Azuricoyotes-kennelleirillä Rotikossa Haminassa. Lähdettiin Janitan kanssa Mikkelistä kahdella autolla peräkkäin. Matkalla yksi holtiton vastaan tuleva ohittelija meinasi tappaa itsensä mun auton alle ja olin saada sydärin, kiitos vaan hälle. Vähän myöhemmin sitten tultiin kolaripaikalle jossa oli oikeasti rysähtänyt ja pahasti, ja jouduttiin kiertotielle. Reittiohjeet oli ylipäänsä vaan paperille kirjoitetut kun kummallakaan meistä ei ole toimivaa navigaattoria, niin vähän jänskätti. Sellainen pikkujuttu oli vielä jäänyt lukematta leiripaikan ohjeissa, kuin "älkää menettäkö uskoanne viimeisellä hiekkatiellä". Oli niin pieni ja huonoksi käyvä tie että pysähdyttiin kerran ja oltiin jo kääntymässä pois, mutta päätettiin vielä jatkaa, ja olihan se leirikeskus lopulta siellä...!
Valtaosa tuli tuli jo perjantaina ja loput sitten lauantaiaamuna. Paikalla oli mun laskujen mukaan 12 ihmistä ja 15 koiraa. Perjantai-ilta hengailtiin vaan, päärakennuksen ympäristö on aidattu ja koirat sai rallata siinä pihalla. Sienikin otettiin mukaan, sillä oli juoksujen 6. vuorokausi ja olihan ne pojat siitä kohteliaan kiinnostuneita, mutta ei muuta. Aamulla se oli mulla kotonakin ollut vielä mudin kanssa yhdessä, ei mitään ongelmia. Joskus iltamyöhillä, kun valtaosa koirista oli jo viety pois, otin töppösenkin vähäksi aikaa käymään. Siinä oli kolme narttua silloin. Nehän tuli tietysti aidalle vastaan, ja töppöstä kävi ahdistamaan ja se murisi. Kehoitin sitä vähän vetämään henkeä että huomaisi niiden olevan tyttösiä, ja ihmisiä kutsumaan koiransa pois, niin päästiin rauhassa sisään. No siinä sitten hetki nuuhkittiin ja sen jälkeen töppönen oli kiinnostuneempi kuseskelemaan kuin leikkimään, ja veinkin sen hyvin pian takas autoon, että pääsin itse saunaan. Tai oikeastaan käytin sen vielä ennen sitä vähän lenkillä lähimetsässä, kun Sieni oli rallannut pihassa kuitenkin pari tuntia ja töppönen pääosin möllöttänyt häkissä, niin saipa vähän oikoa kinttujaan. Löysimme yhden kantarellin! :) Se sitten grillattiin saunan jälkeen makkaroiden kanssa. Vähän oli karu paljas sieni mutta pääasia että sain leirisienen :D
Yöksi oltiin vallattu Janitan kanssa yhteinen aitta. Sinne mahtui juuri sängyt joiden väliin jäi metrin verran tilaa, ja siihen sitten ähellettiin meidän häkkejä. Lopulta päädyttiin kerrostaloon :D Sony oli alahäkissä ja töppönen yläkerrassa, Jyrki vapaana Janitan sängyssä ja Sieni mun autossa, josta otin väliseinän pois, ja sillä oli koko kontti käytössään. Meinasin ensin ottaa Sienen kanssa mun jalkoihin nukkumaan, mutta se vuotaa aika lailla ja tarjoustalon 4 euron juoksuhousut ei ole ihan luotettavat, enkä halunnut sen sotkevan mun makuupussia ja leiripaikan patjoja... Nukkumaan käydessä kun ne koirat ladottiin sisälle, oli aikamoiset pärinät, sekä töppönen että Sony oli ihan kujalla että missä se toinen on ku jossain lähellä kuuluu olevan mutta ketään ei näy :D Mutta varsin nopsaa ne hiljeni ja mä ainakin nukuin yön leiriyöksi tosi hyvin.
