keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Fyssarilla ja hajutunnistusta

Viime fyssarikäynti oli kesällä. Nyt syistä x, y ja z saimme tänään uuden fyssarin kotikäynnille. Vähän tuli taas pitkä väli, syksyllä Sieni on hierottu ja mudi kävi kahdesti osteopaatilla, mutta ei olisi silti pitänyt antaa venyä läheskään näin pitkäksi...

Luksi oli yllättävän lunki, tutustui ventovieraaseen nopeasti ja antoi nätisti käsitellä. Liikkeet katsottiin pihalla ja sitten hommiin sisällä. Koirassa oli jumeja sekä edessä tutuissa lavoissa ja kaularangan alaosassa, että nyt myös takana. Koira on varsin etupainoinen ja "skrodempi" edestä kuin takaa, eikä siksikään käytä takaosaa kunnolla. Se myös istuu "perseellään" eikä jaloillaan, niin kuin pitäisi. Painonsiirtoharjoituksia istumis- ja seisomisasennossa, hidasta kävelyä kevyessä lumipeitteessä ja alustan kiertoa niin, että etujalat on alustalla, takaosa kiertää. Tässä se oli selvästi toispuoleinen ja toiseen suuntaan on huomattavasti vaikeampaa kuin toiseen. Koira sai laseria varmaan kymmeneen eri kohtaan. Luksihan pelkää partakonetta ja laser oli ihan samannäköinen laite, ja alkuun koiran ilme olikin vähän että mitä helvettiä, mutta nopeasti se rentoutui ja antoi laseroida. Koiraa palkattiin tosi tiuhaan käsittelyn aikana.

Sieni sitten taas... fyssari suositteli uusintakuvausta kun lonkkakuvista tulee vuosi, jotta tietää mikä on tilanne ja osaa vähän ennustaa, miten nopeasti rikko etenee. Jos nyt on jo oleellisia muutoksia vuoden takaiseen, tuomio on varsin lohduton. Jos sen sijaan tilanne olisi aika lailla sama, voisi hengähtää helpotuksesta. Sienestä näkee selvästi sekä liikkeessä että koiran seistessä, että se keventää huonompaa jalkaa. Takapäätä hoidettaessa koira oli ihan erilainen kuin etuosaa käsitellessä, nostaa päätä ja katsoo vain, mikä on aivan selvä kipusignaali "nyt olen vähän huolissani". Selässä oli kanssa kireyttä, mikä johtuu siitä, että koira kompensoi lonkkia käyttämällä selkää väärin. Etuosa oli varsin puhdas. Sientäkin laseroitiin useaan kohtaan, vähemmän kuin mudia kuitenkin. Sieni pitää ekana opettaa makaamaan selällään ja sitten kumpaakin takajalkaa käsitellään tosi pienellä liikkeellä, tarkoituksena "lähettää avaruudesta signaalia, että hei lihakset, onko siellä ketään". Kun koira vastaa tähän, saan uudet, vähän isommat liikkeet. Sitten voidaan myös aloittaa takajalan nostelu eli yksi jalka kerrallaan ilmaan. Nyt koira oli tosi hutera ja syviä lihaksia ei vain ole. Koira kompensoi löysiä lonkkia ja "huteruutta" mielellään vauhdilla ja sen takia Sienikin siis juoksee aina... Hidasta askel kerrallaan kävelyä myös Sienelle. Takaosa oli varsin tukossa, mutta kaikkea ei kannata kerralla avata, koska nyt ne kireät lihakset tukee lonkkia eikä ole hyvä että kaikki tuki poistuu kerralla. Sitä käsiteltiin vain hyvin kevyesti, että veri saatiin kuitenkin vähän kiertämään.

Tuli sitten aika erilaisia ohjeita kuin aiemmalta fyssarilta. Esimerkiksi Sienen jalkoja ei missään nimessä saa venyttää itse, vaan koiralle tehdään vaan ns. aktiivisia harjoitteita missä se tekee itse. Lisäksi kysyin uinnista, niin tämän mielestä uinti on huonoa liikuntaa, koska koiran jalat potkii siellä hallitsemattomasti mihin sattuu eikä niillä ole kunnon tukea -> huonoksi jo valmiiksi löysille lonkille. Kahlaaminen jalat maassa, vesi lonkan korkeudella sen sijaan olisi erittäin suositeltavaa. Ja olikohan vielä jotain muuta.

Nyt masentaa taas ihan hirveästi. Kyllähän niitä voi hoitaa, ja ne varmasti myös vastaa siihen, mutta kun toisella puuttuu selästä palikka ja toisella on paskat lonkat, ei niitä mikään terveeksi tee ja rikki ollaan. Elämä on niin paskaa.

***

Mudi teki hajutunnistusta kanelilla. Sotkin maustetta veteen ja kastoin talouspaperin siinä. Purkkeina oli kolme isoa juomalasia, ei siis mitään steriilejä, mutta onkohan sillä meidän tavoitteissa väliäkään. Ajattelin, että lasit kelpaa; jos koiralla on liian kova vire ja se meinaa alkaa paiskoa niitä, pitää muutenkin keskeyttää. Hyvin pysyi mudilla polla kasassa. Ensin naksuttelin hajulasin nuuhkimista, koira tarjosi hyvin sitä ja jätti tyhjät huomiotta. Sitten koira kylppäriin siksi aikaa että piilotin lasin sängyn päätyyn, toisella kierroksella eteisen ja jääkaapin väliseen nurkkaan. Annoin lähtöhajua ja käskyn "etsi!". Eka kierros vähän sähellystä ja meinasi lähteä lapasesta, toisella todella päämäärähakuista, varmaa etsimistä.


-24*C

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat näkyviin hyväksymisen jälkeen! Jos tulevat, eli nimettömiä/yhteystiedottomia kommentteja ei julkaista. Sinä tiedät kuka minä olen ja minäkin haluan tietää kuka sinä olet, tai muuten me ei tällä kanavalla keskustella :)