Ilmoitin Sienen pitkän vatuloinnin jälkeen LPKY:n yökokeeseen. Maastothan se hoitaa kyllä, mutta tottis on se, mihin olisimme ehkä tarvinneet vielä enemmän aikaa näillä uusilla "riittää, että yrittää" -treeneillä. Päätin silti, että menen kokeilemaan. Jos asennemuutos ei vielä kantaisi, tietäisinpähän, että lisää treeniä vaan. Mun pitäisi muutenkin ajatella niitä enemmän yksittäisinä kokeina, ei minään elämää suurempina juttuina...
Jännitys oli silti koko edeltävän viikon aika hirveää. En enää jännitä jotain yksittäistä liikettä, tai että saakohan se koularin, tai tietyn määrän pisteitä jostain - toki jos mun asenne on oikea, koira pysyy kuplassa ja saa silloin varmaan jonkun 90p, ja onhan se kutkuttava ajatus. Jännitin silti ehdottomasti eniten sitä, onnistuisinko itse. Kahden viikon loma vielä katkaisi kaikki treenit, mutta juhannuksena pidettiin mökillä hakutreenit, tässä fb:stä kopioitu pätkä siitä:
Ulla Kompan hakukoulutuksessa tuli tuossa keväällä ehdotus tehdä
kokeneelle koiralle sellainen pisto, missä on ensin ukko n. 40m
syvyydessä ja toinen samalla linjalla 70m syvällä. Ideana siis vaan
luoda uskoa, että jos lähetän sut jo tarkastetulle alueelle, siellä voi
silti olla joku.
Juhannustorstaina päästiin kokeilemaan tätä. Sieni ilmaisi 40m ukon kuten on opetettu. Palattiin keskilinjalle, ja lähetin sen uudestaan samasta kohtaa samalle puolelle rataa, mitä en tietenkään koskaan ennen ole tehnyt. Yllätyksekseni koira lähti ihan hyvin, eikä ollut lainkaan "anteeks mitä, justhan me oltiin siellä?!" niinkuin kuvittelin. Yllättäen se myös otti kiintorullan samassa kohtaa, missä 40m ukko oli ollut, ja missä ei nyt ollut mitään! Toi sen kyllä vähän sen näköisenä, että mitä tässä niinku oikeesti ollaan nyt tekemässä, eihän tässä oo mitään järkeä. Meidän eka valeilmaisu silti. Otin rullan pois ja sanoin nätisti, että höpö höpö. Laitoin koiran uudestaan, otti rullan heti suuhun, otin sen taas nätisti pois. Mentiin yhdessä vähän peremmälle, nyt lähti ihan kivasti ja eteni sen aiemman ukon piilokohdan ohi, sai hajun toisesta ja tarkensi sinne. Siellä suorapalkka sovitusti.
Juhannustorstaina päästiin kokeilemaan tätä. Sieni ilmaisi 40m ukon kuten on opetettu. Palattiin keskilinjalle, ja lähetin sen uudestaan samasta kohtaa samalle puolelle rataa, mitä en tietenkään koskaan ennen ole tehnyt. Yllätyksekseni koira lähti ihan hyvin, eikä ollut lainkaan "anteeks mitä, justhan me oltiin siellä?!" niinkuin kuvittelin. Yllättäen se myös otti kiintorullan samassa kohtaa, missä 40m ukko oli ollut, ja missä ei nyt ollut mitään! Toi sen kyllä vähän sen näköisenä, että mitä tässä niinku oikeesti ollaan nyt tekemässä, eihän tässä oo mitään järkeä. Meidän eka valeilmaisu silti. Otin rullan pois ja sanoin nätisti, että höpö höpö. Laitoin koiran uudestaan, otti rullan heti suuhun, otin sen taas nätisti pois. Mentiin yhdessä vähän peremmälle, nyt lähti ihan kivasti ja eteni sen aiemman ukon piilokohdan ohi, sai hajun toisesta ja tarkensi sinne. Siellä suorapalkka sovitusti.
Keskilinjalla laitoin sen sitten toiseen etukulmaan, lähti ihan reippaasti eli ei ollut ottanut aiemmasta itseensä. Siellä oli kanssa (onneksi!) sovittu ilmaisu. Koira oli tarkistanut ukon kuten opetettu, ottanut kiintorullan, hypännyt ukon viereen mättäälle rulla suussa, tiputtanut rullan, tullut uudestaan tarkistamaan ukon, ottanut rullan ja sitten vasta lähti tuomaan sitä mulle. Hitto, että olen niin ylpeä siitä, ja hitto miten onnistunut treeni sille vahingossa saatiin! Uskon, että se oppi tästä enemmän kuin Komppa moista treeniä ehdottaessaan oli koskaan ajatellutkaan. En mäkään olettanut että se mitään valetta siinä tekee, uskoin että en vaan saa sitä sinne samalla alueelle ilman ziljoonaa lähetystä. En ole myöskään lainkaan huolissani että se alkaisi tehdä valeita sen enempää, tässä oli sen sortin ajattelua ilmassa, että se oppi tästä paljon. :)
Loppurata meni normaalin hyvin.
Keskiviikkona pidettiin vielä tottistreenit, missä kokeenomainen ilmo, ampuminen, seuruu ekaan täyskäännökseen asti. Ekan ampumisen jälkeen ajattelin, että nyt me niin lähdetään lentoon eikä mikään voi meitä estää. Sieni oli niin täydellinen, että tirautin pari kyyneltä. Sen tekemiset todella on kiinni vain mun ajatuksista, ja mun on pakko, pakko, PAKKO oppia hallitsemaan itseäni. Teki se myös liikkeestä seisomisen kun ei ole ikuisuuteen tehnyt sitä muuten kuin rallytyyliin missä saa toistaa käskyä, kilosen noudon, luoksetulon eteen istumisen ja sivulle siirtymisen kun ei ole sitäkään tehnyt kuin rallyn käsiavuilla, ja paikallaolon toisen koiran tehdessä luoksetuloja ym - sitäkään se ei ole tehnyt varmaan sitten viime kokeen. Kaikki nämä meni kanssa aivan täydellisesti. Parempaa kenraalia ei voisi toivoa.