Lauantaina mökistä klo 8 ulos astuessa aurinko porotti jo kovasti. Käytin molemmat koirat erikseen tietä pitkin vähän matkaa kävelemässä ja pakkasin ne lopulta sitten autoon. Mietittiin ensin häkkien virittämistä aitan sängyille, mutta aittaan tulisi varmaan kuitenkin yhtä kuuma kuin ulkonakin oli. Auton sai hyvin lakanoilla peitettyä ja kaikki luukut auki ollessa siellä varmaan oli aika lailla yhtä kuuma kuin ulkonakin. Eli kuuma! Mutta minkäs sille mahtaa ja onneksi sentään ei satanut kaatamalla, mieluummin mä sen helteen aina otan. Koirat kyllä ehkä olisi valinneet toisin. Lauantaiksi oli varattu Susanna Korri pitämään leikkikoulutusta, halukkaat saisi käyttää vuoronsa myös tottikseen. Alkuun pidettiin lyhyt teoria ja sitten siirryttiin käytännön toimiin. Leirillä oli muutama koulutukseen osallistumaton turistikoira, ja jokaiselle osallistujalle saatiin 2x 10min aikaa. Itse olin ilmoittanut molemmat koirat. Itse asiassa olin jo aiemmin kesällä menossa Suskille yksärille mudin ongelmien kanssa, mutta se oli niin kallista bensoineen niin jäin vielä miettimään. Sattuipa ihan tosi hyvin että saatiin Suski leirille, niin mä sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla :) Olin laittanut etukäteen jo tietoja mudista ja ongelmasta mutta silti meni aikaa vielä selittäessä, kiitos ja anteeksi kaikille jotka meidän takia vähän joustivat. Mudin kymmenminuuttinen siis ei sisältänyt sitä että kerroin kummallakin kierroksella ensin mitä haluan ja hain vasta sitten koiran, että sain sille kokeenomaisen kentälle tulon - muuten oltiin aina niin että edellisen ollessa kentällä seuraava kusetti koiraansa ja oli valmiina odottamassa, jotta vaihtoihin ei mennyt aikaa.
Sieni otti ekalla kierroksella ihan leikkiä, valitsin sille leluksi raippakanan. Varoitin etukäteen että sillä alkaa olla jo juoksumasennus, aamulla pissalenkillä oli jo kaikki pielessä ja huono elämä ja kaikkea, mutta kentällä se teki ihan tosi kivasti! Ei se ton parempi ole koskaan :) Se saalisti hyvin ja Suskin sanoin nautti siitä. Sille toimii paremmin se, että pidän kanaa tasaisesti n. 10cm päässä koiran kuonosta, enkä nyi sitä epätasaisesti. Se on koirakohtaista kumpi kiihdyttää enemmän, mutta Sieni on siis intensiivisempi kun se on tasaisen saavuttamaisillaan kanan. Vastustin ja myötäsin oikein ja se meni kaikin osin hyvin, "ainoa huomautettava kohta on se että ohjaaja heitti alussa koiran remmin nurtsille, laita se taskuusi". :D Loppupuolella kerkesin vielä jutella aiheesta, Sieni makoili "käy siihen" -käskyn alla maassa. Tosin se ei vieläkään osaa sitä oikeesti kun sitä ei ole opetettu sille, ja nytkin piti vähän vahtia. Suski sanoi, että tämä selvästi toimii sille palkkana, ja juteltiin siitä että kyllä se leikkii ihan kivasti mutta minusta se ei silti oikein kanna, ja koulutan sitä siksi paljon enemmän ruualla. Se leikkii kun sitä tarjotaan ja ihan joo minustakin nauttii siitä, mutta sitten kun se loppuu niin se on vaan ihan että okei selvä, eikä jää yhtään hinkuamaan lisää. Palkan laadusta oli päivän aikana enemmänkin puhetta, ja Suski sanoi ihan tosi hyvin: palkan laadulla ei ole