sunnuntai 26. toukokuuta 2013

The end.


Saarijärven käyttökoirien jälkikokeessa. Luulin että paikka on "jossain Jyväskylän lähellä" mutta olihan siitä vielä aika matka. No, karsinta tottiksen perusteella 10 koirakkoa maastoon sopii mulle hyvin, inhoan soittorumbaa niin paljon että tykkään tällasista kokeista paljon enemmän. Koe oli samalla Keski-Suomen piirinmestaruus. Jälkikoiria oli ilmoittautunut vain 7kpl ja yksi oli vielä poissa, joten meitä oli vain kuusi, mikä oli tosi outoa. Piirinmestiksistä kisasi vain kaksi (en minä).

Ajelin edellisenä iltana Hirvaskankaan ABC:n lähelle noin 45min päähän koepaikasta ja löysin sopivan rauhallisen hiekkamontun joka oli tiellä nimeltä "Vanha Sotatie". Hahahaa mikä enne, hörisin itsekseni. Auto yökuntoon ja nukuttiin siinä. Ketään ei näkynyt mutta mudi tietysti vahti ympäristöä, mutta on sen kanssa ennenkin näin menty eikä se ole ollut liian väsynyt. Olisi ollut mahis myös kaverin siskon kotiin yöksi, mutta sellasesta mudi stressaisi huomattavasti enemmän, niin valitsin kämäsen auton. Jossa olen ennenkin yöpynyt ja joka on vähän hassua mutta ihan riittävän mukavaa satunnaiskäytössä.

Aamulla sitten 7.15 poimittiin kaveri kyytiin ja ajettiin loppumatka koepaikalle, jossa oltiin vähän ennen klo 8. Mua oli alkanut jännittää jo edellisenä aamuna töissä ollessani ja olin ihan vapiseva ihmisraunio. Siinä ilmottauduttiin ja saatiin numero 2, ekassa parissa, eka paikallaoloon, oikein sopiva mulle. Huusivat vielä perään että koiran voi hakea saman tien siruntarkastukseen. No se koira autosta, käytin sitä tien reunassa puskassa ja sitten kävelin tuomarin luokse, josta edellinen koira just oli lähtenyt. Mudi löysällä remmillä edellä, toisessa kädessä mulla oli rekkarit, rokotustodistus ja numeroliivi jota en ollut ehtinyt laittaa päälleni koska "oli kiire tarkastukseen". (Ilmoittautuminen & koirien tarkastus 7.30-8.30, luki kisakirjeessä.) Mudi nuuhkaisi tuomarit ja katseli edellisen koiran perään, tuomari kumartui jo päälle ja mä edelleen pidän papruja ja liiviä kädessä. Eikö ne otakaan niitä papereita enää? No ei kai sitten, tiputtaisinko mä ne maahan... tuomari haroo sirunlukijalla ja koira on edelleen ihan lunkina, mulla kyllä jalat vapisee ja oksettaa kun jännittää niin helvetisti. No sitten se sirunluku kestää ja kestää ja otan vähän pannasta ja siirrän sitä, jos se ketju muka haittaa. Tässä vaiheessa koira murahtelee ja minä en tee yhtään mitään, joten koirapa seuraavaksi purra losauttaa. Tuomari kavahtaa taaksepäin ja mä vähän herään että öööh mitä tapahtuu?! Tuomari sanoo, että yksi kerta vielä niin meidät hylätään, ja mä yritän sopertaa että saanko mä ottaa siitä kiinni ja odotas nyt vähän että saan nää kamat käsistäni ja ja ja. Sain luvan pitää koirasta kiinni ja yritin siinä vaiheessa käskyttää sitä kopelointisanalla olemaan nätisti, mutta se murisee edelleen. Siru sitten onneksi vihdoin löytyi, yritti ihan liian alhaalta kaulalta kun se on keskellä niskassa. Ei ollut ihan osunut tuomariin ja siksi päästiin vielä läpi tästä, "vaikka oli sitten ihan siinä hilkulla".

