Hajutunnistuskurssilla

Ilmoitin töppösen uudestaan hajutunnistuskurssille, kun etukäteen sovin kouluttajan kanssa, että saan meille sopivat jatkoharjoitukset vaikka tämä varsinaisesti onkin alkeiskurssi. Hajuna oli kotoa mukaan otettu korvasieni, muut teki teellä.

Ekalla kierroksella koiralle oli muistaakseni neljä tai viisi harkkoa joissa yhdessä sieni, muut tyhjiä. En antanut lähtöhajua. Ohjeistus jäi vähän puutteelliseksi ja kouluttaja naksun haltijana odotti ilmaisua, koiran olisi voinut palkata alkuun pelkästä oikean purkin nuuhkimisesta. Se oli sitten just sellaista sähellystä eikä se tiennyt yhtään mitä on tekemässä, mutta kyllä se siitä lähti. Itse on helppoa olla ihmisten edessä aivan passiivinen ja paineistamatta koiraa, kotona mä olisin jo neuvonut että etkö sä nyt perkele osaa ja oles nyt siinä. Sehän se suurin ongelma onkin, ja nyt sain käskyn oikeasti kiinnittää huomiota vireeseen. Jos suu aukeaa ja häntä alkaa heilua, koira pannaan pois. Sitä ei käsketä vihaisesti häipymään, vaan se ihan nätisti vaan viedään pois. Uuden yrityksen olen antanut joskus 15min päästä, mutta sellasen ajan tuo koira vaan patoaa ja tulee sitten kahta kauheammalla raivolla hommiin. Tauko voi tällaiselle tyypille siis aivan hyvin olla suorilta 24h, tai vielä pitempäänkin!

Toisella kierroksella harkkoja oli vain kaksi (vai kolme?), tyhj(i)ä ja sieni. Annoin lähtöhajua eteisessä. Tässä saatiin selvästi nuuhkimista esiin.

Kolmannella kerralla harkkoja oli neljä, ensin ne oli "vaakarivissä" kuten tähän saakka, sitten muutettiin pystyriviksi. Yhdessä sientä, muut tyhjiä edelleen. Nyt koira selvästi tiesi mitä tekee, teki ilmaisun kanssa ja reagoi oikeaan purkkiin pysähtymällä jos meinasi ohittaa sen.

Neljännellä kierroksella kaikille tehtiin piilotus, muille teen, meille sienen. Olin viimeinen ja pyysin, että ne aiemmat teepurkit jätetään kanssa lattialle piiloon häiriöksi. Lähtöhajun annon jälkeen "etsi!" -käskyllä hommiin ja vaikka se osui vahingossa kahdesti tosi nopeasti sienelle, kolmannella joutui ihan kunnolla etsimään ja hieno oli :) Vääriin ei jäänyt lainkaan jumiin ja tiesi mitä etsii.

Kyllä tää tästä taas lähtee ja mudista ehkä tulee sittenkin vielä sienikoira! Nyt vaan pitää olla itse tiukkana sen vireen kanssa. Jos se suu auki sähellys alkaa, koira ei pysty enää nuuhkimaan oikein, eikä siinä siksikään auta kovistella sitä töihin.

Osasta koiria näki selvästi, että kaksi ekaa kierrosta vielä meni, mutta kolmas saati se neljäs ei enää jaksaneet kiinnostaa. Kouluttaja varoittikin siitä, mutta silti osa ihmisistä ei ehkä ihan tajunneet mitä se tarkoittaa ja että siihen kannattaa varautua. Töppönen pomppi mun naaman korkeudelle samalla kiljahdellen kolme ekaa kertaa kun hain sen autosta. Neljännellä se enää hieman sievästi hypähteli ja sanoi kerran "piih!". Mudin työmoraali <3 Kouluttaja kysyi, oliko se viime kerran jälkeen illalla kotona väsynyt. No ei nyt varsinaisesti, mutta sanoisin että tyytyväinen, ja niin oli kyllä nytkin. Nenähommat rasittaa mukavasti.

