And then she'd say it's ok I got lost on the way

Motivaatiota operantisti -kurssin kolmas kerta. Sairastumisten vuoksi paikalla oli lopulta vain kaksi koirakkoa, joten assistenttien puutteessa valokuvat jäi ottamatta. Pannaan sitten näitä fb-laatuisia kuvituskuvia jotta ei ole pelkkä raskas teksti.

Sieni teki ruutua, lähellä pysymistä/seuraamista, eteen tulojen etäisyyttä, eteen/sivulle-erottelua, i/m/s-erottelua ja ampumista. Kaksi ihmistä ja viisi tuntia, oli siinä toki pieni pullatauko (kiitos vielä Elina!) ja aikaa meni välissä asioiden puimiseen, mutta aika setit silti - ja koirani jaksoi ihan sairaan hienosti :)

Edellisen illan pakkaaja-apulainen.

Ruudussa saatiin vaikka kuinka monta minitreeniä! Olen itsekseni ruvennut ahnehtimaan, ja on syytä kiinnittää taas huomiota siihen, että ihan lyhyt ½-1min sessio on aivan riittävä. Niitä pari kolme ja sitten viimeistään kunnon tauko. Oikea rytmitys oli varmasti tänäänkin avain jaksamisen säilymiseen. Lumessa ollut ruutu ei ollut vähän yllättäen mikään ongelma. Sieni on tehnyt ruutua vain hallilla ja omassa pihassa sulan maan aikaan. Yleistäminen olisi nyt silti hyödyksi, joten pitänee lauhoina päivinä yrittää raahautua pihalle eri kentille. Lämpimän hallin myötä moinen toiminta on kyllä jäänyt täysin unholaan.

Päivän suurin ajatus oli ehkä se, että ruutu todella tehdään operantissa systeemissä hyvin eri tavalla kuin ns. perinteisesti. Tanjan "sitten kun sä olet koematkassa lähettämässä koiraa, sulla ei ole enää mitään tehtävää" oli aika tyhjentävä kiteytys. Etäisyys kun tosiaan tehdään vasta aivan viimeiseksi, ja siihen mennessä koira on oppinut menemään ruutuun kaikista kulmista omasta ja ohjaajan asennosta&sijainnista riippumatta, hyvin erilaisten häiriöiden ja houkutusten ohi ja erottelemaan vihjeitä. Sanoin joku ilta H:lle hallilla, että ei olisi tullut ikinä itse mieleenkään tehdä kahden metrin päässä ruudusta mitään istu-maahan-ruutu-erottelua, kun ruudun täsmällinen paikkakin on vielä vaiheessa. Joku toinen ilta murehdittiin uutta evl-kierto-nouto-hyppyliikettä, kokeilin töppösellä eikä siitä tullut yhtään mitään :D Operantisti koulutetulle koiralle siinä tuskin on mitään vaikeaa, kun vihje-erottelu on alusta asti ollut mukana ja koira oikeasti kuuntelee sanallisia vihjeitä, eikä tee sitä mitä kuvittelee kaavan mukaan seuraavaksi olevan vuorossa. Sienen ruudussa ei vielä tässäkään vaiheessa ole minkäänlaista käsimerkkiäkään, vaan pelkkä sanallinen vihje, mikä varmasti osaltaan lisää koiran pakkoa kuunnella niitä sanoja, eikä lukea eleitä. En tiedä tuleeko voittajaluokan ruutuun välttämättä käsimerkkiä lainkaan. EVL:n versioon se on ehkä ihan hyvä suunnan merkki.

Sanoin, että varsinkin uudessa paikassa ja pitemmän (autossa olo)tauon jälkeen koira luultavasti tarjoaa vähän turhan etunurkkaan jäämistä. Siinä tapauksessa se kannattaa yhdellä tai kahdella ekalla toistolla palkata vähän aiemmin, eli löysentää kriteeriä, eli auttaa sitä onnistumaan. Ekalla palkka tulee kun etujalat ylittää etunauhan, tokalla kun koko koira on ylittänyt ja sitten palataan normaaliin kriteeriin. Kunhan paikka varmistuu, tämän voi jättää pois ja koiran pitäisi osata mennä suoraan riittävän perälle. Tämäkin on jotenkin tosi nurinkurista, yleensähän ihmiset ajattelee että sen pitää oppia itse menemään sinne heti ja jättää sen ekan huonomman palkatta, pahimmillaan vähän kovistelee tai sitten alkaa auttaa paikan näyttämisellä tai valmiin palkan viemisellä tms. Operantissa tyylissä "auttaminen" on ihan ok ja jopa suositeltavaa jos siltä tuntuu, mutta se tehdään aivan eri tavalla, kriteeriä hetkeksi laskemalla. Eli juurikin palkataan se koira ruutuun menosta juuri ennen kuin se oletettavasti tekisi virheen, ja palkan suunta auttaa seuraavalla toistolla koiraa tekemään paremman suorituksen. Tämä on kauhean huojentavaa myös itselle, kun ei tarvitse jättää palkatta tai ruveta nillittämään korjaamisen kanssa niin että kaikille tulee paha mieli. Moni ei varmaan ymmärrä sitä, että tämä on vain koulutusvaihe, ja jää tietenkin pois kun osaaminen varmistuu ja koiran suoritus on tasalaatuinen ekasta toistosta asti, ja siksi tällaista auttamista pelätään, kun ei ymmärretä, että ei koira tule jäämään siihen kiinni.