mitään väliä, oleellista on se mitä koira on valmis tekemään saadakseen sen. Kun koira saa palkan, se saa tehdä sillä mitä haluaa. Hakumetsässä sen ei tartte viedä leluansa ukoille jos se ei halua (mä kysyin tätä erikseen). Tottiksessa kuulemma yksi voimakas rotikkauros sai narupallon, jota se hiipi varovasti ottamaan narusta etuhampailla kiinni, ja veti sitä perässään niin että se pallo tärisi siinä narun perässä. Jos koira haluaa isoisän villasukat tai pompottaa narupalloa tosi "nolosti", niin sitten se tekee niin! Missään nimessä lelun ei tartte olla minkään tietyn lainen tai sitä käyttää niin kuin kaikki muutkin tekee. Tärkeintä on se mitä tapahtuu ennen palkkaa, ei sen jälkeen, ja kokeessa kukaan ei tiedä että vietikästä tottista tekevä koira palkataan jollain ihan ihmeellisellä tavalla. Tietysti kannattaa miettiä sitä palkan saannin jälkeenkin tapahtuvaa; koulutuksessa oli tänään yksi koira joka mieluiten lähti rallaamaan lelunsa kanssa pitkin kenttää. Tällöin koira koko ajan purkaa itseään ja on aktiivinen ja kuluttaa aikaa johonkin muuhun kuin siihen mihin siellä kentällä pitäisi (tottis/ohjaaja). Ei sellaista tarvitse kokonaan lopettaa, ja sen voi hyvin säästää esim. loppupalkaksi, mutta joka tapauksessa ohjaajan tulee tiedostaa koko ajan mitä se koira tekee ja miksi ja miten se vaikuttaa siihen.
Kaiken tämän jälkeen olen siis varma, että Sienelle ruoka on ykkönen. Juurikin mitattuna tuolla mitä se on valmis tekemään sen eteen. Eihän sitä koskaan saatu lelulla haukkumaan eikä turhautumaan, kun lelu pannaan piiloon, se oli (ja on edelleen) ihan vaan että selvä, se loppui sitten. Ruuan eteen se ponnistelee paljon enemmän ja kovemmin. Mutta lelua voi silti käyttää, esim. loppupalkkana kuten sanoin tehneeni, tai palkata tietyt jutut lelulla ja tietyt ruualla. Palkan odotusarvosta oli kanssa puhetta, eli jos palkkaa eri liikkeet eri tavoin, niin pitää pitää huoli siitä että koira tietää jo aluksi mitä se saa. Jos se odottaa ruokaa, mutta saa lelun, tai päin vastoin, se on helposti pettynyt. Esim. seuruuta voi treenata kyllä molemmilla niin, että hetsaa koiraa alkuun sillä mitä meinaa käyttää palkkana, niin se virittäytyy jo oikealle taajuudelle ja tietää mitä ohjaajalla on.
Kaiken tämän jälkeen olen siis varma, että Sienelle ruoka on ykkönen. Juurikin mitattuna tuolla mitä se on valmis tekemään sen eteen. Eihän sitä koskaan saatu lelulla haukkumaan eikä turhautumaan, kun lelu pannaan piiloon, se oli (ja on edelleen) ihan vaan että selvä, se loppui sitten. Ruuan eteen se ponnistelee paljon enemmän ja kovemmin. Mutta lelua voi silti käyttää, esim. loppupalkkana kuten sanoin tehneeni, tai palkata tietyt jutut lelulla ja tietyt ruualla. Palkan odotusarvosta oli kanssa puhetta, eli jos palkkaa eri liikkeet eri tavoin, niin pitää pitää huoli siitä että koira tietää jo aluksi mitä se saa. Jos se odottaa ruokaa, mutta saa lelun, tai päin vastoin, se on helposti pettynyt. Esim. seuruuta voi treenata kyllä molemmilla niin, että hetsaa koiraa alkuun sillä mitä meinaa käyttää palkkana, niin se virittäytyy jo oikealle taajuudelle ja tietää mitä ohjaajalla on.
