H niinkuin Huono

Holskujen erikoisnäyttely Tampere (Ylöjärvi) 2.8.2014, Jan De Gids, Netherlands:

"Bitch with lovely temperament. 3 years old. Fully out of coat. Excellent head. Ears carried a bit sidewards. Excellent eyes & teeth. Long neck, good shoulder. Bit short in upper arm. Turned out front feet. Lacks forechest. Excellent straight back. Beautiful body. Well angulated in rear with roundness in croup. Dark silver brindle. Nice tail. Could show a bit more drive. Farely loose in elbows."

-> AVO H, rodunomainen lähestyttäessä

Tiukka oli tuomari, seurasin pitkäkarvat molemmissa sukupuolissa ja lyhytkarva-urokset ja herra jakoi pääosin H-EH. Muutamia tyydyttäviäkin ja vain jokunen erinomainen, ja erinomaisen saaneista läheskään kaikki ei saaneet myöskään SA:ta. Kaksi vuotta sitten erkkarissa Sienen ekassa näyttelyssä silloinen tuomari oli aikamoinen eri-automaatti. Mun mielestä kumpikaan ääripää ei oikein ole hyvä. Vaikka rotumääritelmä antaa raamit, onhan tämä silti sen sisällä aikamoinen arvostelulaji ja tuomari voi antaa täysin mielivaltaisia arvosteluja. En nyt tarkoita, että Sienen arvostelu olisi täysin hatusta tempaistu. Se seisoo usein etujalat ulospäin kääntyneenä, niin nytkin, ja huomasin sen jossain vaiheessa hetkeä ennen kun kuulin tuomarin sanelevan niin, mutta enpä älynnyt korjata. Jotenkin koko touhu on niin hassua siksikin, että kukaan kehän laidalta tai kehähenkilökunta ei sano, että se seisoo huonosti, korjaa se. :D Siinä sitä pönötetään ja tuomari tuomitsee koiran sen muutaman minuutin perusteella. Joo, se on kapea rinnasta, ja joo, tiedän että se on kehässä kaikin puolin vaatimaton. Tämä tuomari tykkäsi koirista, jotka hyppi kesken ravin ja jotka käsiteltäessä loikkasi pussaamaan niin että silmälasit oli vaarassa murtua. Minä en tykkää, ja mun koira kun on käsketty seisomaan, sehän seisoo. Myös kun tuomari yrittää napsutella sormia ja lässyttää sille. Lisäksi Sieni on selkeästi aikuistunut ja jos se nuorena oli "sosiaalisempi" (ehkä hieman mielistelyyn taipuvainen?), se ei nykyään juurikaan mene ventovieraista ihmisistä mitenkään pähkinöiksi. Tuttuja se tervehtii kyllä suurella riemulla ja niitä pomppuja ja loikkia ei todellakaan puutu, mutta ei ventovieras saa sitä näin sekoamaan. Ja minulle on hyvä niin, vaikka tuomari olisi sellaista käytöstä halunnut nähdä. Huomaan, että olen aivan väärässä lajissa, kun mun ärsyttää sekin, että nätisti paikoillaan seisova koira, joka ei saa namin namia arvostelun aikana, ei saa mitään etua verrattuna niihin, jotka pyörii, häärii ja hyörii ja asetellaan viisi kertaa uudestaan ja lopulta tungetaan täyteen ruokaa että ne malttaa olla hetken aloillaan. Turkista en nyt ollut ihan samaa mieltä, ennen kehään menoa juteltiin tuttujen kanssa, että ihan hyvin se ehti kasvaa - se meinaan oli oikeasti täysin kalju vielä tässä joku aika sitten! Heti yksilöarvosteluun mennessä ennen kuin teki mitään muuta, tuomari alkoi lässyttää koiralle, että mihin oot jättänyt kaiken turkin, onko se kotona vai, voi voi sinua. En sitten sanonut mitään...

(c) Sanna Korhonen

Mutta on se vaan hassua, että Sieni, jolla on aiemmin kolme näyttelykäyntiä tuloksin 2x sert ja 1x cacib/vara-sert sai vaihteeksi arvonnassa H:n. Tai töppösen lista: 2x sert, 1x vara-sert, 2x eh, 1x h. Näin vähillä käynneillä on tietysti varmaan varsin epäluotettavaa tehdä tilastoa. Molemmissa roduissani on varmasti myös mahdollista kerätä sertit liki mille tahansa koiralle, kun jaksaa kehässä juosta. Mikä sitten on totuus? Ne ääripäät on tietysti varmaan helppo tunnistaa, esim. tämän päiväinen pitkisten ROP Rauha jolla on 12 (kotimaan) näyttelykäyntiä ja joka kerta erinomainen & SA. Varmaan oikeasti sitten aika erinomainen rodunomainen ulkomuoto. Mutta sitten ne, jolla on kaikenlaisia arvosanoja koko skaalalla. Mikä se koiran todellinen taso on? Jos jokaista sertiä kohden on pitkäkin liuta kaikkea muuta? Tämän pointti oli oikeastaan vaan todeta, että ei tässä touhussa ole mitään järkeä ja että se MVA-titteli ei kyllä kerro yhtään mitään muuta kuin että on jaksettu kehässä käydä.

