä isoa lenkkiä ja vaikka ihan peruuttaisi kääntymisen sijaan (eli ei ole mennyt kuin yhden askeleen verran yli), saa isot kehut ja syö eväät ja sitten se loppui siihen. Opettaa, että jos jälki ei jatku eteenpäin, ei pyöritä ja rynnätä vaan palataan edelliseen askeleeseen ja jatko on ihan siinä jossain. Ensimmäisellä kerralla tein kolme jälkeä, ja se meni ihan tosi hyvin. Toisessa treenissä mulla oli kanssa kolme jälkeä, mutta nyt alusta oli huonompi enkä ihan tarkkaan sitten kuitenkaan nähnyt sitä viimeistä askelta, niin oma keskittyminen meni siihen "missä hitossa se nyt on" -etsimiseen ja koiran ohjaaminen vähän kärsi. Uskon, että tämä olisi kuitenkin hyvä tyyli, joten kokeillaan nyt kuuri tällä. Pitää sitten välillä tehdä oikeita pitkiä jälkiä kanssa, nämä on olleet 30-70 askelta pitkiä ja äkkiäkös siitä saa koiran oppimaan vaan poukkoilua.

Mietin tuossa tätä pönen jäljestystä muutenkin, ja selasin vähän treenipäiväkirjaa kanssa muistin virkistykseksi. Kyllä totuus on, että tässä kesän aikana se on kehittynyt aivan huimasti! Aloittaessamme toukokuussa se ryntäili ihan hulluna ja koko jäljestys oli sellaista vauhti korvaa tekniikan -meininkiä. Esineilmaisut oli tosi vinot ja usein koira maahan mennessä nappasi esinettä suuhun kanssa ja kääntyi vähän mua kohti, paineessa saattoi mälvätä esinettä enemmänkin. Nyt ne on aivan sairaan paljon suoremmat ja rauhallisemmat eikä se aikoihin ole enää ottanut esinettä suuhun! Ruuan kylväminen on auttanut nenän alas saamiseen, ja yllättävän vähällä tekniikka kantaa kuitenkin myös tyhjille jäljille. Kulmat on edelleen isoin ongelma, mutta olen toiveikas että ehkä nekin on ihan hieman rauhoittuneet ja sillä on välillä ollut selvästi ajatusta "ei tarvii juosta, se löytyy kyllä tästä".

Selvisi myös, että olen aivan turhaan tapellut siitä paalulle menosta :D "Hallinnassa" tarkoittaa siis sitä, että koira tulee ohjaajan vierellä, mutta liina saa olla tuntumalla ja elukka haistella jo valmiiksi, sen ei tartte siis todellakaan mitenkään seurata pää ylhäällä, kunhan nyt ei ihan ryntäile niin että näyttää että jos ei olisi liinaa, se karkaisi. Eli ilmoittautuminen jäljestysvalmiin koiran (välineet päällä, liina jalkojen välissä) kanssa, tuomari on usein parin metrin päässä paalulta, sitten siirtymä sinne paalulle ja siitä lennosta jäljelle lähetys. Mä olen aina tehnyt niin, että olen vienyt koiran parin metrin päähän paalusta, siinä käskenyt sen pysähtyä seisomaan, siirtänyt liinan valjaiden yläpuolelta alapuolen kiinnityslenkkiin, laittanut liinan jalkojen alle, sitten yrittänyt seurauttaa sen siihen paalulle. Nyt muutan rutiinia niin, että laitan välineet kuntoon jo selvästi aiemmin, vaikka vaihdellen autolla tai jossain pellon reunassa tms, vien sen mielikuvitustuomarille (mulla ei ole kovin paljoa innokkaita avustajia niin treenaan tosi usein yksin... saisipa edes muutaman treenin nyt niin, missä olisi se tuomari oikeasti), otan perusasennon, höpötän ilmoittautumisen ja ojennan käteni tyhjälle, ja sitten vien sen koiran paalulle. Lakkaan nyt myös tappelemasta siitä paalulle kävelystä, haistelkoon mennessä. Jälkeähän se imppaa jo, ei se mitään kuseskella meinaa, niin yritän nyt suhtautua siihen vaikkapa suuren motivaation merkkinä.

Kuukauden päästä olisi sitten varmaan se Turun reissu. Menköön oppirahoina, ainakin näen samalla niiden muiden suoritukset niin tietää vähän mihin tähtää itse!