Aloitukset muutettiin joku viikko sitten niin, että pyydän koiran ensin istumaan (tai maahan/seisomaan). Käytännössähän se tulee sivulle, mikä ei ehkä ole toivottavaa, varsinkaan kun en katso että se on kunnolla siinä... vasta luvalla kuitenkin ruutuun. Tämä näytti hyvältä ja jatketaan tällä. Alussa koira poukkoili "tuu vaan" -> tuli mun luokse, kääntyi ja oli jo menossa kun sain rääkäistyä "ruutu!" ja homma oli kauhean hätäistä. Hallittu lähetys toi keskittymistä.

Ekana oli siis pari toistoa normaalisti lähettäen, avustajat palkkasi (heitto) sen mukaan keneltä koira ei odottanut palkan tulevan. Sitten tehtiin häiriötä mun sijainnilla, näissä taisi muutaman mokata kun halusi mennä morjenstamaan avustajia ja suuntasi enemmän heihin kuin mietti mitään ruutua... pidettiin tauko, sai luvalla käydä ja sen jälkeen ajatteli ruutua.

Häiriöruutua tehtiin niin, että ruutua ennen oli joku pyyhe ja kuonokoppa ja ruudun sivuilla ylimääräinen merkki ja karvapatukka. Ei se mitään lelua mene katsomaan, ja jos menee, niin ei vieraan patukkaa ainakaan ota. Joo eipä! :D Suoraan sinkosi patukalle, nappasi sen suuhunsa ja sai hepulit kun se alkoi vielä vinkua. No pistettiin se sitten mun taskuun, oli liian vaikea häiriö, niin suotta junnaamaan saati karjumaan että ei. Tässä treenissä vaihdettiin myös lähetyssivua, sitä pitää muistaa nyt tehdä. Lähetyssivun vaihto on kriteerin nosto, joten tulee muistaa, että samalla ei muuten nosteta (lisätä häiriölelujen määrää tms), voi jopa laskea hetkeksi eli esim. palkata pari ekaa toistoa taas vähän aiemmin, kun etujalat ylittää etunauhan.

Seisomista ruudussa ja palkan viemistä yritettiin lisätä, koska nyt olisi aika saada koira oikeasti itse valitsemaan paikkansa, eikä palkata sitä liikkeestä, mutta se epäonnistui useasta syystä. Ensinnäkin stop-käsky oli aivan hukassa ja koira vajosi milloin istumaan, milloin maahan. Harjoiteltava erikseen esim. naminheittelyllä. Se näytti melkein siltä, millä pilasin eteenmenonkin, eli koira luuli että stop (tai eteenmenon maahan) tarkoittaa ettei se saa mennä ja nyt heti seis ja hyi! Tämän takia stop/maahan pitäisi olla ehdottoman positiivisesti koulutettu, eikä sitä saisi käyttää rangaistuksena missään arjenkaan tilanteessa "nyt stop! prkl ei sinne!". Koiran pitäisi ymmärtää pysäytyskäsky nimenomaan mahdollisuutena ansaita palkkio, eikä palkkion menetyksen merkkinä, tai eihän tämä tietenkään toimi. Tällaisella koiralla siis, onhan mudille sitten taas esim. eteenmenon maahanmeno tehty aika lailla hallintaliikkeenä "maahan prkl koska sanotaan".

No, tässä säädössä koira meni epävarmaksi, ja sitten kun se lopulta jäi seisomaan ja avustaja meni viemään palkkaa, koira ei ollut varma saako se ottaa sitä. Se vie, jolta koira ei odota sen tulevan, mutta lähestyy koiraa kiertämällä koiran etupuolelle; koiran olisi hyvä pysyä mahdollisimman paikallaan odottamassa palkkaa (harjoittele erikseen sekin, kaikki koirat tarttee kertausta säännöllisesti). Toisaalta jos koira jää vähän vinoon tai huonosti, avustaja voi vetää sen palkalla oikeaan kohtaan. Sieni ei imuttunut kun se oli varma, että tämä on joku häiriötreeni. Tehtiin erikseen muutamia toistoja niin, että koira seisoi ruudussa ja jokainen meistä kolmesta vei vuorotellen sille namin kiertäen sen eteen. Namin syönnin jälkeen toistin seiso-käskyn, jotta koira yhdistäisi sen tekemisiinsä. Se toimi hyvin, mutta tarttee vielä lisää toistoja muualla erillisenä. Pidettiin pitkä tauko ja tehtiin monta kierrosta muuta välissä. Tämäkin oli mulle uusi juttu, jos joku asia menee vähän huonosti, niin sen sijaan että aletaan nyt paniikissa junnata sitä, tapetaan koiran loppukin itsevarmuus ja saadaan se kyllästymään koko aiheeseen koska "ei huonoa toistoa voi jättää viimeiseksi!". Pidetään vaan kunnolla taukoa, palautetaan itsevarmuus muilla jutuilla ja sitten mennään "uudella koiralla" (& hyvällä pläänillä) jatkamaan sitä vaikeaksi käynyttä juttua. Toimi ainakin Sienellä :)