Lauantaina sitten kokeeseen, joka alkoi 17.30 koirien tarkastuksella. Jälki3-koiria oli 7, EK-koiria kolme (yksi joka luokassa tms?), haku3-koiria neljä, avossa 2, alossa 1. Haun osalta järjestys oli haku-esine-tottis, ja voi-koirat lähti eka maastoon. Me muut saatiin jäädä kentällä odottamaan, ja kerittiin sellainen kolme tuntia katsoa voittajaluokan jälkikoirien tottiksia ennen kuin tulivat hakemaan meitä maastoon. Auringossa sitä kivasti siinä nuupahti ja mun kaikki hirveä jännitys katosi täysin. Oli mulla aurinkolasit ja lippis päässä, mutta tuntui että auringonpistos tuli silti. Silmiä särki, päätä särki, kuumotti, ei ollut mikään virkeä olo. Sää onneksi alkoi silloin 21 maissa selvästi viilentyä, tosin niin laantui myös se aiemmin vielä puhaltanut tuuli.
Metsässä piti vielä hetki odotella, muuttivat rataa voittajaluokan jäljiltä ja ensin meni toinen avo-koira. Sieni oli meidän vuorolla hieman nukuksissa, mutta veti kuitenkin alueelle. Ilmottautumisessa jo meni pasmat sekaisin, oli tuomari, tuomariharjoittelija ja hirveästi väkeä, ja olin menossa tuomarille, kun se sanoi, että ilmo harjoittelijalle. Näitä pitäisi ylipäänsä harjoitella enemmän. Tyyppi alkoi höpöttää heti niin, etten ehtinyt katsoa koiraa, ja se siinä sitten haisteli hänen lahjetta ja teki kaikkea omiaan. Haisteli ensin radan oikeaa etukulmaa, jossa oli hyvä näkyvyys melkeen 50m merkille saakka, ja sitten kääntyi vasemmalle ja haisteli aika kauan myös sinne. Vasemmalla rinne putosi heti niin jyrkästi, että näki vain johonkin kymmeneen metriin. Päätin lähettää sen ensin oikealle, koska se näytti kivemmalle. Keskilinja itse teki kanssa heti 20m kohdalla aika kuopan, vähän saman tyyppistä maastoa kuin vuosi sitten Imatralla.
Sieni lähti tosi nihkeästi, eteni ehkä 10m ja haahuili sitten rataa eteenpäin. Kutsuin sen takaisin ja laitoin uudestaan, nyt lähti paremmin, kaarsi taas vähän liian aikasen rataa eteenpäin sinne montun pohjalle, mutta palasi sieltä aika lailla etukulmaan jonne ei ihan juuri kumpujen takia nähnyt keskilinjalta. Tuli rullan kanssa, laitoin näytölle, lähti vinoon sinne rataa eteenpäin. Hitto, mihin sä meet, ajattelin. Ihan eri suuntaan kuin mistä oli tullut rullan kanssa. Kohta kuuluikin takaa "kiitos riittää, voit palata keskilinjalle". Kysyin, saanko laittaa sen uudestaan sinne pistolle, vai hylättiinkö se jo. "Kyllä saat", oli vastaus, mistä olisi kai pitänyt päätellä että siellä ei ole ketään. Jos koira ei löydä näytölle, eikä se maalimies hylätä silloin? En tiedä, kun en ole ikinä lukenut sääntöjä tältä osin kovin ajatuksella, kun ei ole ikinä tullut mieleenkään että näin kävisi. No, tässä vaiheessa olin päättänyt, että siellä on ukko, joten lähetin koiran uudestaan. Se eteni ehkä 5m, otti rullan, kysyin saanko hyväksyä (kun ajattelin että se on kerran aiemmin jo käynyt siellä perillä asti...). "Saat toki", oli vastaus, joten sitten me mentiin taas näytölle. Nyt se juoksi sinne mun mielestä oikeaan suuntaan etukulmaa kohti, kunnes 50m rajalla askeleet takana pysähtyi ja sitten kuuluikin "kiitos riittää, se oli siinä. Tulkaa pois, ei siellä ole ketään".
WTF??
Keskilinjalla oli talkoissa sama ihminen, jonka seuran järkkäämässä kokeessa olin viime vuonna, ja josta Sieni teki 200p maastot. Hän muisti meidät ja kysyi, onko tämä se sama koira. Myönsin, jolloin hän kysyi epäuskoisena, mitä ihmettä mä olen tehnyt sille, kun se oli vuosi sitten niin hieno. Jaa, sen kun tietäisi, vastasin. Hieno se oli tähän asti kyllä treeneissäkin, että en nyt sitten todella tiedä mistä tämä tuli. Edellinen avo-koira oli tehnyt sinne oikeaan etukulmaan kanssa valeen, vain yhden kun ohjaaja oli älynnyt edetä, ja juossut sitten rulla suussa kaikki seuraavat 3-4 pistoakin jolloin se keskeytettiin. Mun "tämä ei ole ikinä ennen tehnyt näin" -kommentin jälkeen tuomari sanoi, että pitänee käydä katsomassa onko siellä ruumis tai jotain. Joku myös ehdotti, että voihan siellä just olla kävellyt joku marjastaja, tai olla joku tippunut esine, ja koira ilmaisee pelkkää hajua. No ei se kyllä tähän mennessä ikinä ole ilmaissut, se on tehnyt mökkikylätreenejä, on provosoitu näyttämällä että ukko menee johonkin piiloon ja koiran poissa ollessa vaihtaakin piiloa, ja se on aina ollut hyvin varma sen rullansa kanssa. Se ei ilmaise mitään pelkkää vanhaa hajua, se ilmaisee ihmisiä. Ruumiista en tiedä, sellaisia ei nyt olla satuttu koskaan päästy kokeilemaan :P
Toinen paljon tarjottu selitys on se, että koira tekee valeita ohjaajalta tulevan paineen takia. Allekirjoitan sen täysin, noin yleisesti, mutta en omalla kohdallani tässä kokeessa. Mua jännitti tosi paljon vähemmän kuin mitä aiemmassa kokeessa tai monissa kokeenomaisissa harjoituksissa. Se ei ole haussa ikinä ollut mun jännityksessä millänsäkään, niin miksi nyt yhtäkkiä olisi ollut? Sitä ei ole myöskään palkattu rullan tuonnista juuri siksi, että sillä ei olisi sen mielestä minulle mitään merkitystä, siis minä en siitä riemastu, eikä sitä mun mieliksi kannata tuoda.
