Yllätyksiä

Lauantaina aamulla seuran möllitokot, olin talkoissa. Sieni osallistui makaamalla ilmopisteen pöydän alla. Aamulla vielä arvoin ilmoittaisiko koiran kanssa, mutta ajattelin kyllä töppöstä, en tattia. Töppönen ei ole tekemässä mitään tokopaluuta, olisin muuten vaan tehnyt kokeenomaisen suorituksen sille, esim. avo sovellettuna. En sitten viitsinyt kuitenkaan. Sieni vissiin olisi halunnut mennä, koska aina kun menin istumaan saman pöydän ääreen, se meinasi alkaa haukkua mulle ja oli muutenkin ihan lentoon lähdössä eikä maannut ollenkaan niin rauhassa kuin piti! Jossain vaiheessa, kun en ollut lähelläkään, Sieni sitten karjaisi siellä. Seurakaveri, jota Sieni ei edes tunne, oli kaivellut taskujaan koiran edessä, ja tatti oli vain ollut sitä mieltä että sulla on varmaan namia siellä ja tänne päin voisi jakaa kanssa. Miten tuhmaa :D Tuttu kysyi, saako sille antaa namin, ja saihan sille kun noin rumasti sitä kerta vaadittiin. Koe oli koko ajan menossa ja piti jo vaientaa koira, että nyt kiitos riittää, ei voida häiritä kehää.

Lauantaina oli kolmastoista vuorokausi uutta ajanlaskua. Iltapissa on muutama minuutti tuossa takapihan metsässä, päästän koirat irti ja seison itse siinä laidassa. Iltapissan jälkeen tullaan sisälle, mudi saa raakaruokamömmönsä kylppäriin ja Sienen kupin kanssa mennään pihalle. Iltapissalle lähtöä tehdessä Sieni on jo joitakin päiviä steppaillut ihan oudosti. Mudi kyllä säätää ja häärii, sille kaikki odotus ja itsehillintä on varsin haastavaa. Mutta ei Sieni, se ei steppaile ja hösellä tuolla lailla. Ei ainakaan ennen. Pissareissun jälkeen toista lähtöä tehdessä se ei tyytynyt tänään enää steppailuun, vaan hyppi eteisessä mua päin ja vinkui. Vinkui?! Sieni ei vingu koskaan! En tiedä, kuinka pitkään tämä koira oikeasti vielä voi yllättää mut. :o Ihmeellistä oli treenata sen kanssa, lätkäisin kolme noutokapulaa maahan ja koira sai noutaa niitä yksi kerrallaan. En sanonut sille mitään. Menot ravilla, kapulan nostot vähän hitaita kun selvästi mietti mitä mahdan haluta, kehuin siitä niin paluut kunnon laukalla. Vähän käännöksiä (ylityöskentelee...wtf?!), pari luoksetuloa, kaukoja - osaahan se nousta 10m matkasta oikein täpäkästi istumaan ja meno oli muutenkin sellaista, että kävi mielessä siellä hämärässä, olenko varma kumpi koira mulla onkaan matkassa.

Sunnuntaina aamusta lenkillä, päivällä hakutreenit uudella ryhmällä, illalla vielä hallilla S:n kanssa. Hakutreeneissä normikivaa Sientä. Sieni oli vika koira ja odottaminen vissiin nosti kateusviettiä, koska jo autosta otettaessa se pomppi ihan helkkaristi eikä oikein nättiä hillitsemistä uskonut. Lopulta se osui mun nenään niin että mua sattui oikeasti ja ärjäisin sille aika rumasti että nyt sit loppui tuo. Sitten se olikin hyvin korrektisti eikä edes vetänyt radan alkuun, kuten yleensä tekee. Kävi mielessä, että nytkö se sitten lässähti ja jää tädit etsimättä, mutta eipä työskentelyssä enää ollut mitään näkyvissä tästä. Mun pitäisi noihin autosta ottoihin keksiä ja opettaa joku kaava, tämä on käynyt ennenkin. En osaa kieltää sitä niin, että se hieman hillitsisi sitä loikkimista, mutta ei pahastuisi. Sit kun mulla joko menee hermo tai se kalauttaa mua päähän niin että sattuu, karjaisen sille hieman liian kovaa.

Tokossa meininki tehdä ensin hyppytekniikkaa häiriönä S:lle ja sitten kuvata seuruuta. Jo hyppytekniikassa koira oli ihan luimu ja otti hirveästi häiriötä S:n koirasta. Sitten kun se jäi vaan seisomaan kapulalle, vein sen pois. Vähän myöhemmin uusi yritys, aikamoisen jähmeää mutta paremmin kuitenkin teki ja sai tehdä pari toistoa. Taas tauolle, ja vikalla kierroksella seuruuta. Koira oli jo autosta otettaessa huonon tuntuinen. Tuli kuitenkin itse ihan reippaana sivulle ja "hommiin!" -vihjeestä rääkäisi yhden pontevan haukun. Ilme ei silti missään vaiheessa ollut sellainen kuin pihalla, ja hetken päästä totesin että ei sitten ole pakko ja katsotaan huomenna uudestaan. Kyllä se koko ajan seurasi, mutta huonolla ilmeellä, ja se nyt ei riitä. Parasta on, että pysyin ihan rauhallisena. Mä tiesin, että tämä taistelu ei ole vielä ohi, ja ei varmasti riitä, että se jäi kerran kaksi viikkoa sitten ilman ruokaa. Se tekee tämän varmasti vielä monta kertaa. Olin myös aika varma, että tänään hallilla käy näin. Pihalla oleva vire ei mitenkään kanna halliin noin suoraan. Voisin ruveta käymään iltaruokapurkin kanssa hallilla joka ilta, tai sitten vaan käyn miten jaksan ja jos koiraa ei kiinnosta, ruoka siirtyy seuraavaan päivään - ja seuraavan päivän mahdollisuus on nimenomaan kanssa hallissa, ei pihalla. Luulen, että saan sen tälläkin logiikalla toimimaan. Tämä paska seuruusuoritus tallentui nyt kameralle eikä sekään harmita, mä halusin arkistoihini sekä sitä hyvää että huonoa.

---

Maanantaina illalla ihan erilainen koira. Ei se nyt ihan täysillä tehnyt, selvästi omalla pihalla on parempi kuin hallilla. Videolta ero ei näytä läheskään niin suurelta, mutta kyse onkin juuri siitä ilmeestä, korvien, silmien ja naaman asennosta, jotka kaikki ilmentää sitä koiran tunnetilaa. Haukkumista, vasemmalle käännöstä paikallaan, seuruuta muutama pätkä. Se mitä videolle tallentui, niin aukeaa ja peitsaa rumasti, nyt kävelen taas liian hitaasti. Välillä tuntui, että lyhyempi askellus tuotti intensiivisempää seuruuta, mutta nyt vauhti näyttää tosi vaikealta. On tämä työläs liike. Mutta tänään se oli siis kiva, yritti koko ajan ja sai ruokansa.