Muistan jossain vaiheessa ajatelleeni, että moni (uusi) tuttu on viime aikoina sanonut että eihän se nyt oo kovin paha. Just jossain treeneissä, haku- tai esineruutuharkoissa ja tottiskentällä treenin jälkeen, kun mudi on ollut irti ja olen varoittanut että se ei oo sosiaalinen ja ei kannata koskea siihen lainkaan. Sitten kun se menee itse moikkaamaan tai jotain (se moikkasi nyt kokeessakin kaveria ja oli siinä rapsuteltavana, vaikka ei se tosiaankaan ole kovin tuttu ihminen mudille) ja antaa rapsuttaa niin moni on kommentoinut että eihän tää mikään paha tapaus ole lainkaan. Mua ärsytti se tänään ihan hirveästi, jossain vaiheessa muistan pohtineeni että en kyllä kuuntele enää keneltäkään mitään "vähättelyjä" ton koiran luonteesta. En mä sitä halua kauhistella tai antaa siitä tahallaan mitään sekopäisen hurjaa vaikutelmaa (mitä hienoa siinä olisi?), mutta TOTUUS on se että se otti tänään hylyn käyttäytymällä vihaisesti. Se ei ihan helposti normisosiaaliselta koiralta kyllä tapahdu, ja tää koira ei ole mikään leppoisa tyyppi vaikka välillä jollekin siltä vaikuttaa. Ja sitten kun mulle hoetaan että eihän se ole paha, alan itsekin uskoa että no ehkä ei olekaan, ehkä se on muuttunut ja saanut itseluottamusta ja blaablaa hyvin menee ja voin vähän höllätä. MUTTA KUN EI OLE! Sitten kun itse unohdan olla silmät selässä ja toimia kuten sen kanssa kuuluu toimia, käy just näin.

Nooooo, koira autoon ja itse olin edelleen jotenkin ihan kuin hidastetussa elokuvassa. Ei tullut mieleen käyttää sitä siinä tien laidassa kävelemässä, ottaa sitä ulos vaan hengailemaan tai mitään mitä yleensä kyllä teen, koska se on jossain the paikoissa aina autosta otettaessa ihan höyryämässä. Istuin ja höpötin ihmisten kanssa ja yritin olla vapisematta ihan kauheesti, kävin pari kertaa vessassa jne... jossain välissä kävin vähän "koirien lämmittelyalueella" jossa oli tosi pieni tila ja hyppyeste. Tein vähän seuruuta, liikkeestä istu ja menohypyn. Ja palkkasin mudin pallolla. Jei, lisää virtaa, ei vielä ollut yhtään hermostunut ja täynnä sellasta negatiivista energiaa! Patukka olisi ollut kova sana, sillä olisi pitänyt taistella kunnolla että koira olisi saanut vääntää ja pahin terä olisi taittunut. Jälkiviisaus paras viisaus.

No sitten alkoi pikku hiljaa tapahtua. Meidän parina grotsku-uros. Pahin vaihtoehto; iso, karvainen ja musta, ja grotsku nimenomaan on käynyt mudin päälle tokokokeessa ja sillä ei ole mitään järin kivoja ajatuksia niitä kohtaan. En mä silti tietenkään tajunnut yhtään mitään kun edelleen keskityin lähinnä hengittämään ja olemaan yrjöämättä. Otin mudin hengaamaan ja parit nakit taskuun, käskin sen maahan ja palkkailin sitä sinne. Grotskulle se vähän murraili ja oli muutenkin kireä kuin viulunkieli, jotenkin ihan sellanen että sano kenet mä voin tappaa ku joku sua ahdistaa ja näiden vika sen on pakko olla. Ehkä se rauhoittuu niillä nameilla - ja kilin vitut! Kun se on tossa tilassa, siinä vaiheessa ainoa keino palauttaa se ruotuun on ravistaa sitä sen verta että herran pelko suuntautuu ohjaajaa kohtaan eikä se ehdi pälyillä ympäristöä, kun pitää keskittyä olemaan auki ohjaajan suuntaan. Mutta kun en kehdannut! Ei koepaikalla saa kurittaa koiria! Ei saakaan, enkä mä missään nimessä ole ylpeä siitä että en osaa muutakaan kuin pakottaa sen kuulolle ja vaatia siltä vähän rumasti. Sillä nyt vaan on sen verta liian iso oma tahto, sitä terävyyttä ja toisaalta myös toimintakykyä, että jossain vaiheessa nakki, naksu ja oma-alotteisen kontaktin odottelu vaan ei enää toimi ja sille pitää muistuttaa kuka täällä määräsi mitä tehdään. Mutta emmää, jospa se nyt tästä, ei järki vaan juossut kovin kirkkaana.