Ehkä se oli alussa jo haistanut, että vasemmalla on joku ja oikealla ei, ja lähti siksi oikealle niin nihkeästi? Tällaista se esitti kokeenomaisessa treenissä kesäkuussa, tosin sen jälkeen seuraavassa treenissä missä halusin nimenomaan treenata sitä, että oli siellä joku tai ei ja missä oli siis paljon tyhjää, se taas meni tyhjillekin kuten normaalisti. Vähän siinä on kuitenkin ollut sellaista ilmassa, että aiempi kuuliaisuus ja ohjattavuus on ruvennut hajoamaan ja tilalle on tullut liian hyvää nenänkäyttöä ja sellaista omapäisyyttä, että ei mene jos ei haista ukkoa. Tämähän on hyvin tyypillinen vaihe, joka tulee liki kaikille ennemmin tai myöhemmin. Koira tekee periaatteessa ihan oikein: se tietää että se etsii ihmisiä, käyttää nenää hyvin, ja jos haistaa olosuhteiden takia jo kaukaa että siellä ei ole ketään, niin se ei halua sinne lähteä. Tässä vaiheessa on vaan äärimmäisen tärkeää käydä se neuvottelu loppuun asti: kyse ei ole koiran valinnasta, vaan "ukko!"-käskyllä se juoksee 50m eteen päin, kääntyy radan suuntaisesti ja tekee riittävän piston oli siellä ketään tahi ei. Tekee, koska ohjaaja sanoo niin. Kyse ei varsinkaan Sienen kaltaisten koirien kanssa ole mistään kovasta pakottamisesta, koira vaan ystävällisesti lähetetään niin monta kertaa että se menee sinne minne halutaan. Usein sitä vaan helposti treeneissä on joku kiire tai ei vaan jaksa sataa kertaa mennä yhä syvemmälle lähettämään sitä uudestaan. Sitten kun on niitä rajatapuksia että oliko se nyt kelvollinen vai ei, niin helposti aina ajattelee että olkoon nyt tämän kerran... jolloin koira ensi kerralla tekee vielä huonomman piston.
No, vein koiran autoon, palkka jäi kylmälaukkuun. En ollut mitenkään erityisen pettynyt, olo oli enemmänkin äärimmäisen hämmentynyt ja tuntui, että tapahtuuko tämä oikeasti vai näenköhän mä unta. Koekeskukseen palattuamme kävin kysymässä, saako keskeyttää. Ylituomari sanoi että toki, mutta hän ei allekirjoita kisakirjoja ennen kokeen päättymistä. Tämä on jotain mitä mä en pk-puolen kokeissa ymmärrä, ihme jäykistelymeininkiä, että kaikkien tulee pönöttää siellä kokeen loppuun saakka. Koetoimitsija sitten kysyi, kenelle hän antaa mun kisakirjan, ja oli yksi tuttu jonka nimesin ja olisin sitten kysynyt häneltä, voiko postittaa sen mulle. Tässä vaiheessa koetoimitsija totesi, että kyllä hänkin sen voi postiin viedä. Kiitos vielä hänelle :) Kello oli jotakin 23 ja joku 3-4h odotus ei oikein niinkuin napannut. Olisinhan toki voinut mennä vielä esineisiin ja tottikseen. Esineistä Sieni ei muutenkaan mitenkään suuremmin tykkää, ja sille ne on aina enemmän "joutuu tekemään" kuin "saa tehdä", niin sinne nyt ei olisi järkeä mennä. Tottis taas voisi olla äärimmäisen hyvä kokeenomainen harjoitus, paitsi että ohjaajan viimeinenkin jännitys oli tiessään, jolloin tilanne ei olisi lainkaan enää koetta vastaava. Kun itselläni oli pelkkä tyhjä, typerä fiilis, tuollaisen koiran kanssa ei ole mitään järkeä tehdä tottista. Se tarvitsee ohjaajan tsempin, 100% läsnäolon ja hyvän nosteen, niin siitä olisi vaan tullut yksi paska treeni. Hetken vielä ennen lähtöä mietin, kävisinkö parkkiksen laidalla vähän tottistelemassa itse, että saisin syötettyä sille kaikki ne turhiksi jääneet maksalaatikot, mutta totesin että yhtä paska treeni se siinäkin on niin antaa olla.
Uskon itse eniten siihen, että koira meni Kompan treenistä täysin hämilleen, sekaisin kuin seinäkello. Se olisi tarvinnut useamman normaalin treenin sen jälkeen ennen koetta. Vaikka se silloin siinä toisessa ilmaisussa ajatteli tosi hienosti, se valeilmaisu jätti silti jälkensä. Mun ah niin huolella rakentama, paljon kehuja saanut ilmaisu on nyt sitten täysin rikki. Se tuntuu pahimmalta.