Teoriassa ei tietysti tullut mitään uutta, mutta tällä kerralla jäi vielä edellistä kertaa selvemmin mieleen se, miten paljon ihmiset itse tuottaa koirilleen häiriötä. Oli vaikeaa pitää suu kiinni ja olla pätemättä yleisöstä, mutta en mä nyt maksetussa koulutuksessa ala neuvoa ketään kun kouluttaja on ihan eri ihminen. Yleisö puhuu, liikkuu, kolistelee ja säheltää kun yksi koira on vuorossa ja koko tila on varsin levoton. Ohjaajille sanottiin, että palkka annetaan purkin päältä, ja suurin osa unohti sen silti ja aina kouluttajakaan ei muistanut muistuttaa. Palkan suuntahan on kuitenkin aivan oleellinen! Toinen kamala oli se, miten huolimattomia ihmiset oli ja päättivät itse, että nyt on tehty ja lopetetaan. Sitten se koira jätetään vapaana tai pitkällä remmillä hengaamaan ja sehän todennäköisesti käy tökkäämässä uudestaan sitä mistä se juuri sai palkan. Kouluttaja oli hereillä ja klikkasi siitä, ja usein sanoikin perään että palkkaa se vielä (joka jumalan naksusta hei palkataan ilman että erikseen pitää muistuttaa!?!), mutta ohjaaja saattoi jauhaa paskaa jo yleisön kanssa ja "ei kuullut" tai ei vaan enää viitsinyt kun omasta mielestään harjoitus oli tehty. Koira kuitenkin oppii ihan koko ajan, joten ei nyt ole kauhean tehokasta ensin tehdä kaksi oikeaa toistoa joista tulee palkka, ja sitten antaa koiran tehdä pari toistoa joita kukaan ei huomaa ja joista se ei siksi saa vahvistetta...

Ekalla kerralla kaikki piti koirat kiinni, mä olin siis vika ja toin töppösen vapaana. Sen jälkeen kaikki muutkin toi koiransa irti, mutta siinä nyt on sellanen pieni ero, että mun koira tietää että ne purkit on se juttu ja suurin osa ensikertalaisista, joille ei koskaan oltu edes naksuteltu ja ketkä ei osanneet tarjota mitään, ei tienneet. Ne sitten liihotti vapaana pitkin poikin yleisöä ja ohjaaja sai sata kertaa huutaa koiran takaisin oikeaan suuntaan. Siinä sitten toivotaan että se vahingossa osuu purkille (joka ei merkkaa sille mitään, ja tarjolla on kuitenkin ihmisiä, kaikkien taskussa nameja, kahvikattaus, roskis, jne kaikkea huomattavasti mielenkiintoisempaa). Olisko tehokkaampaa, jos pitäisi sen koiran niin lyhyessä narussa, että a) ei tarvii koko ajan käskyttää luokse ja harjoitus ei kulu sellaiseen ja b) koiralla on paljon vähemmän vääriä vaihtoehtoja tarjolla, jolloin se luultavammin valitsee oikean, ihan tilastotieteenkin nimissä?

Ja sitten seuraavaksi ne ohjaajat itse. Tullaan kädet tyhjänä ja namit pussin pohjalla umpisolmun takana taskussa, ja naksun jälkeen menee minuutti kaivaa se nami sieltä jostain esille ja tässä vaiheessa ollaan jo unohdettu varmasti se palkan suunta. Sitten otetaan ne namit käteen seuraavaa kertaa varten, mutta koiralle ei ole opetettu luopumista eikä se siis tee enää mitään muuta kuin kyttää nameja. Sitten pannaan kädet selän taakse ja yritetään huijata että ei mulla ole mitään, tai pannaan ne namit oikeasti takaisin taskuun. Kun koira jää silti tarjoamaan kontaktia, ei malteta yhtään odottaa että se itse tekisi jotain muuta, vaan aletaan höpöttää että ei mulla ole mitään ja menes nyt siitä ja plaaplaa. Kyllä mulle jäi päällimmäiseksi taas fiilis, että koirat on ihan uskomattomia eläimiä kun ne kuitenkin jaksaa yrittää ymmärtää meitä ihmisiä. Eikä vähiten mun koira, en nyt tarkoita että itse olen joku täydellinen koirankouluttaja (kukapa olisi!) tai musta olisi erityisen hauskaa luetella toisten virheitä. Mainitsinhan mä omanikin heti alussa. Enemmän tää toimii muistutuksena mulle siitä, että jotain sentään olen itse tässä vuosien varrella oppinut, kun huomaan tällaisia asioita ja ne häiritsee mua!

Kuvat (c) JM.