Tuomari saapui ja käski irrottaa koirat hyvissä ajoin ennen kenttää. Luulin, että remmi piti myös jättää siihen, niin tiputin sen siihen nurtsille. Annoin ykkösen mennä vähän edellä ja otin mudin sitten tässä-käskyllä perään. Moka yksi, mitä vitun puolihallintaa se on, se saa silloin katsella minne haluaa kunhan tulee mun vierellä - ja sehän katselee! Tästä lähtien se menee tasan seuraa-käskyllä ja kaikista vilkuiluista tulee turpaan. Noita kentälle menoja ja väliaikoja ei ole treenattu kunnolla, olen arkaillut oikean seuraamisen käyttöä ettei koira lässähdä tai muuta, ja tässä-käskyllä se ei ole kunnolla hanskassa ja mulla on koko ajan sellanen huono fiilis että onko se vielä siinä vai ei ja plaa plaa. Niitä ei vaan kokeenomaisina ole treenattu tarpeeksi. Sen sijaan kun koko talvi on lyöty koiraan lisää viettiä ja tehty paljon vauhti- ja voimatreenejä, jossainhan se epätasapaino näkyy. Piti mennä kokeeseen asti 200km päähän huomaamaan tämä. No, mudi siis mennessä muistaakseni vinkui, haahuili just ja just hallinnassa ja oli kohtuuttoman kiinnostunut toisesta koirasta. Treeneissä oisin jo käynyt tukkaan kiinni ja nostanut sen täsmälleen viereeni että lopeta toi, nyt yritin vaan käskyttää sitä sen vähän mitä kehtasin. Ilmottautuminen meni ihan ok, sain jopa sanottua varmaan aika oikeat sanat. No, sitten tulee puheeksi että remmi pitää olla ohjaajalla mukana ja ilmoitin että luulin että pitää jättää tonne ylös. No ei. Piti mennä hakemaan, koska "kokeessa voi tulla tilanne että koira täytyy kytkeä kesken kaiken". No aijaa, hätävarjelun liioittelua, ei mulle ainakaan tule... mutta siirsin koiraa vähän kauemmas toisesta parista, käskin sen maahan ja kipaisin juoksemalla hakemaan sen remmin kaulalleni. Siitä sitten takas ilmoasetelmaan ja sain luvan viedä koiran paikallaoloon kentän vasempaan reunaan.

Tässä-käsky oli taas perseestä ja koira laahusti vähän mun takana, varmaan yritti rauhoitella. Olin ihan pyörtymisen partaalla edelleen. No, päästiin sinne paalulle ja koira alas, meni hyvin, mutta jäi ihan superkireenä ja oli huono fiilis jättää se. Piilossa oli onneksi tuoli ja tärisin siellä niin että tuntui että tuolikin nytkyy. Parin seuruu oli onneksi aika nopeatempoista eikä siinä mennyt ihan hirveen kauaa. Siinä vaiheessa yritin keskittyä hengittämään ja rentouttaa itseäni vähän. Maahan menossa pari jäi seisomaan ja siitä luoksetulossa ohjaaja kutsui tosi kuuluvasti "tule!!". Se on meidän arkikäsky, muistan miettineeni, ja ei mudilla ole koskaan ollut ongelmia siinä että se karkaisi kenenkään luokse kesken niiden luoksetulojen. Sen paikallaolot on olleet koko kevään hyvin levollisia ja rauhallisia vaikka viettiä on muuten lisätty. Se ei koskaan vingu, nytky, nyi, ryömi tai mitään.