Se oli vain yksi koe, ja niitä tulee uusia. Vähän tiukkaa treeniä ja uutta matoa koukkuun, eihän siinä. Ensinnäkin ne pistot kuntoon: koira menee minne laitetaan vaikka itse joulupukki odottaisi toisella puolella, mitään huonoja pistoja ei hyväksytä. Toisekseen rulla-asia kuntoon: varmaan paluu vähäksi aikaa irtorulliin, paljon provosoivia harjoituksia joissa joko koira, minä tai molemmat uskoo ukon olevan jossain mutta se ei olekaan siellä. Ilmoittautuminen kuntoon, koira istuu mun vierellä eikä härvää omiaan, piste. Kestoa siihen tarvitaan enemmän kuin kättelyn verran, nytkin kesti varmaan monta minuuttia kun ne selitti vasta siinä miten koira otetaan piilolla hallintaan jne. Ja sitten se radan pituus: odotellessa kerkesin puhua pitkään varsinkin sen toisen avo-luokkalaisen kanssa. Se sanoi, että ne on viime aikoina treenanneet aina vähintään 200m rataa. Mä sanoin, että mä olen pari kertaa kokeillut sellaista! Miten voisi olettaa, että koe on koiralle helppo tilanne, jos se on tehnyt sellaisen vain muutaman kerran, eikä koskaan ainakaan yhtään vaikeampaa?! Lisäksi tuli taas mieleen, että nyt kun mun on oikeasti myös ruvettava rakentamaan sille parempaa kuntoa. 200m tuntuu niin pitkältä että säälittää kun se on kuumilla säillä sitten ihan hengästynyt, mutta hitto, jos ei raaski treenata niin sitten ei pidä mennä kokeeseenkaan. Lisäksi se on ihan fakta, että hyvä fyysinen kunto paikkaa taistelutahdon puutteita. Väsynyt koira porskuttaa sillä taistelutahdolla, niin jos siinä on puutteita, auttaa tietenkin kun koira ei väsy niin helposti tai nopeasti. Lonkkien takia en vaan oikein ole tiennyt arvaako sitä pyörän vieressä ravissa juoksuttaa, mutta nyt taidan yrittää etsiä jonkun hiekkatiereitin ja ruveta puuhaan. Tuolla olisi ihan täydelliset pururadat, mutta niissä ei saa pyöräillä, syynä on kuulemma liian kova vauhtiero kävelijöihin ja onnettomuusriski. Aina siellä pyörän jälkiä kuitenkin on, joten jos mäkin vaan menisin vaikka joskus ennen töitä, aamuneljältä :P
Se oli vaan yksi koe. Joo, se oli nyt Sienen eka nollatulos. Ehkä mä tarvitsin tätä. Muistan, kun töppönen aikoinaan hylättiin JK3-kokeessa aggressiivisuuden takia, ja se tuntui silloin ihan maailmanlopulta. No, puoli vuotta treeniä ja uutta matoa koukkuun. Se sai ykksötuloksen ja myöhemmin valioitui, ja nyt sitä voi muistella vain koulutusvaiheena, haasteena, josta selvittiin. Sienen kanssa tilanne on vähän eri: koen, että koko viikon jännittäminen on vaan liikaa. Mulla tuli välillä töissäkin sellainen pahoinvoinnin puuska ja tuntui että yrjö tulee justiinsa. Sitten se lauantaiaamupäivä kotona oli ihan karmeaa, ja vielä koepaikallakin ennen kuin selvisi että pari tuntia odotellaan. Mielikuvaharjoittelin sitä tottista ihan hirveästi, valitsin itsellesi pari biisiä mukaan ja psyykkasin itseäni että se onnistuu, minä pystyn siihen. Maastoille en suonut juuri ajatustakaan. Sitten se tunne, kun kaiken sen pahoinvoinnin ja ahdistuksen voikin todeta olleen aivan turhaa, kun ei koskaan päästykään tottikseen asti! Koko paska kaatui johonkin mitä en ikinä olisi osannut uskoa! Siinä vaiheessa tuntuu, että tässä ei ole enää mitään järkeä ja harrastus on kauan sitten ylittänyt sen rajan, että se olisi enää mitenkään päin sen arvoista. Ehkä mun on todellakin aika lopettaa, ei koiran ominaisuuksien puutteen vuoksi, vaan omien ominaisuuksieni puutteen vuoksi. :(
Ehkä tämä toisaalta myös oli tarpeen. Pitää ihmisen nöyränä, koska eläinten kanssa voi todella sattua ihan mitä tahansa. Ja nyt ne on ne pohjat saavutettu, voiko mikään enää olla huonompi kuin nolla pistettä? Jatkossa ei siis pitäisi enää ikinä jännittää, koska surkein suoritus komeilee jo kisakirjassa. Toivottavasti posti hukkaa sen kirjan matkalla niin voisin todeta, että ei sitä enää tarvitakaan.
***
Sunnuntaina illalla kentällä. Kolme tyhjää umpparia ja nelosena näkyvä maalimies. Koira on todella sekaisin kuin seinäkello :( Ei se mistään ohjaajapaineesta johtunut, se on vain nyt aivan rikki. Otti rullan jo juostessaan ykköselle, sitten x toistoa niin että otti rullan tyhjällä piilolla. Sain karjua sille tosi rumasti, että sylki rullan pois. Korvat meni linttaan ja lähti aika surkeena, mutta lähti joka kerta uudelleen. Kun sain sen menemään piilolle ilman että heti otti rullaa, palkkasin sen siitä. Kakkosella ihan sama. Kolmoselle meni ja jäi seisomaan tekemättä mitään, mistä suuret kehut ja palkka jälleen minulta. Nelosella irtorulla, oli jo ottamassa kiintorullaa mutta vaihtoi irtorullaan. Näyttö ok. Huh, nyt on kyllä aikamoinen savotta edessä. Miten se voi yhdestä treenistä niin totaalisesti mennä sekaisin? Luuli varmaan, että haluan että se ilmaisee tyhjää tai jotain :( Olisipa meillä ollut normaalit treenit ennen koetta, niin olisin nähnyt että rikki on, enkä olisi ajanut koko kokeeseen lainkaan...
