Elämää

Jos me vaan voitais aina asua mökillä... koko viime viikko vietettiin BH-kokeen jälkeen aikalailla lomaa, vepe- ja hakutreenit oli mutta tottista ei Sienen kanssa tehty lainkaan, mudi kävi pari kertaa. Koirien loma huipentui mökkiviikoloppuun. Nyt on paluu arkeen ja ekana pitäisi hommata kosketuskeppi ja opettaa koiralle se häiriöttömässä ympäristössä, jotta voin käyttää sitä hyödyksi tottiksessa. Siitä lisää myöhemmin kunhan ollaan päästy alkuun.

Torstaina oli aikamoiset hakutreenit. Sienelle viisi pistoa, josta ykkönen tyhjä, kakkosella maalimies, kolmosella maalimies, nelonen tyhjä ja vitonen lähti suorapalkan kanssa puun takaa karkuun kun lähetin koiran. Koiralla oli ensimmäistä kertaa elämässään kiintorulla metsässä sen tehdessä tarkoituksella tyhjiä ja ennen meidän vuoroa kävin läpi kaikki kauhuskenaariot ja mietittiin porukalla mitä tehdä, mikäli koira tulee rulla suussa tyhjältä. Eihän sen pitäisi, eikä mikään viittaa sellaiseen, mutta jotenkin olen edelleen nimenomaan haussa aivan ylihysteerinen valeilmaisujen suhteen. Kaikkialla muualla pystyn paljon enemmän ajattelemaan miten se saadaan tekemään oikein, mutta haussa pelkään eniten sitä, mitä teen jos se tekee väärin.

No, se treenien lopputulema jotenkin taas oli se perinteinen "mitä jos vaan luottaisit koiraan". Se osasi tehdä tyhjiä kiintorulla on-asennossa, ei siinä ollut mitään epäselvää. Palkkasin sen samalla palkalla kuin mitä ukoillakin oli keskilinjalla itse tyhjien jälkeen. Helposti se tyhjistä tuleva palkka taitaa olla joku kuppanen yksi nappulan muru ja ajatellaan että seuraava ukko on se varsinainen palkka, mutta musta tuntuu jotenkin oikealle se ajatus, että koira saa myös tyhjistä ainakin joskus kunnon palkan minulta. Kuvittelen, että se auttaa sitä ymmärtämään, että on ihan ok olla löytämättä ja tulla ilman rullaa takaisin mun luokse.

Toisekseen Sieni osasi olla häiriintymättä ilmaisussaan, kun luulin, että se meni vähän ohi kakkosesta ja näin sen kääntyvän eteenpäin ja päätin siis ottaa tyhjänä, mutta se olikin kaartanut mun näkymättömissä sittenkin ukolle, eli rääkäisin keskilinjalla "Sieniiiiiiiiiiiiiih! Tule!" juuri kun se oli ottamassa rullaa. Sitten vielä radiopuhelimet teki tenän eikä kuittausta tullut, eli keskilinjalla kukaan ei tiennyt onko se käynyt ukolla vai toiko se sen rullan vaan mun kutsusta. Kerkesin kysyä ääneen että mitä mä nyt teen, mutta onneksi heti itse päätin luottaa koiraan, eli ihan normaalisti pistin sen näytölle ja sinne kuusen juurellehan se meni missä just oli käynytkin :) Maalimies sanoi, että koira oli just ottanut kiintorullan ja kääntynyt lähteäkseen kun kutsuin, eikä se mun huuto vaikuttanut sen tekemisiin mitenkään. Ohjaaja parka, kun tapahtuu kauheasti kaikkea suunnittelematonta niin eipähän perkele ainakaan olla taas siellä mukavuusalueella! Stressit pilvissä. Mutta on se vaan niin hienoa :)

Selkäkuljetus toimii nyt aika hyvin, seuraavaksi voitaisiin panostaa näytölle vetämiseen, tuomarin mukaan tuloon, hallintaan ottoon ja palkkaamattomuuteen.

Holskujen pk-rotumestikset oli viikonloppuna Kajaanissa ja hieman kyllä harmitti, että ne oli näin aikaisin kesällä. Syksyllä mekin oltais voitu olla mukana. No, ensi vuodelle sitten tavoitteeksi! Yritin viikonloppuna kännykällä seurata tulospalvelua ja onneksi fb:n päivitettiin aika hyvin tuloksia, ilo olisi ollut olla paikan päällä seuraamassa, niin hienoja tuloksia siellä tehtiin! Onnea kaikille tuloksiinsa tyytyväisille!

Alla olevat kuvat viime viikolta uusvanhalta lenkkireitiltä, missä ei oltukaan ainakaan vuoteen käyty:

PS. Jos on jotain kysyttävää, blogiin kommentoinnin lisäksi tarjolla on sähköpostiosoite tuossa oikean laidan palkissa. Saat vastauksen paremmin suoraan minulta kuin kysymällä jossain mitenkään tähän liittymättömällä nettipalstalla vähintäänkin erikoisella aloituksella. Ihmiset, mä en sitten jaksa niitä. Kuten varmaan huomasitte, blogi oli vajaan viikon poissa. Yllätyin taas saamieni viestien määrästä, sekä tutut että tuntemattomat ottivat yhteyttä. Tiedän, mitä on julkisen blogin kirjoittaminen, eikä täällä ole mitään noloa tai arveluttavaa juuri siksi, että kuka tahansa voi tätä lukea. Ihan vapaasti. Mun blogin tarkoitus on jakaa ajatuksia ja ideoita, muutenhan kirjoittaisin päiväkirjan sivuille kynällä. Minäkin seuraan paljon sellaisia blogeja, jotka kiinnostaa mua just sen verran, että lueskelen niitä silloin tällöin. Jos ne menisi salasanan taakse, tuskin vaivautuisin ottamaan yhteyttä ja pyytämään lukuoikeutta. Sen takia mäkin tykkään kirjoittaa julkisesti, mun ajatusten sopii olla ihan kaikkien saatavilla ja koen iloa siitä jos olen voinut olla jollekin avuksi. Nyt mennään vaan taas siinä hilkuilla että vaihtoehtoina on iskeä blogi lukkoon tai poistaa se kokonaan. Koettakaa ny jumaliste olla ihmisiksi siellä ruutujenne takana!