Eli myöhemmin vielä vähän ruutua uudella suunnitelmalla: kerroin että olen kotona pysäyttänyt sen jessillä ja se toimii, mutta kokeessa käskyt ei tiettävästi saa olla "palkkasanoja" joten jes ei taida olla sallittu seisomiskäsky? Mikä on ihan käsittämätöntä, mitä hiton väliä sanonko "jes", "zäp" vai "top"? Kuka ne sanat määrittelee, jos "jes" ei kelpaa mutta saisiko seisokäsky olla "ses"? Tai "jos"? No, pari kertaa palkattiin heittämällä pelkästä ruutua kohti lähtemisestä, että varmasti saatiin viimeinenkin epävarmuus pois. Sitten jessillä pysäytys mihin reagoi hyvin, ja avustajan viedessä palkkaa hihkaisin "ole hyvä" niin uskalsi ottaa ja tarvittaessa liikkua sen namin perässä avustajan vetämänä. :) Tässä pidettiin kriteeristä kiinni, ja se on suoraan meneminen. Jos meni vinoon, vaikka vain vähän, Tanja sanoi heti, että ei palkata vaan pitää ottaa uusi. Musta tämä on hirveä vaihe, se on niiiiin vaikeaa tietää koska ja kuinka paljon pitää edetä. Mutta niin vaan jokaisen palkatta jääneen jälkeen Sieni osasi korjata linjan suoraksi. Jossain setissä (toi häiriöjuttu ehkä?)  tuli muutama liian eteen jääminen, jotka jäi palkatta, ja niitä tuli 2-3 peräkkäin. Sitten kun se seuraavalla meni edes jonkun 50cm peremmälle, se palkattiin ehdottomasti siitä oivalluksesta, vaikka se oli silti oikeasta paikasta vielä vähän liian edessä. Sen jälkeen se teki taas hienosti perille asti. Helppoahan tällainen on, kun on ammattilainen valvomassa, ja sanoo joka kerta kuka palkkaa tai jääkö palkatta ja muut vaan tottelee, mutta annas olla kun taas kotihallilla minun pitäisi osata neuvoa muita...! :D Sitä tulee mitä tekee, tai mitä sattuu saamaan, ehehee. Mutta surullisin ajatus on kyllä tämänkin jälkeen se, että koira tekee just sitä mitä on vahvistettu, ja jos se ei ihmiselle kelpaa, hittoako siinä alkaa koiraa ojentaa ja luulee, että se nyt tahallaan uhmaa ja hakeutuu väärään kohtaan.

Etäisyyttä lisättiin piirtämällä lumeen valmiiksi viivat (toimi samalla häiriöinä joiden yli sen tuli mennä) 2, 4 ja 6m päähän. Etäisyys lisätään kakkosen kertotaululla, alhaalla samassa postauksessa vähän laajempi kaava. 6m viiva oli näkötuntumalta pisin matka mitä olen tehnyt, mutta se onnistui oikein hyvin. Tässä stopattiin samalla tavalla jessillä ja avustajat vei palkkaa. Jos koira pysähtyi niin, että se katsoi vasemmalla olevaa avustajaa, oikean puolen avustaja siis lähti viemään namia, mutta kiersi ruudun sisään niin että lähestyi koiraa edestä. Muutamia askelia se nyt saattoi välillä ottaa palkkaa vastaan, tämä pitää korjata erikseen (olisi hyvä, jos koiralle olisi opetettu, että sen liikkuessa palkan/ihmisen pysähtyminen tarkoittaisi, että ei saa liikkua ja pitää palata siihen asentoon, missä olit. Mun koirat ymmärtää tämän esim. korokkeilla, ja ehkä esim. maassa ollessaan jollain tasolla, mutta esim. seisomisasentoon ne ei kyllä osaa itse palata eikä edes käskystä nousta jos vajoavat istumaan...). Toisaalta se ei välttämättä hirveästi haittaakaan, koska tällöin avustajan on helppo palkalla ohjata se koira täydelliseen paikkaan. Jos koira oli jo siinä ennen liikkumista, palauttaa sen takaisin sinne namin perässä, tai sitten imuttaa sen namilla hieman haluttuun suuntaan, jos ei ollut. Jos koira seisoo hirveän vahvasti paikallaan, se ei imutu eikä palkan suunnalla voi korjata. Sienellä nämä ainakin taitaa olla jonkin verran toisensa poissulkevia asioita, eli jos se seisoo hyvin vahvasti paikallaan, se luulee, että namin tuoja on häiriö ja ignooraa sen. Katsotaan nyt mihin tämä muovautuu.

Onnellinen oppilas kokoustaa päivän päätteeksi kotona.

Lähellä pysyminen on hyvällä mallilla ja koira tarjoaa sitä pyytämättä itse. Itse asiassa se alkaa olla jo vähän ongelma! :D Tunnarin otin pitkän tauon jälkeen taas ohjelmistoon ja hallilla olen tehnyt sellaista harjoitusta, missä on muutama vapaamuotoinen kasa, joihin kaikkiin on valmiiksi viety yksi oma. Koira saisi mennä vapaasti tutkimaan kasoja ja huomata että siellä on yksi oman hajuinen, tässä ei siis tule mitään lähetyksiä. Harjoitus sopii Sienelle, se teki tätä viimeeksi joskus kesällä, mutta nyt se ei todellakaan enää vapaamuotoisesti lähde edelle tutkimaan mitään kasoja jos hiljaa mitään sanomatta kävelen lähemmäs...