Sieni lähti tosi nihkeästi, eteni ehkä 10m ja haahuili sitten rataa eteenpäin. Kutsuin sen takaisin ja laitoin uudestaan, nyt lähti paremmin, kaarsi taas vähän liian aikasen rataa eteenpäin sinne montun pohjalle, mutta palasi sieltä aika lailla etukulmaan jonne ei ihan juuri kumpujen takia nähnyt keskilinjalta. Tuli rullan kanssa, laitoin näytölle, lähti vinoon sinne rataa eteenpäin. Hitto, mihin sä meet, ajattelin. Ihan eri suuntaan kuin mistä oli tullut rullan kanssa. Kohta kuuluikin takaa "kiitos riittää, voit palata keskilinjalle". Kysyin, saanko laittaa sen uudestaan sinne pistolle, vai hylättiinkö se jo. "Kyllä saat", oli vastaus, mistä olisi kai pitänyt päätellä että siellä ei ole ketään. Jos koira ei löydä näytölle, eikä se maalimies hylätä silloin? En tiedä, kun en ole ikinä lukenut sääntöjä tältä osin kovin ajatuksella, kun ei ole ikinä tullut mieleenkään että näin kävisi. No, tässä vaiheessa olin päättänyt, että siellä on ukko, joten lähetin koiran uudestaan. Se eteni ehkä 5m, otti rullan, kysyin saanko hyväksyä (kun ajattelin että se on kerran aiemmin jo käynyt siellä perillä asti...). "Saat toki", oli vastaus, joten sitten me mentiin taas näytölle. Nyt se juoksi sinne mun mielestä oikeaan suuntaan etukulmaa kohti, kunnes 50m rajalla askeleet takana pysähtyi ja sitten kuuluikin "kiitos riittää, se oli siinä. Tulkaa pois, ei siellä ole ketään".
WTF??
Keskilinjalla oli talkoissa sama ihminen, jonka seuran järkkäämässä kokeessa olin viime vuonna, ja josta Sieni teki 200p maastot. Hän muisti meidät ja kysyi, onko tämä se sama koira. Myönsin, jolloin hän kysyi epäuskoisena, mitä ihmettä mä olen tehnyt sille, kun se oli vuosi sitten niin hieno. Jaa, sen kun tietäisi, vastasin. Hieno se oli tähän asti kyllä treeneissäkin, että en nyt sitten todella tiedä mistä tämä tuli. Edellinen avo-koira oli tehnyt sinne oikeaan etukulmaan kanssa valeen, vain yhden kun ohjaaja oli älynnyt edetä, ja juossut sitten rulla suussa kaikki seuraavat 3-4 pistoakin jolloin se keskeytettiin. Mun "tämä ei ole ikinä ennen tehnyt näin" -kommentin jälkeen tuomari sanoi, että pitänee käydä katsomassa onko siellä ruumis tai jotain. Joku myös ehdotti, että voihan siellä just olla kävellyt joku marjastaja, tai olla joku tippunut esine, ja koira ilmaisee pelkkää hajua. No ei se kyllä tähän mennessä ikinä ole ilmaissut, se on tehnyt mökkikylätreenejä, on provosoitu näyttämällä että ukko menee johonkin piiloon ja koiran poissa ollessa vaihtaakin piiloa, ja se on aina ollut hyvin varma sen rullansa kanssa. Se ei ilmaise mitään pelkkää vanhaa hajua, se ilmaisee ihmisiä. Ruumiista en tiedä, sellaisia ei nyt olla satuttu koskaan päästy kokeilemaan :P
Toinen paljon tarjottu selitys on se, että koira tekee valeita ohjaajalta tulevan paineen takia. Allekirjoitan sen täysin, noin yleisesti, mutta en omalla kohdallani tässä kokeessa. Mua jännitti tosi paljon vähemmän kuin mitä aiemmassa kokeessa tai monissa kokeenomaisissa harjoituksissa. Se ei ole haussa ikinä ollut mun jännityksessä millänsäkään, niin miksi nyt yhtäkkiä olisi ollut? Sitä ei ole myöskään palkattu rullan tuonnista juuri siksi, että sillä ei olisi sen mielestä minulle mitään merkitystä, siis minä en siitä riemastu, eikä sitä mun mieliksi kannata tuoda.
Ehkä se oli alussa jo haistanut, että vasemmalla on joku ja oikealla ei, ja lähti siksi oikealle niin nihkeästi? Tällaista se esitti kokeenomaisessa treenissä kesäkuussa, tosin sen jälkeen seuraavassa treenissä missä halusin nimenomaan treenata sitä, että oli siellä joku tai ei ja missä oli siis paljon tyhjää, se taas meni tyhjillekin kuten normaalisti. Vähän siinä on kuitenkin ollut sellaista ilmassa, että aiempi kuuliaisuus ja ohjattavuus on ruvennut hajoamaan ja tilalle on tullut liian hyvää nenänkäyttöä ja sellaista omapäisyyttä, että ei mene jos ei haista ukkoa. Tämähän on hyvin tyypillinen vaihe, joka tulee liki kaikille ennemmin tai myöhemmin. Koira tekee periaatteessa ihan oikein: se tietää että se etsii ihmisiä, käyttää nenää hyvin, ja jos haistaa olosuhteiden takia jo kaukaa että siellä ei ole ketään, niin se ei halua sinne lähteä. Tässä vaiheessa on vaan äärimmäisen tärkeää käydä se neuvottelu loppuun asti: kyse ei ole koiran valinnasta, vaan "ukko!"-käskyllä se juoksee 50m eteen päin, kääntyy radan suuntaisesti ja tekee riittävän piston oli siellä ketään tahi ei. Tekee, koska ohjaaja sanoo niin. Kyse ei varsinkaan Sienen kaltaisten koirien kanssa ole mistään kovasta pakottamisesta, koira vaan ystävällisesti lähetetään niin monta kertaa että se menee sinne minne halutaan. Usein sitä vaan helposti treeneissä on joku kiire tai ei vaan jaksa sataa kertaa mennä yhä syvemmälle lähettämään sitä uudestaan. Sitten kun on niitä rajatapuksia että oliko se nyt kelvollinen vai ei, niin helposti aina ajattelee että olkoon nyt tämän kerran... jolloin koira ensi kerralla tekee vielä huonomman piston.