Töppönen teki ekalla kierroksella pelkkää siruntarkastusta. Tuli muutama aika yllättäväkin pointti, äkkiseltään en ollut ihan samaa mieltä mutta on näissä kyllä järkeä ja pitää vielä pohtia. Ekana oli se, että kerroin käyttäneeni mitä oudoimpia esineitä jotta oikea sirunlukija olisi helppo. Tähän tuli heti vastalause, että mieluummin treenata aina mahdollisimman samalla tavalla (kaukosäädin, kännykkä tms "lukijaksi"), jotta koira tietää mitä on tulossa eikä yllätysmomentille jää sijaa. Toinen älähdys tuli palkasta. Sanoin, että se on saanut treeneissä namin palkaksi. Ruoka rauhoittaa joo, aloitti Suskikin, mutta jos se toimii koiralle palkkana ja se koira pitää ruuasta, se jollain tapaa myös ennakoi ja odottaa sitä. Mitä kovemmin, sen enemmän se palkan odotus jo nostaa stressitasoa, ja tavoitteena olisi nimenomaan mahdollisimman rauhallinen koira. Palkkana voisi olla ihan vain ohjaajan rauhallinen "noin on hyvä" -kehu. Jos koiraa täytyy kieltää, se tehdään ehdottoman rauhallisesti "mitä ihmettä sä teet" -tyyliin moittien, ei saada mitään perkeleraivareita. Mun ote koirasta oli muuten hyvä, mutta kuonolle tuleva käsi kannattaa laittaa vielä toisin päin eli sinne koiran ja tuomarin väliin, nyt olen ottanut itseni puolelta kiinni. Tarkastuksessa saa jutella/kehua ja kevyesti käskyttääkin koiraa, kunhan se ei vaikuta voimakkaalta painostamiselta tms. Jos sirua ei kohtuullisessa ajassa löydy, voi kysyä lupaa pitää pieni tauko, kävelyttää ympyrä ja tuoda koira uudestaan, mutta se on tuomarista kiinni suostuuko eli pakko ei ole antaa huilia. Sanoin itse, että tällaisen koiran kanssa kannattanee edellisenä päivänä käydä jossain lukemassa se siru itse, jotta tietää mistä kohdasta se löytyy eikä aikaa mene etsimiseen. Luksilla se meinaan on vaeltanut hyvinkin alas kaulaan ja taas takaisin ylemmän. Ohjaajan on tärkeää olla zen-mielentilassa ja kuten itsekin sanoin, tuoda se koira hallinnassa siihen ja pitää ohjat käsissään, eikä antaa sen päättää itse mitä tehdään vai tehdäänkö mitään.
Toisella rundilla lounaan jälkeen Sienelle haukkumista. Kerroin ensin miten ollaan opeteltu vessan oven raosta härnäten ja sain heti pojot luovuudesta :D. Näytin sitten missä vaiheessa nyt ollaan. Sienelle on tehnyt hyvää se, että vieraat on haukuttaneet sitä, minusta se on saanut vähän voimaa viime aikoina. Yhdestä kolmeen haukkua tulee hyvin ja sitten se on sellaista "hau...?". Olen yrittänyt kehua ja toistaa käskyä, mikä on just väärin :D Eli odotetaan vaan hiljaa, niin kas kummaa, kyllä se kokeili uudestaan jatkaa haukkumista. Se haukkuu siksi tolleen, koska se ennakoi jo palkkaa niin kovasti, kun olen opettanut sille että pari riittää. Aletaan siis roimasti pidentää jo, mutta vaihdellen välillä palkka jo alussakin. Palkan suunta oli myös pielessä, olen yleensä heittänyt namin sille. Jos haluan että se on röyhkeä ohjaajaa kohtaan ja jopa vähän ryysisi päälle, se pitää palkata ohjaajan iholta, mieluiten rinnalta mihin koira saa hypätä ottamaan palkan. Sony teki kanssa haukkua ja sille neuvottiin ohjaajaa pienin askelin peruuttamaan aina kun koira haukahtaa. Katse poispäin koirasta ja yläkroppa vähän kyyryyn, ja aina kun koira haukahtaa, ohjaaja siis "vavahtaa" että hui! Tätä voi käyttää myös Sienelle, pitää vaan muistaa että älä liiku sillä hetkellä kun koira haukkuu, vaan väleissä tai aina just haukun jälkeen. Tässä meni vain kuusi minuuttia ja siirsin loput ajat ongelmamudille ;P