Seuraamisessa pitäisi kanssa ryhtyä keston tekemiseen. Ahdistaa, eniten kaikista, vaikka ei mulla nykyään ole yhtään sellainen olo, että Sieni jäisi matkasta.

Aukeaminen tapahtui tänään vain silloin, jos koira oli jo valmiiksi alkuperusasennossa auki. Eli taas paluu perusteisiin: jos perusasento ei ole täydellinen, ei nyt lähdetä jatkamaan siitä mihinkään ja anneta koiran luulla, että se oli ihan kelvollinen! Jos perusasento on huono, sen sijaan että pyytää koiran korjaamaan, kannattaa siirtyä ja ottaa kokonaan uusi. Paikallaan korjaaminen, jos sitä joutuu tekemään paljon, aiheuttaa kuulemma helposti koiria, jotka yliyrittää ja steppaa tarjoamaan aina millin verran erilaista perusasentoa jos vaikka ohjaaja on vain hiljaa esim. liikkeen alussa. Eli tavallaan kun koira on kerran tullut sivulle ja valinnut paikkansa, oletus on että sitä ei koskaan korjata eikä siinä steppailla mihinkään. Jos se ei kelvannut, siirrytään ja otetaan kokonaan uusi perusasento. Ohjaajan hiljaisuus ja paikalla pysyminen on siis hyväksynnän merkki, ei merkki yrittää lisää! Nämä on niin jänniä juttuja, kun osa taas sanoo ehdottomasti eri tavalla, että ohjaaja ei liiku ja auta sillä, vaan on koiran homma korjata paikkansa.

Seuraamisen laadusta puhuimme erikseen. Tänään kommentti oli "kaunista", ja kyllä se nyt vaan on niin, että mun mielihaluista huolimatta Sieni ei maliksi muutu eikä "vietikäs" ole se sana, millä sitä voisi kuvailla. Jos se seuraa korvat hörössä iloisena kontaktia pitäen, onko reilua jäädä kiinni siihen, että haluaisin että se kantaa häntää ylhäällä koska se näyttäisi musta kivalta? Siinä ei ole järjen hiventäkään! Nillittää nyt jostain pienestä yksityiskohdasta jos kokonaisuus on muuten kunnossa. Varsinkaan kun tämä koira ei kanna häntäänsä korkealla juuri koskaan muuallakaan. Tehdään silti kuuri repimislelulla palkkaamista. Palkka takataskuun, naru vasemmalle valmiiksi ulos, ehdottomasti eri vapautussana kuin ruualle (opeta erikseen esim. lenkillä lumipalloilla: istu -> "VAUUU!" -> pallo lentää ja koira perään), lelun tuominen koirasta etuviistoon tai jopa koiran vasemmalle puolelle. Jos (ja kokemukseni mukaan kun) tekniikka alkaa kärsiä, voi palkata eri suhteessa esim. 50/50 ruualla ja lelulla sekaisin saman session aikana, tai 80/20 mikä nyt hyvältä tuntuu. Edellyttäen että koira palkkaantuu molemmilla. Eri vapautussanan pitäisi auttaa siihen, mulla on tähän saakka ollut vain "jes" ja tilanteesta riippuen hieman huonosti tai hyvin huonosti se vaihtaa ruuan jälkeen leluun, eli on ollut vaikeaa palkata vuorotellen molemmilla. Eri vapautussanan pitäisi auttaa tähän paljon, joten otettiin "vau" nyt lelupalkalle. Sieni sai lainata Tanjan vinkukarvapatukkaa ja haluaisi vissiin oman sellaisen. Ihan kun mulla ei olisi auto täynnä leluja... molemmilla on ne omat suosikkinsa mitä liki aina käytän. Mudilla Bilteman 1,5e narupallo, se ei pidä pallosta vaan nimenomaan narusta ja hakkaa itseään sillä pallolla, niin pallon laadulla ei ole mitään väliä. Lisäksi pari tavan patukkaa, joista toisessa yksi kahva, toisessa molemmin puolin, ja iso jalkapallon kokoinen nahkapallo. Sienellä JW-vinkupallo ja vinkuvia tennispallon värisiä amerikkalaisia jalkapalloja. Ja toki raippakana, mutta se on niin epäkäytännöllinen kun raippa ei mahdu taskuun, ja käytän sitä lähinnä kun leikitän koiraa erikseen... Sitten on hirveä läjä erilaisia repismisleluja, nännikumeja, frisbeitä, eri materiaalia olevia patukoita, narupalloja, blaablaa, joita ei koskaan käytetä muuta kuin korkeintaan häiriötreeneissä houkuttimina. Ne pitäisi hävittää, mutta roskiinkaan ei raaski heittää ja käytettyjä leluja ei kukaan osta. Oli puhetta, että leikkiminen lisää leikkimistä, ja Sienen kanssa repimisjutut on pitkään olleet taas unholassa, mutta nyt pitää jälleen aktivoitua.