No, vein koiran autoon, palkka jäi kylmälaukkuun. En ollut mitenkään erityisen pettynyt, olo oli enemmänkin äärimmäisen hämmentynyt ja tuntui, että tapahtuuko tämä oikeasti vai näenköhän mä unta. Koekeskukseen palattuamme kävin kysymässä, saako keskeyttää. Ylituomari sanoi että toki, mutta hän ei allekirjoita kisakirjoja ennen kokeen päättymistä. Tämä on jotain mitä mä en pk-puolen kokeissa ymmärrä, ihme jäykistelymeininkiä, että kaikkien tulee pönöttää siellä kokeen loppuun saakka. Koetoimitsija sitten kysyi, kenelle hän antaa mun kisakirjan, ja oli yksi tuttu jonka nimesin ja olisin sitten kysynyt häneltä, voiko postittaa sen mulle. Tässä vaiheessa koetoimitsija totesi, että kyllä hänkin sen voi postiin viedä. Kiitos vielä hänelle :) Kello oli jotakin 23 ja joku 3-4h odotus ei oikein niinkuin napannut. Olisinhan toki voinut mennä vielä esineisiin ja tottikseen. Esineistä Sieni ei muutenkaan mitenkään suuremmin tykkää, ja sille ne on aina enemmän "joutuu tekemään" kuin "saa tehdä", niin sinne nyt ei olisi järkeä mennä. Tottis taas voisi olla äärimmäisen hyvä kokeenomainen harjoitus, paitsi että ohjaajan viimeinenkin jännitys oli tiessään, jolloin tilanne ei olisi lainkaan enää koetta vastaava. Kun itselläni oli pelkkä tyhjä, typerä fiilis, tuollaisen koiran kanssa ei ole mitään järkeä tehdä tottista. Se tarvitsee ohjaajan tsempin, 100% läsnäolon ja hyvän nosteen, niin siitä olisi vaan tullut yksi paska treeni. Hetken vielä ennen lähtöä mietin, kävisinkö parkkiksen laidalla vähän tottistelemassa itse, että saisin syötettyä sille kaikki ne turhiksi jääneet maksalaatikot, mutta totesin että yhtä paska treeni se siinäkin on niin antaa olla.
Uskon itse eniten siihen, että koira meni Kompan treenistä täysin hämilleen, sekaisin kuin seinäkello. Se olisi tarvinnut useamman normaalin treenin sen jälkeen ennen koetta. Vaikka se silloin siinä toisessa ilmaisussa ajatteli tosi hienosti, se valeilmaisu jätti silti jälkensä. Mun ah niin huolella rakentama, paljon kehuja saanut ilmaisu on nyt sitten täysin rikki. Se tuntuu pahimmalta.
Se oli vain yksi koe, ja niitä tulee uusia. Vähän tiukkaa treeniä ja uutta matoa koukkuun, eihän siinä. Ensinnäkin ne pistot kuntoon: koira menee minne laitetaan vaikka itse joulupukki odottaisi toisella puolella, mitään huonoja pistoja ei hyväksytä. Toisekseen rulla-asia kuntoon: varmaan paluu vähäksi aikaa irtorulliin, paljon provosoivia harjoituksia joissa joko koira, minä tai molemmat uskoo ukon olevan jossain mutta se ei olekaan siellä. Ilmoittautuminen kuntoon, koira istuu mun vierellä eikä härvää omiaan, piste. Kestoa siihen tarvitaan enemmän kuin kättelyn verran, nytkin kesti varmaan monta minuuttia kun ne selitti vasta siinä miten koira otetaan piilolla hallintaan jne. Ja sitten se radan pituus: odotellessa kerkesin puhua pitkään varsinkin sen toisen avo-luokkalaisen kanssa. Se sanoi, että ne on viime aikoina treenanneet aina vähintään 200m rataa. Mä sanoin, että mä olen pari kertaa kokeillut sellaista! Miten voisi olettaa, että koe on koiralle helppo tilanne, jos se on tehnyt sellaisen vain muutaman kerran, eikä koskaan ainakaan yhtään vaikeampaa?! Lisäksi tuli taas mieleen, että nyt kun mun on oikeasti myös ruvettava rakentamaan sille parempaa kuntoa. 200m tuntuu niin pitkältä että säälittää kun se on kuumilla säillä sitten ihan hengästynyt, mutta hitto, jos ei raaski treenata niin sitten ei pidä mennä kokeeseenkaan. Lisäksi se on ihan fakta, että hyvä fyysinen kunto paikkaa taistelutahdon puutteita. Väsynyt koira porskuttaa sillä taistelutahdolla, niin jos siinä on puutteita, auttaa tietenkin kun koira ei väsy niin helposti tai nopeasti. Lonkkien takia en vaan oikein ole tiennyt arvaako sitä pyörän vieressä ravissa juoksuttaa, mutta nyt taidan yrittää etsiä jonkun hiekkatiereitin ja ruveta puuhaan. Tuolla olisi ihan täydelliset pururadat, mutta niissä ei saa pyöräillä, syynä on kuulemma liian kova vauhtiero kävelijöihin ja onnettomuusriski. Aina siellä pyörän jälkiä kuitenkin on, joten jos mäkin vaan menisin vaikka joskus ennen töitä, aamuneljältä :P
Se oli vaan yksi koe. Joo, se oli nyt Sienen eka nollatulos. Ehkä mä tarvitsin tätä. Muistan, kun töppönen aikoinaan hylättiin JK3-kokeessa aggressiivisuuden takia, ja se tuntui silloin ihan maailmanlopulta. No, puoli vuotta treeniä ja uutta matoa koukkuun. Se sai ykksötuloksen ja myöhemmin valioitui, ja nyt sitä voi muistella vain koulutusvaiheena, haasteena, josta selvittiin. Sienen kanssa tilanne on vähän eri: koen, että koko viikon jännittäminen on vaan liikaa. Mulla tuli välillä töissäkin sellainen pahoinvoinnin puuska ja tuntui että yrjö tulee justiinsa. Sitten se lauantaiaamupäivä kotona oli ihan karmeaa, ja vielä koepaikallakin ennen kuin selvisi että pari tuntia odotellaan. Mielikuvaharjoittelin sitä tottista ihan hirveästi, valitsin itsellesi pari biisiä mukaan ja psyykkasin itseäni että se onnistuu, minä pystyn siihen. Maastoille en suonut juuri ajatustakaan. Sitten se tunne, kun kaiken sen pahoinvoinnin ja ahdistuksen voikin todeta olleen aivan turhaa, kun ei koskaan päästykään tottikseen asti! Koko paska kaatui johonkin mitä en ikinä olisi osannut uskoa! Siinä vaiheessa tuntuu, että tässä ei ole enää mitään järkeä ja harrastus on kauan sitten ylittänyt sen rajan, että se olisi enää mitenkään päin sen arvoista. Ehkä mun on todellakin aika lopettaa, ei koiran ominaisuuksien puutteen vuoksi, vaan omien ominaisuuksieni puutteen vuoksi. :(
Ehkä tämä toisaalta myös oli tarpeen. Pitää ihmisen nöyränä, koska eläinten kanssa voi todella sattua ihan mitä tahansa. Ja nyt ne on ne pohjat saavutettu, voiko mikään enää olla huonompi kuin nolla pistettä? Jatkossa ei siis pitäisi enää ikinä jännittää, koska surkein suoritus komeilee jo kisakirjassa. Toivottavasti posti hukkaa sen kirjan matkalla niin voisin todeta, että ei sitä enää tarvitakaan.