Toisella rundilla lounaan jälkeen Sienelle haukkumista. Kerroin ensin miten ollaan opeteltu vessan oven raosta härnäten ja sain heti pojot luovuudesta :D. Näytin sitten missä vaiheessa nyt ollaan. Sienelle on tehnyt hyvää se, että vieraat on haukuttaneet sitä, minusta se on saanut vähän voimaa viime aikoina. Yhdestä kolmeen haukkua tulee hyvin ja sitten se on sellaista "hau...?". Olen yrittänyt kehua ja toistaa käskyä, mikä on just väärin :D Eli odotetaan vaan hiljaa, niin kas kummaa, kyllä se kokeili uudestaan jatkaa haukkumista. Se haukkuu siksi tolleen, koska se ennakoi jo palkkaa niin kovasti, kun olen opettanut sille että pari riittää. Aletaan siis roimasti pidentää jo, mutta vaihdellen välillä palkka jo alussakin. Palkan suunta oli myös pielessä, olen yleensä heittänyt namin sille. Jos haluan että se on röyhkeä ohjaajaa kohtaan ja jopa vähän ryysisi päälle, se pitää palkata ohjaajan iholta, mieluiten rinnalta mihin koira saa hypätä ottamaan palkan. Sony teki kanssa haukkua ja sille neuvottiin ohjaajaa pienin askelin peruuttamaan aina kun koira haukahtaa. Katse poispäin koirasta ja yläkroppa vähän kyyryyn, ja aina kun koira haukahtaa, ohjaaja siis "vavahtaa" että hui! Tätä voi käyttää myös Sienelle, pitää vaan muistaa että älä liiku sillä hetkellä kun koira haukkuu, vaan väleissä tai aina just haukun jälkeen. Tässä meni vain kuusi minuuttia ja siirsin loput ajat ongelmamudille ;P
Töppösen toisella kierroksella siis ilmottautuminen ja paikallaolo, parina oli ystävällisesti Spiku, tänkjuu! Ensin yleistä puhetta paikallaolosta: osta pieni peili. Suski kyttää koiraansa peilillä alkaen siitä kun lähtee sen luota ihan siihen saakka, että palaa sen luokse. Aina, joka ikisessä treenissä. Heti jos se tekee yhtään mitään ei-toivottua, sille huudetaan piilosta "EI!". Jos se meinaa nousta, huudetaan "MAAHAN!". Ei vihaisesti eikä karjuen, mutta vähän normaalia käskyä painostavammin, pitäisi saada siihen kuulumaan se "mitä ihmettä sä teet siellä?!" -moite. Töppöselle lavastettiin tilanne missä mä olin piilossa, Suski mudin ja suorittavan koiran välissä valmiina käskemään sitä "MAAHAN!" jos se tekisi mitään eleitä Spikua kohti lähtemisestä (samalla mäkin sitten ryntäisin paikalle, koiraa torutaan siinä kohdassa missä se on jos se on noussut ja liikkunut jonnekin, ja viedään sitten eleettömästi takaisin sinne missä sen piti olla. Jos meinaa mennä jonkun kimppuun, sille sanotaan ihan kunnolla että tämä ei ole sallittua, mutta tarkemmin ei tullut puhuttua miten se olisi tapahtunut. Olisin saanut varmaan ohjeet sitten jos niin olisi käynyt.). Kata ja Spiku teki vähän normaalia kauempana, pyysin jonkinlaisen seuruukaavion ja sitten kaksi luoksetuloa, sai palkata väleissä ja palkkasikin. Mä yritin kehittää jännitystä että saisi koetunnelmaa, onnistui se pikkasen.