Lelupalkkaa olisi hyvä käyttää seuraamisessa (ja muuallakin) ainakin tietyissä treeneissä välillä, jos koira suinkin jollain tavalla edes leikkii. Vaikka ruoka olisi sille mieluisampaa. Syystä, että leikkimisen aiheuttamat fysiologiset vaikutukset koiran elimistössä on vain erilaiset kuin mihin millään ruualla ikinä voi päästä, ja ne tuo sitä vauhtia ja asennetta.

Perusasennossa palkka niin, että vasen kyynärpää liikkuu suoraan taakse ja kämmen aukeaa ulospäin, eli käsi laskeutuu housun sauman linjalla, mutta koiran pään vasemmalle puolelle. Tuttu juttu, mutta kun koira kerta on liian edessä, voinemme yksiselitteisesti todeta, että olen kuitenkin palkannut sitä liian eteen. Siinä ei mitkään selitykset auta ja peiliin voi katsoa. (Ajatella, että sitten ihmiset usein alkaa remmillä antaa pakotteita ja yrittää saada sen niillä taaemmas, vaikka ensin itse hilaa sen liian eteen. Reilua.) Onhan se mukavaa ojentaa se nami koiran suuhun, eikä takaraivoon, mutta jos suu on liian edessä, niin ei se paikka sillä koskaan korjaannukaan. Takaraivolla yksikään koira ei kuitenkaan niele, ja jos nami aina tulee samaan kohtaan, kyllä se koira itse korjaa suunsa valmiiksi siihen. Eli ei mene niin eteen. Lisäksi treeniliivisuunnittelijoille pitäisi laittaa vinkkiä kaksisaumaisista liiveistä :D Ideaalein namien paikka vasemmassa taskussa olisi juuri siinä sauman kohdalla, joten olisi kiva, jos siinä olisi sellainen pussi ja sauma olisi kummallakin puolella 5-10cm eri suunnassa. No nyt kun ne on mitä on, niin namit joko sivutaskun takalaitaan tai takataskun etu- (sivu) laitaan. Ettei ne leviäisi ainakaan etutaskuun liian eteen.

Seuraaminen ajatellaan operantissa tyylissä mielestäni ylipäänsä perinteistä koulutusta enemmän kontaktilähtöiseksi. Jos koira pitää kontaktia, se seuraa, vaikka paikka olisi vähän huono. Palkan suunnalla vain muokataan sitten. Kontaktin katkeaminen ei ole enää seuraamista, vaikka paikka olisi kuinka optimaalinen. Kontaktia ei pyydetä eikä käsketä, sen on oltava koiran oma valinta. Jos ei ole, tilanne on liian vaikea tai koira ei ole motivoitunut ohjaajalla tarjolla olevista vahvisteista. Mä tykkään tästä logiikasta todella, ja mun seuraavat koirat tullaan ehdottomasti opettamaan seuraamaan kaavalla kontaktihyppely -> lähellä pysyminen -> oikea seuraaminen. Siis perusasennon ohella tietenkin.

Professorin maanantaitango.

Eteen tulojen etäisyydessä osaamisen kriittinen matka oli 4 askelta. Nyt aletaan tehdä etäisyyttä kakkosen kertotaululla 2, 4, 2, 4, 2, 6, 2, 6, 2, 8, 2, 8 jne (kakkonen on helppo väliluku, muuttuvissa luvuissa siirrytään seuraavalle tasolle, kun kaksi edellistä onnistuu peräkkäin) jonnekin 20-25 asti. Suoruus oli parempi kuin viime kerralla, mutta kyllä siellä pari nyrjällään olevaakin oli. Kaikkea ei vaan voi treenata kerralla, joten etäisyystreeneissä pienestä vinoudesta ei voi jättää palkkaamatta, vaan erikseen treenataan suoruutta lyhyellä matkalla.

Erottelutreeni sivulle-eteen on edelleen työn alla, tänään mokasi muutamia. Tässä on sama juttu, että teknisyydestä ei voi nillittää samassa treenissä, vaan huonot sivulle tulot on palkattava, samoin vinot eteen tulot, koske kriteerinä on vain erotella käskyjä. Kunhan yllä mainittu eteen tulojen etäisyys on tehty erillisenä, aletaan tehdä erottelua samalla tavalla kakkosen kertotaululla. Sivulle tulot se kyllä osaa pitkästä matkasta, muuten nekin pitäisi tietysti ensin tehdä erillisinä.

Eteen tuloja häirittynä niin, että lyhyellä matkalla avustaja heilutteli lelua tyrkyllä. Valittiin sellainen lelu (mudin kahvapatukka), mikä ei olisi kovin mieleinen eikä siten liian houkutteleva, mutta kas ihmettä kun se sitten halusi leikkiä silläkin. Ei kyllä treenin aikana, vaan lopuksi vapautuksen jälkeen meni Tanjalle ja alkoi riuhtoa patukkaa sen käsistä! Eteen tulossa kerran väisti leluhäiriötä ja ajautui siksi perusasentoon, joten näitäkin saisi tehdä lisää. Ja ihan lyhyt matka riittää. Hitsi että mä niin tykkään tästä logiikasta näissä treeneissä :) Vihjeet tehdään vahvoiksi sillä, että koira joutuu kuuntelemaan ohjaajaa kun vihje-erottelua on paljon, ja sitä häiriötä tehdään monella tavalla hyvinkin voimakkaasti. Matkat on kuitenkin lyhyitä, eikä koiraa tarvii juoksuttaa pitkiä matkoja, jolloin se väsyy, ja virheiden tullessa epävarmuuttaan helposti hidastuu, mitä taas ahdistaa välittömästi mua. Toistot on nopeita ja sujuvia kun matka on lyhyt, ja kun se koira osaa lyhyellä matkalla tulla häiriöistä huolimatta oikein, kyllä se varmasti osaa sitten kauempaakin juosta.