***
Sunnuntaina illalla kentällä. Kolme tyhjää umpparia ja nelosena näkyvä maalimies. Koira on todella sekaisin kuin seinäkello :( Ei se mistään ohjaajapaineesta johtunut, se on vain nyt aivan rikki. Otti rullan jo juostessaan ykköselle, sitten x toistoa niin että otti rullan tyhjällä piilolla. Sain karjua sille tosi rumasti, että sylki rullan pois. Korvat meni linttaan ja lähti aika surkeena, mutta lähti joka kerta uudelleen. Kun sain sen menemään piilolle ilman että heti otti rullaa, palkkasin sen siitä. Kakkosella ihan sama. Kolmoselle meni ja jäi seisomaan tekemättä mitään, mistä suuret kehut ja palkka jälleen minulta. Nelosella irtorulla, oli jo ottamassa kiintorullaa mutta vaihtoi irtorullaan. Näyttö ok. Huh, nyt on kyllä aikamoinen savotta edessä. Miten se voi yhdestä treenistä niin totaalisesti mennä sekaisin? Luuli varmaan, että haluan että se ilmaisee tyhjää tai jotain :( Olisipa meillä ollut normaalit treenit ennen koetta, niin olisin nähnyt että rikki on, enkä olisi ajanut koko kokeeseen lainkaan...
9 kommenttia:
Ymmärrän harmituksesi, mutta ei muuta kun oman pään nollauksen kautta tsemppiä seuraavaan koitokseen. Ei tuohon maailma kaadu! Kokeita tulee ja menee (jotkut onnistuvat ja jotkut eivät) ja aina oppii uutta.
Pari juttua tuli mieleen. Ensinnäkin, tehkää ehdottomasti myös sitä pitkää rataa treeneissä! 300 metriä pitää treenata PALJON. Tunteet syrjään ja koira hommiin. Kisakoiralta pitää vaatia pitkäkestoista tekemistä, koska kokeessahan se sitä juuri on. Ei ole reilua edes laittaa koiraa kisaan jos se on tottunut tekemään vaan muutamia ukkoja treeneissä. Pyrkii siihen, että saa jaksavan temmon säilymään radan loppuun asti. (8-10:kin ukkoa) Ei tarvii mennä koko rataa kuin tykin syystä, mutta homma tehdään silti kunnolla. Jos koira näyttää väsymyksen merkkejä, se silti jatkaa rataa koska ohjaaja näin päättää. Ei nyt tietenkään missään ääriolosuhteissa, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan..
Toinen juttu mihin kiinnittäisin huomiota (ehkä niin teetki, tekstistä ei tullut ilmi...) on se, että pyri aloittamaan aina sielä suunnalta keskilinjalle (ilmoon) tullessa, että minkä suunnan koira mielummin valitsee. En päätä etukäteen, että aloitan oikealta tms.
Kolmas juttu. Älä tee mitään uutta/erilaista ennen koetta ainakaan kuukauteen! Helppoa, tuttua ja turvallista (lyhyttä) treeniä. Sellaista minkä koira osaa ja mikä tuo sille paljon varmuutta.
Tätä tää nyt kuitenkin vaan on. Koiraurheilu ja sen tunteet laidasta laitaan. Tsemppiä jatkoon!
8-10 pistoa se kyllä on treenannut, mutta meillä on usein pistot tosi (liian) lähekkäin ja toi saattaa olla matkana vain jotain max 150m. 300m rataa se ei ole tehnyt ikinä. Mun on jotenkin vaikea ajatella noita pitempiä ratoja, paljonko tyhjiä, palkkaisinko tyhjistä vai en jne. Onhan se koirasta ihan eri asia tehdä 10 pistoa puolelleen niin että siellä on koko ajan siirtyvä maalimies tai niin, että niistä 20 pistosta esim. 15 on tyhjiä ja 5:llä on löytö.
Joo, ennen koetta ei todellakaan pitäisi tehdä mitään uusia kokeiluja! Tää oli vähän vahinko, ilmoitin sen kokeeseen vasta ton treenin jälkeen silleen hyvin ex tempore viime tunnilla kun ilmottautuminen oli mahdollista. Toista kertaa elämässäni en kyllä tee sellaista virhettä.
Ajattelet liian monimutkaisesti. :D Tyhjillä riittää palkaksi vallan mainiosti se, että sanoo kerran hyvä kannustavalla äänellä, jonka koira varmasti tietää tarkoittavan että nyt menee hyvin. Ihan hyvin 300 metrin radalla olla just se kolme - neljä ukkoa ja muuten tulee tyhjiä. Ukot palkkaavat tai eivät palkkaa tilanteesta riippuen. Itse olen kokenut, että liika palkkaus vaan turhaan purkaa koiraa (ajattelisin, että myös Sientä?), joten käytän sitä aika maltillisesti. Laumaa voi käyttää tilanteen mukaan ja varmasti toimii hyvin Sienelläkin! Voi olla, että vasta viimeinen maalimies palkkaa ja muuten koko rata mennään palkatta. Kyllähän Sienikin tykkää maastossa painaa täysillä, eikä sitä tarvii koko ajan palkata tai pitää kaikkia säätämistaukoja, joita kokeissakaan ei ole?.