Ilmoittautumisessa ongelma on ollut se, että koira mielellään kyttäisi parin koiraa ja murrailisi sinne sun tänne. Siihen sain jo Terhiltä noottia, että tällainen koira viedään seuraa-käskyllä kentälle ja se kyllä tietää että seuraa-käskyyn ei kuulu ympäristön vilkuilu ja sille saa siitä huomauttaa. Mä en virittänyt mudia mitenkään, en tiedä miksi en. En kokeessakaan osaa toimia... eli ennen kentälle menoa vaikka sitä haukutusta ja pallolla vähän hetsausta, tosin kokeessahan mulla ei palloa ole taskussa, nyt oli. Mutta se eka seuruu on helposti just vähän sellasta haahuilua, selkeämpi aloitus ja pieni viritys voisi auttaa. Suskikin kommentoi kerran että toi ei ole seuruuta, vaadi siltä koiralta. Ei murissut Spikulle, eikä edes pahasti kyttäillyt, mutta tiputteli kontaktia kyllä seuratessaan. Treeneissä se voi olla kiinnikin ja pieni nyppäys ja uusi käsky riittää huomautukseksi. Ilmottautumisessa kättelyssä nousi seisomaan, joten otettiin uusi kierros, nyt oli parempi. Palkkasin sen namilla siitä.
Seurautin paikallaolopaikkaan, tässäkin sama, meinasi lähteä vähän haaveillen mukaan mutta yhdestä huomautuksesta skarppasi kivasti. Sanoin, että mua ahdistaa laittaa sitä käskyn alle niin pitkäksi aikaa, jos se lässähtää siitä tai jotain. No ei lässähdä ja niin se vaan pitää tehdä! No, maahan hyvin ja piiloon päästyäni kaivoin peilin taskusta. Sitten alkoikin jännittää niin että kädet tärisi ja piti pitää kaksin käsin peilistä, että se pysyy mun hyppysissä! :D Mudi makoili rauhassa, katseli välillä suorittavaa koirakkoa, inhosi sen ympärillä käynyttä paarmaa, tuijotteli piilolle ja oli aivan lunkina. Ekan luoksetulon aikana lipaisi kerran huuliaan ja käänsi päänsä pois sieltä. Kehuin tästä äänellä piilosta. Toisen aikana vaan vilkaisi suorittavaa koiraa. Menin hakemaan koiraa, otin sen sivulle ja vapautin palloon. Suski sanoi, että ei sillä ollut mitään ongelmia, ei pienintäkään aikomusta nousta yhtään mihinkään, ja se oli aivan rauhallinen. Palkkaamisesta sen verran, että tässäkin tunnetilaa kannattaisi miettiä. Hää itse palkkaa paikallaolon vain laumavietillä. Jos koira odottaa kovasti palkkaa, se alkaa taas kiihtyä ja stressaantua, vaikka se palkka olisi ruokaakin. Paikallaolon mielentilan pitäisi olla hyvin seesteinen ja rauhallinen varsinkin nyt kun siinä on ollut ongelmia. Musta tuntuu pahalta olla palkkaamatta kun koira kuitenkin on tehnyt työnsä hyvin, ja keväällä muistaakseni siellä Jyväskylän tottisseminaarissa taas sanottiin että jos palkkaa (osaavan koiran!) lelulla niin se alkaa kivasti nostaa viettiä ohjaajan tullessa sitä kohti ja on helppo mennä siitä liikkeisiin. Nää on niin näitä että eri ihmisiltä saa aivan erilaiset ohjeet :D Mutta eihän yhtä ainoaa oikeaa tapaa olekaan ja pitää nyt pohtia tätä ihan tosissaan. Suski oli kovasti tunnetilaihmisiä ja käski miettiä monessa kohtaa juuri sitä missä tunnetilassa koira on ja mitä se tarkoittaa minkäkin asian kannalta.
Mutta kuulemma korkeasti koulutettu koira ja kokeeseen vaan, nyt sillä ei ollut ainakaan yhtään mitään ongelmia nähtävissä. Ruinasin vastaan, että mä en halua että sellainen toistuu enää koskaan, ja vaikka se oli kipeä ja kaikkea niin en vain voi ottaa uutta riskiä. Eka kerta voi olla vahinko, toinen on silkkaa tyhmyyttä. Eihän kukaan voi luvata mulle että se ei toistuisi, mutta Suski oli kuitenkin sitä mieltä että eläimet on eläimiä ja sen kun jatkaa treenejä ja menee hyvillä mielin sinne kokeeseenkin vielä joskus.