Vihje-erottelua tehtiin myös niin, että pyydettiin koira perusasentoon kun ohjaajalla oli silmät kiinni. Se oli hurjan tuntuista, mutta kyllä se avustajan naksautus sieltä aina lopulta tuli :D Istu/maahan/seiso-käskyjä kokeiltiin kanssa silmät kiinni tai kylki/selkä kohti koiraa. Pelkkä pään pois kääntäminen käy sekin, ja olipas muuten vaikeaa. Vaikka Sieni on tehnyt näitä hallilla peilin kanssa ainakin niin, että se on mun takana. Erottelussa vain taivas on rajana ja jos koira oikeasti osaa sivulle/s/i/m-käskyn, sen tekemisiin ei vaikuta vaikka ohjaaja seisoo namit nyrkissä kädet levällään, on kyykyssä, makaa, istuu sohvalla, tekee kuperkeikkaa, avustaja häiritsee lelulla vieressä jne jne. Nämä on niitä perusasioita, joita pitäisi jatkuvasti ylläpitää. Jos esim. zetassa on ongelmia erotella käskyjä, uskon että pelkkä runsas asentojen häiriötreenaaminen ja vihje-erottelu kotona auttaa suoraan siihen. Sen sijaan että seurautetaan sitä kaaviota ja väärän asennon tullessa kielletään sata kertaa, eikä koira korjaa koskaan, koska ei osaa.

Toinen koira teki vihje-erottelua istu/maahan ja taas tultiin siihen, minkä huomasin jo viime kurssikerralla. Näitä treenejä varten (samoin esim. ruudussa jos koira menee top-käskystä väärin maahan) olisi tarkoitus, että koira osaa kaikki kolme asentokäskyä oli alkuasento mikä tahansa. Eli esim. makaava koira osaa istu-käskyllä nousta istumaan, tai seiso-käskyllä seisomaan. Pelkällä käskyllä. Mun koirilla ei ole olemassakaan sellaista seisokäskyä! Hyvin on mudistakin valio tullut ilman, mutta voidaanhan nähdä, että mun seiso-käsky on varsin puutteellinen. Tai kun mulla on erikseen eri seisomiskäskyt eri tilanteisiin, mutta esim. jos koira lakoaa ruudussa seiso-käskystä väärin maahan, ei ole olemassakaan käskyä millä se osaisi nousta ylös (ilman käsimerkkiä, jolloin se taas sisältää kaukojen tekniikan, missä ei ole mitään järkeä ruututreenissä, kun se pitäisi vaan saada korjattua seisaalleen!). Samasta syystä mudille rally-tokon perusasennosta seisomaan nousu on ollut ihan helkkarin vaikeaa. Koirani on hyvin urautunut, ei sellaista liikettä ole sen mielestä olemassakaan enkä mä oikein tiennyt millä käskyllä sitä edes tehtäisiin. No nyt se kyllä toimii, mutta jos koira olisi alusta asti opetettu siihen, että "seiso" ei tarkoita pelkkää pysähtymistä, vaan tiettyä asentoa, ja se osaa nousta myös istumasta tai maasta seisomaan... no tietää mitä tekee sen seuraavan kanssa sitten pennusta asti eri tavalla! Toinen koira ei ollut koskaan tehnyt maasta istumaan nousuja, mutta koska sillä oli vahva istu-käsky, sehän nousi. Mun koirat ei osaa nousta maasta istumaan ilman käsimerkkiä, mudi ehkä jos on hyvin korkeassa vireessä, mutta ei sellaista liikettä noin tarkalleen ottaen ole niiden ohjelmistossa. Sienen ruudussa olisi ollut iso apu, jos sen pudotessa maahan/istumaan olisin voinut kauempaa toistaa seiso-käskyn ja se olisi osannut korjata.

Koska olit äsken mun edessä, sun pitää kualla!

Ampumista kosketuskepillä. Viimeisenä, koska ajateltiin, että jos se vaikuttaa sitten koiran tekemisiin koko päivän. Oli huono valinta, koira oli jo varsin väsynyt ja kylläinen ja kepin tökkiminen alun perin oli normaalia hieman vaisumpaa. Avustaja heilutteli käsiä vieressä ja oli sovittu, että kun hän nostaa toisen käden ylös, ampuja 60-70m päässä ampuu. Käsien jatkuva heiluttelu siksi, että koirat ja Sieni varsinkin tosi nopeasti yhdistäisi muuten sen käden noston ampumiseen. Lyhyitä kepintökkimistaukoja tuli kun täydensin nameja taskusta käteen, ja ammuttiin ensin 4 ja sitten pidettiin parin minsan tauko koiraa rapsutellen, sitten ammuttiin toiset 4. Avustaja tuli siinä vaiheessa täydentämään pyssyä ja vapautin koiran juoksemaan sitä vastaan kun avustaja oli n. 20m päässä ja koira näytti siltä, että menee iloisena. Sitten koira autoon, toinen koira treenasi välissä. Autosta se tuli uudestaan ihan mielellään, mutta sen jälkeen kepin tökkiminen oli vielä vaisumpaa ja koira oli kuin hidastetussa filmissä. Ammuttiin vain kaksi ja lopetettiin siihen. Rapsuteltiin hetki ja sitten koira sai vielä pallon, oli oikein iloinen sen kanssa ja sai vetää rallia pitkin kenttää.