No sitten tulee seisominen ja luoksetulo. Seisomisessa pari hiipi aika monta askelta perään (kaikkea sitä ehtii miettiä?) ja ohjaaja kutsui taas kuuluvasti "tule!!". Ei se ole mikään selitys. Olen monessa asiassa hyvinkin kukkahattu ja ymmärtäväinen ja mietin miksi koira tekee sitä ja tätä ja tota ja analysoin sen tunnetilaa ja herra ties mitä kaikkea. Tiedän että olen moneen pitkän linjan pk-harrastajaan verrattuna hyvinkin pehmo. Mutta paikallaolo on sellanen asia mihin tää ei yllä ja mulle on ihan vitun sama vaikka taivaalta sataisi norsuja. Mun koira saa selkäänsä jos se sieltä karkaa. Mun koirat kyllä myös tietoisesti treenaa sellaista missä niitä jopa kutsutaan nimellä, muista häiriöistä puhumattakaan. Sieltä sitten tuli ensin grotsku ja hetken kuluttua karmea mudista tuleva rähinä. Mitä vittua?! Pomppasin pystyyn tuolilta ja kompuroin parilla askeleella piilon ohi niin että näin, ja mudihan se siellä täydellä rähinällä on tulossa suorittavaa koiraa kohti, joka oli menossa tasan oman ohjaajansa luokse. Tuomarikin taisi tässä vaiheessa jotain sieltä huutaa ja mä karjaisin omalleni. Se toinen koira väisti ja siinä ne vähän pyöri peräkkäin, karjaisin uudestaan ja mudi sitten lähti tulemaan mun luokse. Minusta ne ei olleet ihokontaktissa lainkaan mutta vannomaan en todellakaan mene! No, mudi sitten siihen remmiin mitä mun koira ei ainakaan kesken tottiksen tartte, ja mentiin sen kanssa yhdessä sinne piilolle. Saatoin ehkä olla aika vihainen, mudi ei ollut moksiskaan, vähän rauhallisemman oloinen ja makoili loppuajan siinä oikein nätisti. Pari sai tehdä seisomisen ja luoksetulon uusiksi ja ONNEKSI se näytti olevan ihan ok se koira. Jos se olisi ollut ihan surkeena ja sen suoritus olisi mennyt pilalle, niin olisin pillahtanut itkuun ja kuristanut mudin omin käsin siihen paikkaan. Ne teki loppuliikkeet ja mudi makoili ihan ok, kerran meinasi katsoa noutoon lähtevää koiraa vähän liian intensiivisesti ja tukistin sitä siitä samalla kun murahdin että älä edes kuvittele.

Ehkä se ei ole vaan treenannut tarpeeksi häiriössä viime aikoina. Tai ei varmaan olekaan, mutta en tiennyt silti miten noin osaava koira voi unohtaa jotain noin oleellista silti ihan tosta vaan. Nimenomaan sitä vietin määrää ja häiriötä (silti hallinnassa pysymistä) olisi pitänyt tehdä yhdessä vielä enemmän. Ehkä sillä ei vain oikeasti ole niitä hermoja riittävästi, että se pystyisi käsittelemään sitä tilannetta. Kun painetta lyödään lisää niin jossain vaiheessahan se väistämättä räjähtää. Ehkä vietin lisääminen ja mun saatananmoinen epänormaali jännitys yhdessä vain oli liikaa. Ehkäehkäehkä.

Arvostelupaikalle mentiin käskyn alla, mudi alkoi tässä taas nostaa viettiä mutta vein sen sivu-käskyllä ja se teki sen ihan ok. Pari laittoi koiransa paikallaoloon ampumisen ajaksi, me vaan odoteltiin syrjässä. Sitten se sai hakea omansa jo pois ja kuunneltiin arvostelut. Koko parin arvostelun ajan mudi oli taas ihan karmeassa tilassa, se tärisi, vinkui, kitisi ja oli niin lentoon lähdössä että voi saatana sentään. Maassa "käy siihen" -käskyllä. Yritti se sieltä kerran kammeta ylös jolloin jyrähdin uuden käskyn. Jos ne alut on ongelma niin niin on loputkin, se ennakoi palkkaa niin voimakkaasti että nostaa itsensä ihan yli. Eikä se vaikuta yhtään vaikka vähän tukistan, komennan tai jotain. En tiedä mitä tällekään pitäisi tehdä, ja nyt se oli vielä autuaan pihalla että ei mennyt ihan putkeen ja mitään palkkaa on todellakaan sitten aivan turha odottaa. Yritin sitä siinä vähän silitellä, lähinnä koska ajattelin että kaikki ajattelee että menen kuitenkin autolle hakkaamaan sen :P Mitä hyötyä siitä enää olisi! Ongelman ydin oli se että oltiin aivan liian kierroksilla molemmat ja ratkaisun avain varmasti pieni rauhoittuminen. Ei se kyllä juuri antanut vaikuttaa itseensä, hemmetin itsepäinen elukka.