Sitten jotain yleisiä juttuja ja toisten treeneistä poimittua:
Jo kentälle mennessä pitää huomioida tunnetila, ts. ei missään nimessä nyitä koiraa remmissä. Jos se ei osaa tulla hallinnassa, se viedään jotenkin muuten tai vaikka annetaan sen kiskoa, mutta ei nypitä.
Luoksetulo eteen: kädet nyrkissä rystyset ylöspäin, apu pallolla/ruualla, kehu pari sekuntia ja vasta sitten palkka. Jos palkkaa heti, koira ei ehdi miettiä mitä se tekee. Palkkaa niin että peruutat pois alta ja koira saa tulla hakemaan palkan käsistä.
Jäävät lelun kanssa hetsaten, samalla tavalla kehutaan pari sekuntia ja vasta sitten annetaan palkka. Istumisessa palkka viedään koiran pään ylle sen selän taakse ja tiputetaan hännän kohdalle. Koiran ei ole tarkoitus ottaa koppia eikä kaatua selälleen! Maahan menossa ohjaaja kyykistyy kehuessaan koiran eteen ja sujauttaa pallon sen rintaan etujalkojen väliin.
Seuruun alkeet imuttaen, tässäkin samalla tavalla mahdollisimman pian nami ylös koiran kuonosta ettei keskity vain siihen, vaan pystyy miettimään vähän mitä tekee ja missä on. Eli ohjataan namilla oikeaan paikkaan, nostetaan käsi ylös, kehutaan kun koira pysyy siinä, palkataan laskemalla käsi takaisin alas ja antamalla nami.
Haukutusta voi käyttää seuraamisessa vietin nostoon niin, että ennen liikkeelle lähtöä koira on perusasennossa ja haukkuu siitä, ja sitten käsky ja liikkeelle (jolloin koiran pitää hiljentyä). Koiran voi myös kesken seuruun ottaa haukkumaan joko vapauttamalla sen seuraamispaikalta tai pitämällä sen siinä, jolloin se haukkuu liikkeessä. Näissä pitää vaan olla tarkkana ettei tee mitään rutiinia, jolloin koira alkaa tosi pian luulla että haukkuminen on osa seuruuliikettä..
Palkkaamisesta ja laumavietistä oli paljon puhetta. Mitä jos treenaan liikaa, kysyy kuulemma moni pennunottaja, ja Suski vastaa että ei käyttömalin kanssa voi treenata liikaa. Tää ei ehkä koske noita "normaaleja" ;) koiria mutta ei niitäkään tartte kohtuuttomasti sääliä. Työkoirat tekee sujuvasti pitkää päivää ja harrastuskoiran ohjaaja epäilee voiko sen kanssa treenata viittä minuuttia pidempään, ööö... Suskin koirat elää sisätiloissa, ne käy säännöllisesti hierojalla ja fyssarilla ja syö hyvin ja niillä on oma vakiouimavuoro ja niistä pidetään hyvää huolta, niin kyllä ne nyt vaan vastapalvelukseksi saa tehdä vähän töitäkin. Ihan samaahan sanoo Sari Kärnä. Palkkaamisessa pitäisi Suskin mielestä panostaa laumaviettiin. Se opaskoira ei koskaan saa mitään muuta palkkaa kuin laumavietin kautta tulevaa ja se tekee iloisesti ja tarkasti hommia pitkäänkin, siinä olisi monella opittavaa. Ohjaajilla on hirveä kiire tunkea niitä leluja ja nameja koirilleen ja ne opetetaan pennusta pitäen siihen, että kehut ei merkkaa mitään ja ainoa oikea palkka on se taskusta tuleva jonka pitäisi olla vain pelkkä bonus. Sanoin, että mua suorastaan ahdistaa mennä kentälle ilman että mulla on nameja taskussa, on niin kauhean alaston olo ja pelottaa että mitä jos tulee jotain mistä mun pitäisi pystyä palkkaamaan se namilla ja sitten mulla ei olekaan niitä. Monesta lelukoiran omistajasta tuntuu varmaan samalta ilman sitä lelua. Sanoin, että olen joskus ihan tietoisesti mennyt ilman nameja, vain lelun kanssa tai ilman sitäkin, ja hyvin se on aina mennyt kuitenkin. Tätä pitäisi tehdä paljon enemmän ja opettaa pentukin alusta asti tällaiseen.