Itse paukkuihin se ei reagoi, tai ei ole laukausarka eikä pelkää niitä. Se ei juuri edes säpsähdä, ei lamaannu eikä todellakaan meinaa paeta tai mitään, mutta menee linttaan. Saattaa vilkaista paukun suuntaan ja tässä loppua kohti palautuminen vain huononi, eli saattoi jäädä joiksikin sekunneiksi tuijottamaan sinne ja oli vain kauhean surkeana. Koko touhua leimaa nyt sellainen huolestunut asenne, ja syy olen hyvin luultavasti minä. :/ Ampumisesta tehtiin aikoinaan aivan liian Juttu ja kyttäsin koiraa silmä kovana. En muista ekoja treenejä, mutta en ihmettelisi jos koira olisi vähän reagoinut (nehän on kuuroja jotka ei millään tavalla reagoi äkilliseen kovaan ääneen!) ja mä olisin ollut ihan että voieivoiei, kun olisi pitänyt vain pysyä rauhallisena ja palkata normaalin iloisesti koiran tekemisistä riippumatta, jotta ääni olisi saanut mukavan merkityksen. Mä en muista, mutta en ihmettelisi, jos olisin ajatellut, että en voi palkata kun se nyt katsoi sinne ihmeissään, etten vahvista ihmettelyä, tai jotain muuta käsittämätöntä mutta ah niin yleistä ihmisten logiikkaa (vrt. esim. räyhääminen ohituksissa). Ja vaikken mitenkään hössöttäisi omaa ahdistustani koiran reagoinnista, se kuitenkin lukee mua niin hyvin, että pelkkä mieliala lienee tarttunut. Sitten kokeiltiin vähän sitä sun tätä ja saatiin vain koira sekaisin kuin seinäkello, ja nyt se ei oikein tiedä mitä sen pitäisi tehdä mutta joku Juttu tässä on meneillään ja jotain suurta siltä kai odotetaan. Epäselvät odotukset musertaa sen itseluottamuksen.

Ampujan moikkaaminen on tapauskohtainen juttu. Jos on varmaa, että koira menee iloisena, se saa kaikin mokomin lopuksi mennä. Jos taas yhtään epäilyttää, että koira menisi lepyttelemään, parempi antaa olla lainkaan menemättä. Eli ottaa koira haltuun tai panna autoon ennen kun avustaja tulee takaisin ampumapaikalta.

Kerroin, että se saattaa väistää kotona olevaa pyssyäkin. Ymmärtää selvästi sen olevan se kamala vehje. Olen kyllä naksutellut sen tekemään kuonokosketuksia lattialla olevaan pyssyyn, ei ongelmia, ja se myös pyydettäessä noutaa sitä oikein iloisena, että en sitten tiedä... ehdotus oli, että jos Sieni joskus saa kupista ruokaa, niin laittaa pyssy siihen viereen kun se syö, niin tulisi positiivinen ehdollistuma. Sanoin että se syö niin harvoin kupista, mutta tajusin kotona, että saahan se silti kuppinsa liki joka ilta - ruuan sijaan siinä on vaan kaikki lisäravinteet, öljyt ja pari desiä vettä ja siellä killuu muodon vuoksi joku yksi nappula tai lihapullan atomi ja se tyhmä koira vetää sen kaiken silti ihan onnesta soikeana. Ehkä se kelpaa "ruokakupista" vaikka se teknisesti ottaen onkin vain lääkekuppi :D ?

Jos ampumisen jälkeen koira ei halua tulla autosta, oli tarkoitus sitten tehdä mitä tahansa, pannasta auttamisen sijaan parasta olisi jos saatavilla olisi toinen koira. Vieras tai omakin kelpaa, mitä mieluisampi kaveri, sen parempi. Otetaan se toinen koira ulos, keräillään hihnoja ja tehdään lähtöä ja ollaan Sienelle vähän niinku silleen "me oltiin kyllä menossa nyt ihan vaan lenkille, mutta hitsi kun sä et kerta halunnu tulla mukaan". Tai sitten sen toisen kanssa voi myös treenata oikein näyttävästi ja syöttää kaikki herkut veräjän väärällä puolella sille, ja yrittää olla Sienelle, että "sä oisit voinu kanssa tulla kopittelemaan näitä kilpaa, mutta voi kun et nyt tainnu haluta, niin eihän siinä sitten mitään". Jollain tavalla nollata se ampumisen välttely sillä, että ei me kyllä meinattu enää lainkaan ampua, vaan tehdä jotain tosi kivaa, mutta kun sä nyt kuvittelit omiasi etkä halunnu tulla niin oo sitten siellä autossa.