Hylky aggressiivisen käytöksen vuoksi, ei oikeutta osallistua maastoihin, mutta ei myöskään kilpailukieltoa. Olis nyt laittanut vaan sen normi vuoden, en tiedä miksi ei? Koska se tuli kuitenkin käskystä pois sieltä tappelemasta? Musta ei tässä vaiheessa tuntunut enää oikein miltään, ei jännittänyt, ei vituttanut, ei itkettänyt, oli vain ihan tyhjä olo. Pyysin anteeksi tuomarilta ja kanssakisaajalta ja siirryttiin sitten pois että seuraava pari sai tulla tottikseen. Vinkuva mudi raastoi hermoja ja vein sitä seurauttamalla mutta se kitisi silti. Siinä sitten tuli ylituomari sanomaan, että jotain tartteisi tehdä kun se on noin... en muista mitä sanaa se käytti, puolustava? Jotain. Juteltiin siinä että joo tunnistan ja tunnustan ongelman, ja että mua jännitti tänään jostain syystä enemmän kuin koskaan ennen ja tää koira reagoi siihen aina vetämällä puolustukselle. Noin ärhäkkä se ei ole kuitenkaan koskaan ennen ollut. Sanoin myös että ollaan talvi tehty liikaa viettiä ja se ei näemmä vaan enää pysy mulla hanskassa, mitään tällaista ei ole koskaan ollut treeneissä tai aiemmin kokeessakaan ja tuli aivan puun takaa. Tuomari sanoi, että koiran kanssa pitäisi käydä enemmän ihmisten ilmoilla, että se tottuisi että ihmiset on ihan kivoja. Tää mua kyllä kaikesta surkeudesta huolimatta lähinnä naurattaa... en tiedä luuliko se, että asutaan siellä koepaikan lähellä jumalan selän takana, mutta oikeesti toi koira on elänyt koko ikänsä kaupungissa kerrostalossa. Sitä on sosiaalistettu niin saatanasti, luoksepäästävyyttä on treenattu tietoisesti, asiaa on ajateltu ja pohdittu ja käännelty ja väännelty. Mutta kun se oli vain jotain 9-viikkoa kun se ekan kerran puri väkisin silittämään tullutta naapurin ukkoa kun pentu oli mun sylissä eikä se päässyt siitä poiskaan. Se on ihan ok tai jopa lunkina niin kauan kun tilanne on sen hanskassa, se saattaa jopa mennä kerjäämään rapsutuksia ja kellahtaa selälleen että saat rapsuttaa mun mahaakin. Mutta sitten kun sille syystä tai toisesta riittää, sitä alkaa ahdistaa (ja sitä kuitenkin ahdistaa moni asia mikä keskivertokoiraa ei, pohjimmiltaan se on edelleen epävarma, terävä, pehmeä ja puolustava) tai tulee vain jotain mikä ei mene mudin käsikirjan mukaan, se ilmoittaa että enää ei hyvä. Niinhän se nytkin teki; ensin murisi siruntarkastajalle että nyt riittää tuolla härvelillä huitominen, ja kun se oli remmissä eikä päässyt pois, seuraavaksi puri. Se ei ihan taatusti koskaan millään "ihmisten näkemisellä" muutu sosiaaliseksi, kivaksi ja sellaiseksi leppoisaksi olijaksi mitä esim. Sieni taas luonnostaan on. Hallinta on ainoa keino millä sen kanssa selvitään noi tilanteet. Sanoinko jo että joku saatanan uuno vaan oli taas niin pihalla, meinasi yrjötä ja unohti kokonaan miten tän koiran kanssa kuuluu olla ja elää? Voiko koiraa syyttää jos ohjaaja unohtaa ottaa sen hallintaan ja mokaa kaiken mahdollisen käsittelytilanteeseen liittyvän? Tän mä otan ihan puhtaasti omalle kontolleni, menee kalliina oppirahoina taas. Puolen vuoden totaalinen koetauko joka lajista ei sovi mulle, koska olin tosiaan niin hajalla etten ole ollut edes ekassa kokeessa :( Pitää nyt jotain agia tai tokoa tai jotain ilmottaa jompi kumpi kisaamaan ihan vaan siksi että mä saan itselleni taas jotain tolkkua tähän olemiseen. Edes mölleinä, jännitän kyllä niitäkin. Tai näyttelykin kelpaa :P