Minä tykkään logiikasta, täsmällisistä arvostelukriteereistä ja siitä, että voin itse vaikuttaa lopputulokseen. Näyttelyissä ei ole mitään, mitä voisin tehdä toisin, jotta ensi kerralla menisi paremmin. Tietysti jos koira saisi huonon arvosanan siksi, että ei anna koskea tai ei ravaa lainkaan, niitä voisi harjoitella. Mutta rakenne on mikä on ja karvaakaan en osaa taikoa lisää. Ollaan täysin tuomarin armoilla. Se tuntuu typerältä ja jotenkin jopa ahdistavalta. Kyllä mä nyt olen lajini valinnut. Keskitytään niihin, missä arvostellaan koiran koulutustasoa ja koirakon yhteistyötä. Niihin mä voin vaikuttaa, parantaa suoritusta seuraavaa kertaa varten ja se tuntuu siksi huomattavastipaljon mielekkäämmältä.

(c) Sanna Korhonen

Tuli myös jo kommenttia, että H on oikeasti "hyvä". Hyvä rotunsa edustaja. Joo, niin on. Ongelma on se, että mun kumpikin koira on saanut ensimmäisestä "jos se saa edes sen H:n niin se riittää mulle muita lajeja varten" -näyttelystään heti sertin. Sitten tulee väistämättä sellainen olo, että oho, jos se tuli niin helposti niin kai ne kaksi muuta pitää kanssa hakea. Vaikka mua ei oikeastaan kiinnosta yhtään, se on vaan tuntunut helpolta titteliltä. Lisäksi jos koiralla on jo kaksi sertiä, ja se saa sitten H:n, se tuntuu vähän niin kuin kahden ykköstuloksen koira saisi tokossa tai pk-lajeissa seuraavaksi kolmostuloksen. Sillä ei tee mitään ja vaikka se on itsessään ihan hieno tulos sekin, siinä vaiheessa se nyt vaan on aika lailla turha. Mudille minä haluaisin sen viimeisen sertin siksi, että siitä tulisi kolmoisvalio ja olisihan se nyt hienompaa kuin kaksoisvalio. Sienelle mä itse asiassa en välttämättä haluaisikaan sitä kolmatta. Pitkäkarvaholskuilla koko muotovaliotitteli on jotenkin surullinen ja mulle tulee ekana mieleen, että taas yksi kehäraakki jonka kanssa ei mitään muuta voi tehdä. En todellakaan tiedä, miksi haluaisin mun koiralle sellaisen tittelin. Alun perin kai siksi, että Sienen "sekarotuisuus" on ärsyttänyt joitakin ihmisiä ja se oli niin hupaisaa että ajattelin ihan uhallani käyttää sen valioksi asti. Toisen sertin jälkeen ajattelin, että Sieni saa valioitua käyttötuloksella eikä luonnetestillä, joten ehkä sillä oli joku tarkoitus, että se ei vielä saanut sertiä ja keritään hankkia se käyttötulos. :D Tänään kuulin myös, että holskuillakin on käyttöluokka olemassa ja siellä ei järin montaa pitkistä ole koskaan esitetty. Sinne siis! Seuraava näyttely on siis aikaistaan joskus x vuoden kuluttua. Nyt tämä touhu on toistaiseksi kyllä taputeltu.

(c) Aino Luosa

Mutta ei meillä hukkareissu kuitenkaan ollut! Perjantaina neljän naisen hakutreenit. Sieni kuuli Janitan parkkipaikalla ja jodlasi autosta, mutta ei päässyt moikkaamaan. Janita oli sitten eka ukko ja Sienellä oli mennyt pasmat aivan sekaisin, se oli saanut ihan hillittömän hepulin, vetänyt hännän alas ja korvat luimuun ja juossut rinkiä, sitten yrittänyt tunkeutua pressun alle ja sitten yhtäkkiä maalimiehen yhä miettiessä pitäisikö tehdä jotain, tajunnut itse että hei me kai oltiinkin töissä ja tässä piti kai ilmaista, napannut rullan kaulastaan ja lähtenyt yhtä vauhdilla. :D Mä en nähnyt ihan piilolle, mutta näin että koira oli mennyt lähelle, ja kerkesin kyllä ihmetellä keskilinjalla että mikä helvetti siellä kestää. :D Yö oltiin teltassa ja 8-viikkoinen Jarkkoanteroaulikki joka piti teltan seiniä pomppulinnana, oli hassuinta mitä oon vähään aikaan nähnyt. Lisäksi kebabin epäonnistunut tilaaminen metsään ja siten sen metsästys itse puolen yön aikaan Tampereen keskustasta ja festareiden keskelle eksyminen oli aika ikimuistoista. Lauantaina näyttelypaikalla Sieni tunnisti Sannankin äänestä, Sanna oli selin eikä huomannut sieniä joten siinä sitten piti kanssa availla ääntä ja heittää volttia ja ilo oli suuri kun S suvaitsi kääntyä "ai Sieni!" :) Hassua että Sieni muisti, tosin onhan se pari viikkoa elämästään Sannalla viettänyt. Leikkikavereita oli paljon ja Sienellä nyt vaan on kivaa missä tahansa. Osallistuttiin myös Lohen geenitutkimukseen, erkkariin oli järjestetty ilmainen näytteenotto. Mudin kanssa en edes harkitsisi että näyttelykehän laidalla, ihmisten ja koirien keskellä, ehdottaisin sille että annetaanpa vieraan tädin ottaa susta putkellinen verta. Sieni meni edellä, tutki kaikki laitteet, seisoi itse paikallaan ja katsoi näytteenottajaa silmiin "olethan varovainen" kun verta otettiin ja oli vaan kaikin puolin niin asiallinen että sen kanssa on kyllä ilo olla.

Oman elämänsä multivalio.