Tanjan mielestä me tarvitaan nyt vain tottumista. Nälkäinen (vaikka edellisen päivän paastonnut) koira, superhyvät ruuat, lopuksi voi säästää koko ruokakupin ja antaa sen viimeisestä paukusta. Ampuja riittävän kauas ja sitten vain kosketuskeppi kehiin, kun tökkii hyvällä rytmillä, ammutaan yksi paukku. Sitten taas joku puolen minsan tökkiminen ja uusi paukku. Mä en saa kehua, yrittää kannustaa tai puhua mitään, naksutin vain laulaa. Mä en saisi myöskään ahdistua vaikka koira tekisi mitä, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Koko homman pitäisi olla sellaista hyvin arkipäiväistä, en saa ladata sille koiralle mitään odotuksia, varsinkaan mitään abstrakteja "ole nyt reipas", vaan pelkkä tökkiminen riittää. En saa olla mitenkään erityisen huojentunut tai iloinen missään kohtaa, koska se toimii tällaisissa tilanteissa vain itseään vastaan ja koiralle siitä tulee The Juttu. Töks, töks, töks, siinä ei mitään ihmeitä ole, helppo tapa ansaita ruokaa vain. Siispä ihan mekaanista naksuttelua vain, lopuksi voi sitten rapsutella ja kehua kuten normaalisti, tai antaa pallon tai mitä nyt haluaakaan. Keppiä voi liikutella itsensä ympärillä, jotta koira hieman liikkuu, itse kuitenkin seistään paikoillaan. Samoin namit voi heittää, jotta koira liikkuu niitä hakiessa. Se paikallaan möllötys missä koira vain kääntää päätä kepin ja namikäden välillä, on ehkä vähän turhan möllötystä. Paukkuja voi ampua vaikka kuinka paljon, tänään loppui kymmeneen kun koira oli jo täynnä (se söi kyllä huonosti ihan silkkaa huonoa mielentilaakin, mutta olihan se kyllä oikeasti siihen mennessä jo jonkun puoli kiloa verilettuja vetänyt, yritystä lienee luontaisesti enemmän kun sillä on paastopäivä takana), mutta enemmänkin siis saa ampua jos nälkää riittää. Tämän ohessa pitäisi tietenkin tehdä paljon pelkkää kosketuskeppiä ilman ampumista (hitsi kun olisi tajuttu ajatella, olisi varmaan eilenkin kannattanut tehdä vaikka aamulla ekana kierros kosketuskeppiä ilman mitään ampumisia), myös niin, että ampuja on asetelmissa ja kaikki on muuten samoin vaikka avustajan käsimerkkejä myöten, mutta ei vain koskaan ammuta. Sitten kun tällainen 60-70m matka sujuu, ampuja tulee pikku hiljaa lähemmäs. Voi myös kokeilla, onko eroa jos ampuja on näkyvissä vs. piilossa. No, en vain tiedä kuinka usein mulla mahtaa olla kaksi avustajaa käytettävissä, ja jäi paha mieli tästä muutenkin. Uutenavuotenakaan se ei korvaansa lotkauttanut vaikka puoli kolmelta iltapissalla oli vielä aika sota. Luonnetestissä se oli laukausvarma. Miten olenkin osannut ryssiä tämän tällaiseksi ja eksyä niin pahasti?! Jos me nyt vielä kokeillaan sen mikä saadaan tehtyä, ja jos ei toimi, niin ehkä ruoskin itseni vereslihalle ja unohdan ne pk-kokeet... :(

***

Tässä vielä kaukokäskyvideo seiso-istu-seiso takajalkakorokkeella joltain illalta männä viikolta. Tämä on ekoja kertoja, kun yhdistin "jalat"-korokevihjeen ja kosketuskepillä pohjustetun seiso-istu-vaihdon "per"-vihjeen (se tulee peruuta-sanasta, jos joku ihmettelee). Olen itse kyykyssä (seisten on hankala nähdä sen takajalkoja) koiran edessä ja ohjaan sitä vain sanallisilla vihjeillä. Hirvitti kyllä niin, että olin jättää tekemättä koko homman, mulle se eteneminen on selvästi todella vaikeaa. Impulsiivisia kokeiluja osaan kyllä tehdä, mutta järjestelmällinen eteneminen, voi argh, mitä se on ja onko pakko jos ei tahdo! No hyvin oli asiat sisäistetty ja se toimi juuri kuten piti :) Vähän se korjaa tuota oikeaa (huonompaa) jalkaa ja saakin tuon verran aivan vapaasti korjata. Mudi on tippunut jo kelkasta etujalkakaukojensa kanssa, se ei pysty toteuttamaan tuplakäskyä ja jalat lentää korokkeelta heti. Mutta oli tämä kaikkinensa hieno hetki, kyllähän jotain istumaahanseuraa-juttuja opettaa, mutta tällainen kahden päällekkäisen vihjeen toimiminen tuntuu tosi paljon korkeammalta matikalta ja on aivan kiintorullailmaisun tasoa. Mistä olen edelleen ihan pähkinöinä miten olen osannut opettaa jotain niin monimutkaista. :D