Paikallaolosta nouseminen menee sen sijaan kyllä ihan koiran piikkiin. Se ON treenannut sitä ihan vitusti, sille on keksimällä keksitty häiriötä, sille on kerrottu mikä on ei ja mikä on hyvä, se ei todellakaan ole mikään "kyllä se hyvänä päivänä kotona osaa" -tapaus. Olen luottanut siihen kuin kallioon ja nimenomaan antanut treenikavereiden treenata omia ei-niin-hanskassa-olevia koiriaan sen kanssa, koska se on niin varma. Se ei ole koskaan noussut paikallaolosta mennäkseen toisen koiran luokse. Yhden evl:n istumisen se on nollannut kun oli jätössä jo tosi surkea, ja oli sitten kumartunut haistelemaan rauhoittaakseen itseään ja vaivihkaa siitä noussut seisomaan. Siellä seisoi tosi luimussa kun mut kutsuttiin kytkemään se. Muuten suoritukset järjestään erinomaisia (no tokossa jotain pisteitä tuplakäskyistä tms, mutta koskaan se ei ole sieltä karannut, edes nytkynyt!). Sen luokse on kyllä monta kertaa tänäkin keväänä karattu ja ehkä se muistaa ne, pehmeä kun on...? Sillä on oli vahva rutiini ja nyt se rikkoi jotain niin pahasti että en tiedä korjaantuuko tämä koskaan. Eka kerta voi olla vahinko, seuraava on silkkaa tyhmyyttä. Juuri nyt olen sitä mieltä, että mitään seuraavaa mahista sille ei enää koskaan ikinä milloinkaan tule. Treeneissä se saa kyllä käydä (liinassa!) ja ottaa selkäänsä tästä, mutta kokeet on sen osalta kokeiltu. Mä en pysty elämään itseni kanssa jos mun koira pilaa jonkun muun koiran suorituksen tai pahimmillaan koko uran. Se on hyvin, hyvin anteeksiantamatonta. Jollekin muulle olisin varmaan lempeämpi ja sanoisin että mikään eläin ei ole 100% luotettava ja parhainkin joskus vaan mokaa, se on elämää. Tällekin meidän jutulle on monta "lieventävää" asianhaaraa ja selitystä. Ei se tyhjästä tullut. Mutta mitä vitun väliä sillä on, ei niitä kukaan selitä sille toiselle koiralle, että mudilla nyt vaan ei hermot kestäneet ohjaajan tilaa + koiran oman vietin liiallista määrää, sori hei! Jos mudi ei kestä niin sitä ei vaan koskaan enää viedä moiseen tilanteeseen, piste.

Olin varmaan riittävän järkyttyneen näköinen kun tosi moni tuli pahoittelemaan että harmi juttu. Pyysin anteeksi vielä ylituomarilta erikseen ja vein sitten sen koiran vaan pois. Autolle mennessä se oli ihan varma että saa palkkansa ja totesin vaan että nyt on kyllä turha odottaa yhtään mitään. Ei tietenkään tuu selkään enää tässä vaiheessa mutta ei kyllä mitään kissanruokaakaan. Pitää alkuviikosta varata sille aika johonkin, fyssari tai osteopaatti voisi olla kova sana. Hengailtiin siinä sitten hetki Sienen kanssa ja se kerjäsi parilta vieraalta & kaverilta monet rapsut ja oli just niin iloisen sosiaalinen mitä aina. Ois voinut mennä katsomaan toisten tottiksia ja etukäteen olin halunnutkin nähdä parinkin eri puolitutun koirakon suoritukset, mutta nyt ei ollut yhtään fiilistä ja ajattelin vain että ihan sama. Kisakirjan sai tottisten jälkeen pois ja lähdettiin sitten kotiin.