Kentälle menoja pitäisi tehdä tosi paljon. Suski opettaa, että kun ohjaaja seisoo "lonkallaan" löysänä, mitään ei tapahdu ja koiran on turha yrittääkään. Kun ohjaaja ottaa jämäkän "tottisasennon", koira aktivoituu ja tarjoaa itse jo sivulle tuloa. Eli ihan vain hengaillaan siellä kentän laidalla hetki löysä-asennossa ja viedään koira takas autoon tekemättä tai sanomatta mitään. Toistoja, kunnes oppii että hengailuasento meinaa tylsyyttä. Sitten mennään kentälle, otetaan tottisasento, sanotaan valittu virittelysana "tottista!" ja palkataan heti (lelulla), niin oppii aktivoitumaan kun ohjaaja ottaa kyseisen asennon. Ja sitten nämä yhdistetään hengailu-kentälle-hengailu-kentälle jne. Palkan jälkeen voi siis sanoa "loppui" tai "riittää" ja mennä takas hengailemaan sinne reunalle, niin saa useita toistoja yhteen treeniin. Pian ohjaajalla on käytössä kaksi sanaa koiran viretilan säätelyyn, "tottista" ja "loppui".
Irroitusongelmat ja omivat koirat: ohjaaja ei koske leluun. Koiran saatua lelun ohjaaja vie sitä (koiraa) liinassa pienen kierroksen, liina pidetään niin lyhyellä että koira pysyy ohjaajan vierellä (sille ei kuitenkaan sanota mitään eikä se ole käskyn alla) ja jos se sattuu pudottamaan lelun, ohjaaja pystyy estämään sitä saamasta lelua uudelleen. Kierroksen jälkeen koira tulee tai ohjataan liinasta lelu suussa ohjaajan lähelle, otetaan pannasta kiinni, silitellään, sitten rauhassa "irti" ja heti perään "istu", niin koira ei kerkiä ottaa tai mälvätä lelua. Jos ei tottele jompaa kumpaa, käsky toistetaan ihan samalla äänellä ihan kevyesti pannasta nypäten. Ei aleta taistelemaan eikä koroteta ääntä, koska tämän tyyppiset koirat yleensä nimenomaan nauttisivat siitä. Usein myös otetaan pannasta, silitetään ja päästetään koira uudestaan lelun kanssa menemään, jotta ohjaajan luokse tuleminen ei aina tarkoittaisi tulossa olevaa irti-käskyä.
Koulutuksen jälkeen otettiin vielä kimppakuva kaikista ja muut jäi yksilökuviin. Sieni ei osallistunut, kun sen mahakarvat on leikattu ja se on varsin ruma, ja minusta me ollaan muutenkin nyt vähän outsidereita :/ Onneksi paikalla oli pari muutakin ei-kasvatinomistajaa niin en tuntenut kuitenkaan olevani väärässä paikassa kuokkimassa tai mitään. Meidän piti lähteä kotimatkalle, muut jäi vielä sunnuntaillekin mutta tämän köyhän oli ajettava töihin. Jäi kyllä harmittamaan että en ehtinyt puhua kaikkien kanssa niin paljon kuin olisin halunnut! Koulutuksen aikana osa höpötti paljonkin mutta mä yritin seurata suorittavaa koirakkoa, sain monelta vinkkejä myös itselleni ja tiedän että Suski on hyvä ja kallis, niin piti hyödyntää ensisijaisesti se. :D Rankkaa mutta kivaa oli!
Nyt kotona juoksujen 8. päivä ja koirat edelleen valvottuina yhdessä, mudi on edelleen kiinnostuneempi Sienen pissoista kuin itse Sienestä. Sieni antaa juoksuhousujen olla joten sotkutkin väheni huomattavasti.
Ainon kuvat
Sannan kuvat / kuvat tässä postauksessa (c) Sanna!
Ainon kuvat
Sannan kuvat / kuvat tässä postauksessa (c) Sanna!
1 kommentti:
Kiitos Laura taas hyvistä muistiinpanoista. :)
Lähetä kommentti