Sit kun on tehty pitkiä ratoja ja haastettu koiraa tehdään tyyliin neljä löytöä, jokainen palkkaa ja treeni on siinä. Seuraavalla kerralla taas vaaditaan enemmän jne.
Näin me on treenattu ja mitä noita käyttövalioita katsoo, niin täma tapa treenata toimii monellakin eri tyyppisellä koiralla.
Niin ja tietty vaatimessa pitää huomioida koiran kunto. Hakukoiran tulee olla fyysisesti hyvässä kunnossa, koska muuten se ei vaan jaksa riittävästi...
"Pitkäkarva ei ole pk-koira" on taas viime aikoina ollut esillä ja oon kyllä samaa mieltä, ja Sieneen ei toimi monikaan metodi mitkä ns. oikeisiin pk-rotuihin toimii. Jäin kyllä miettimään tota palkkaamista, jos ukkoja on hirveesti ja koira saa koko ajan palkkaa, kyllähän se siinä kyllääntyy. Sille toimii esim. seuraamisessakin paremmin se, että tekee vaikka vähän pitemmän pätkän mistä kunnon palkka, kuin monta lyhyttä pätkää välipalkoilla. Sit kun se on x kertaa saanut sitä välipalkkaa, se on vaan saanut kyllikseen, eikä oikein enää näe syytä jatkaa. En tiedä, toimisiko sama haussa.
(Enivei nythän se nähtiin miten onneton pk-koira tämäkin yksilö on, ja ehkä mun vaan pitäisi lakata kuvittelemasta muuta :P)
Monta tietä Roomaan :) Minä treenaan hyvin harvoin 300 metrin ratoja, pääsääntöisesti treeniradat lienee 150-200m pitkiä, välillä lyhempiä ja välillä tarpeen mukaan pidempiä. Aloitan nykyään aina vasemmalta puolelta, yritän luoda koiralle saman vahvan mielikuvan kuin Reija Niemisen Aralla on ollut että vaikka se keskilinjalla haistaisi oikealta jonkun, lähtee hyvälle pistolle ensin vasemmalle kun tietää että se vaan kuuluu tehdä niin, sen jälkeen pääsee sinne oikealle. Sitten vielä tuosta Kompan treenistä, me tehtiin sen kanssa leirillä juuri viime kuussa mutta meillä ne etukulmat oli kyllä suorapalkalla kaikki.
Harmillinen homma eikä varmaan lohduta paljoa mutta varmasti kaikille rullakoirien ohjaajille joskus tulee se valeilmaisu eteen. Harmillisesti osui teille nyt kokeeseen :( Tuli myös mieleen tuosta kuvauksestasi että on Sieni ihan kunnossa tällä hetkellä fyysisesti?
Mä tykkäisin melkeen enemmän kanssa tuosta, että aloittaa aina tietyltä puolelta. Kokeessa ilmoittautumisessa olisi kiva voida vaan kuunnella tuomaria eikä tarkkailla kumpaa puolta se koira haistelee enemmän ja mistä se haluaisi aloittaa. Plus että sinne tyhjälle puolelle sen on kuitenkin myös mentävä vaikka sitten sen löydön jälkeen jos se sen on saanut valita ekaksi. Tuntuisi jotenkin helpommalta opettaa, että homma tehdään aina tietyssä järkässä, ja koirakin tietäisi että palkaksi hyvästä tyhjästä pääsee sinne löydölle.
Kompan treeni olisi varmaan kannattanutkin toteuttaa suorapalkalla kaikki ukot, mutta myöhäistä nyt.. toisaalta en mä tiedä, kyllähän osaavan koiran pitäisi tietää missä se rulla otetaan ja missä ei, tai siis mikään tällainen outo treenikään ei ole syy alkaa sekoilla rullan kanssa. Ehkä siinä ei kuitenkaan ollut pointtina se ilmaisu, niin sen olisi voinut jättää poiskin, kun olisi asiaa tajunnut etukäteen ajatella.
Kyllä sen pitäisi olla fyysisesti ihan ok.
Niin, varmaan valittava kumpi itsestä paremmalta systeemiltä tuntuu :) Kummatkin kulmathan ne on tosiaan käytävä ja minusta kanssa tuntuu itselle selkeemmältä kisarutiinilta että aloittaa aina samalla tavalla. Vähemmän pohdittavaa ja sitä myöten sössittävää koejännityksessä. :D
Sillä halusin vaan tuosta etukulma-treenistä sanoa että ehkä siinä tosiaan suorapalkat järkevä, se ei toki tässä nyt enää auta. :( Mutta jatkoa varten sitten.
Eikun lisää treeniä ja uutta putkeen, ei kannata yhdestä epäonnistumisesta masentua :)
Noi on kyllä aina niin harmittavia mokia, etenkin kun sellaista ei osaisi odottaa ollenkaan! Pk kokeissa muutenkin kaikki tulokset jää heti saamatta yhden mokan takia.
Oli kuitenkin kiva lukea että teillä on toiminut tuo yrittämisestä palkkaaminen! Meilläkin se on lähtenyt niiiin hyvin käyntiin että valehtelematta omistaja on ollut joka treenin jälkeen yhtä hymyä ja meinannut itkeäkin onnesta, sen kyllä huomaa koirastakin :D Eka on tuntunut menevän harppauksin eteenpäin vaikka treeni kertoja on tosi vähän, saa nähdä miten toimii tositilanteessa mutta luotto on kasvanut tuon tekemiseen.
Kiitos kommenteista!
Miranda, meidän tottis tuntuu kokonaisuutena paremmalta kuin koskaan, joten yrittämisestä palkkaaminen ja täydellisyystavotteiden laskeminen on ehdottomasti ollut parasta mitä ikinä on tottiksessa tapahtunut. :)
Lähetä kommentti