Ja tänään mä olen ihan varma että mulle ei koskaan tule mitään käyttömalia tai vastaavaa tykkiä, kun en saa edes yhtä kuppasta homopuudelia hanskaan.

39 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hmm.. tekstiä lukemalla tulee ihan mieleen kuin koira olisi kipeä. Kirjoitit nimittäin että kun kiristit hihnaa, alkoi koira murista? Tai onkohan se yhdistänyt kireän hihnan johonkin epämukavaan..

Kysyn suoraan, oletko miettinyt voisiko koiran (aggressiivisen) käyttäytymisen syynä olla käyttämäsi koulutusmenetelmät? Selkään antamalla, tukistamalla, läpsimällä ei varmasti ihmisystävällisyys lisäänny, yleensä siinä saa vaan arvaamattomia koiria..

-Lotta

E kirjoitti...

jos me töppösen kanssa vaan opetellaan etsimään metsän sieniä..karhuille saa pöristä

laura kirjoitti...

Toki voi olla kipeä, mistä sitä varmaksi kukaan tietää? Mutta ei sillä ole mitään (muita) oireita ja aika hakuammunnalta se minusta tuntuu. Silloin kun se on jumissa, sen kyllä huomaa kotonakin. Varaan sille kyllä fyssarin tms koska edellisestä käynnistä on jo aikaa ja ainahan sieltä voi löytyä ihan mitä vaan.

En varmasti tee kaikissa tilanteissa lainkaan viisaasti. Eihän sitä nyt hyvänen aika pelkästään tukisteta ja läpsitäkään...

Anonyymi kirjoitti...

Ei tietenkään pelkästään läpsitä yms. en sitä epäillytkään!

Mutta koiran näkökulmasta "väkivallan" uhka on koko ajan olemassa (niin kauan kuin sitä sille tehnyt on läsnä). Ei herran pelko (niinkuin itse kirjoitit) sieltä ykskaks poistu vaan vaikuttaa jatkuvasti koiran käytökseen.. ainakin silloin kun ohjaaja on paikalla..

-Lotta

laura kirjoitti...

Niin vaikuttaa ja se on tarkoituskin? Se herran pelko siis. Se on musta ollut oikeastaan paras ja käytännössä toimivin ohje mitä olen tollasen koiran kanssa olemiseen mistään tai keneltäkään saanut...? Vaikka sen tekisi mieli kytätä ja kontrolloida ympäristöä, se ei saa tehdä sitä, koska herra. Toki jos sen olisi pennusta asti osannut kouluttaa paremmin niin tällaista ei ehkä tarvittaisi lainkaan, mutta on jo löysät housuissa. Enkä mä silti tiedä voiko koiraa loputtomiin siedättää, vastaehdollistaa, sosiaalistaa ja mitä kaikkea meidän ongelmissa nyt onkaan.

Sitten kun on noita ihan erilaisia koiria jotka ei tartte eikä kestä ollenkaan samanlaista asennetta. Toimivimmat ohjeet mä olen saanut just niiltä kellä on itselläänkin ollut Luksin tyyppisiä koiria.

Mutta ihan varmasti sitä kohdellaan välillä tarpeettomasti väärin ja olisi joku parempikin ratkaisu, mutta syystä tai toisesta siihen ei vaan sillä hetkellä pystytä.

Mia kirjoitti...

Ei muuta mutta ymmärrän hyvin noi sun tuntemukset. Hauruhan ei käy kokeissa tuosta samasta syystä, en vaan uskalla vaikka "kaikki" sanoo sen olevan niin hyvin hanskassa että ihan hyvin sen voidaan osallistua. Mutta mun pää ei kestä vaikka koiralla ehkä kestäisi.

Ja sitten aina nämä että sitä ei ole vaan sosiaalistettu tarpeeksi :D Niin varmaan joo.

Anonyymi kirjoitti...

