Miksei se juokse kovempaa!

Nastolan pk-päivä 9/2014

Viime aikoina vauhti, tai sen puute, on taas ollut mielessä. Nyt voisin taas kirjoittaa sitä jaadijaadia, että pitää hyväksyä että koirani on sellainen kuin on ja olla iloinen että se ylipäänsä tekee, ja unohtaa se vauhti. Niin pitäisikin tehdä, mutta totuus on, että asian kirjoittaminen kerta toisensa jälkeen ei auta mitään. Huomasin taas tänään seisovani esineruudussa ja miettiväni, että miksei se voi juosta vähän kovempaa. Se etsi ihan kivalla ilmeellä ja teki töitä eikä mitään luimuillut siellä, mutta ravasi. Onnistuin pitämään itseni ihan tyynenä ja H ei kuulemma huomannut lainkaan, että ärsyttää, mutta kun ärsytti silti. Pliis JUOKSE siellä! Miksi et voi juosta? (Vähän aikaa sitten mulla oli ongelma kun se nimenomaan juoksi ja kauas ulos, ja nyt tuon parin viikon takaisen vahingossa täysin perseelleen menneen treenin jälkiä varmasti korjataan vielä pitkään ja se on vaisu siksi. Mutta silti.)

Ehkä pitäisi pohtia sittenkin sitä, miksi sen pitäisi juosta. Miksi?

Esineruutu ei ole nopeuskilpailu ja viisi minuuttia on pitkä aika löytää, jos koira suorittaa koko ajan etsintää. Huomattavasti useammin esineet kai jää löytymättä siksi, että koira joko juoksee missä sattuu ulkona alueelta, tai pysyy alueella mutta nenä on kiinni ja vauhtia on enemmän kuin ajatusta. Ravilla tehty työskentely ehkä vie alokasluokan kyläkokeessa pisteen tai pari, "saisi olla määrätietoisempi" tms. Varsinkin jos sama tuomari arvostelee haun ja esineet, koska haussa sillä on aivan eri sfääreissä se vauhti eikä kyse oli siis vain koiran temperamentista. Jos se olisi tasaisen diesel kaikessa, se olisi eri asia. Esineruudussa Sienellä on myös iso ero meno- ja paluuvauhdissa paluun ollessa tosi paljon reippaampi ja iloisempi, ja sekin näyttää huonolta. Ylipäänsä sen ravilla työskentelyn ongelma on juuri se, että se näyttää huonolta. Se näyttää siltä, että koirasta ei ole kivaa etsiä, tai se ei tiedä mitä se tekee mikä taas ahdistaa sitä. Kova vauhti näyttää siltä, että koira on motivoitunut. Ja useimmissa koiraharrastuslajeissa ja varsinkin palveluskoirakokeiden osissa vauhti, voima ja intensiivisyys on arvosteltavia asioita. Mutta kun käsissä ei ole mikään huippu palveluskoira, se vauhdin ihannointi ei vaan auta, eikä se supermaliksi muutu...

Eteentuloja tein tuossa joku päivä pitkästä aikaa kentällä, muistutin ensin pari läheltä ja sitten kaava oli 2, 6, 8, 2, 10, 12, 2, 16, 18 (askelta). Vauhti alkoi tuossa kympin kohdilla kasvaa itsestään ja nuo viimeiset se tuli kovaa, määrätietoisesti ja varmasti. Vauhdille ei ole vieläkään suotu erikseen ajatustakaan! Olin tietysti onnesta soikeana, kunnes aloin taas miettiä, että tämä meidän kova vauhtikin on varmaan sitten "saisi tulla vielä voimakkaammin". Siinä on minulla edelleen pitkä projekti opetella vertaamaan koiraa vain itseensä ja löytämään ne rajat joissa se voi toimia, ja olla iloinen siitä, eikä kaivata aina jotain mahdotonta.