Se herran pelko ei ehkä ole toimivin siitä syystä, että sekin ylittyy joskus ja silloin koira purkaa paineensa (niin kuin kokeessa taisi käydä?). Ja jos ajatellaan miltä itsestä tuntuisi jos eläisi jatkuvassa herran pelossa? Ei varmastikaan mukavalta. Jatkuva pelko tuottaa stressiä, jolloin ärsykekynnys madaltuu. ei tarvita kuin jokin ihan pieni asia, ja stressi purkautuu esimerkiksi juuri puremisena. Eli "huono hermoisuus" voikin olla juuri näin aiheutettua.

Koirilla, joita ei ole koulutettu fyysistä uhkaa käyttäen, eivätkä tämän vuoksi elä stressin keskellä, eivät reagoi pääsääntöisesti niin voimakkaasti kun niille tulee jokin pelottava asia eteen, sillä niiden elimistö ei ole jatkuvassa valmiustilassa.
Eli niitä ei ole opetettu olemaan jatkuvasti valmiudessa.

Kepin ja porkkanan yhdistelmä tutkitusti parhain tapa _epäluotettava_ koira. Eli toisinaan vähän vastaehdollistetaan yms yms, mutta seuraavana päivänä kun ei enää jaksetakaan niin hihna lävähtää.
Pitäisi siis pitää johdonmukaisesti kiinni siitä mitä tekee, muuten ei voi sanoa toimiiko joku asia vai ei.
Pitää myös tietää mitä tekee, muutenhan tulee juosten kustua, eikä se silloin ainakaan toimi.

-Lotta

Anonyymi kirjoitti...

Vielä lisään.. Tottakai se herran pelko vaikuttaa "toimivalta", sillä sen vaikutukset näkyvät heti: koira lopettaa esim. rähjäämisen ja omistaja kokee onnistumisen tunteen. Kuitenkaan millään koulutustavalla ei ole vain yhtä puolta. Tässä herran pelossa ne muut puolet näkyvät pitemmällä aikavälillä esimerkiksi juuri epävarmuuden lisääntymisenä, rähjäämisenä erilaisille kohteille yms yms.

-Lotta

Anonyymi kirjoitti...

Tunnistan Lotan kirjoituksista oman koirani ja siihen aikaisemmin käyttämäni (mm.kasvattajan suosittelemat) menetelmät. Koirasta on kasvanut hermostunut ja epävarma viulunkieli. En väitä ollenkaan etteikö toiset koirat olisi tällaiseen taipuvaisempia jo pennusta kuin toiset, mutta mun mielestä on tavallaan väärin syyttää koiran perusluonnetta (johon kyllä itsekin aina sorrun). Tiedän että kovemman käden koulutustapoja tunnustavan on hyvin vaikeaa ottaa vastaan suosituksia pehmeistä menetelmistä. Niihin siirtyminen myöhäisemmässä vaiheessa on myös äärimmäisen työlästä ja pitkään hyvin turhan ja hedelmättömän tuntuista, tulokset kun tulevat pitkällä viiveellä. Mutta kun miettii mitä kaikkea pehmeitä menetelmiä käyttävät ammattikouluttajat saavat aikaan mm. eläintarhojen eläimissä, ei koiran kanssa pitäisi oikeasti olla niin kovin vaikeaa... Terveisin koiraongelmiensa kanssa voimansa menettänyt.

Eijan holskut kirjoitti...

Voi harmi sentään :(. Vaikka olen tietyllä tapaa Lotan kanssa samoilla linjoilla niin väitän, että oma osuutensa on kyllä koiran luonteellakin ja mahdollisella fyysisellä häikällä.

Meillä Arcon toiminta on hyvin samantyyppistä kuin Luksinkin vaikka, Laura, et varmaan uskoisikaan kun olet koiraa rapsutellut? Välillä se heiluttaa häntää yms. ja yhtäkkiä moodi muuttuu. Tosin sillä erotuksella, että hapaiden käyttöön on korkea kynnys mutta uskoisin sen aivan hyvin voivan lotaista jotakin liian liki pyrkivää tyyppiä. Tosin alkuaijan koulutustapa oli ihan väärä mutta ei tuo luonne ole kuitenkaan muuksi muuttunut. Muistus tulee tasaisin väliajoin... Ei kait tuossa voi muuta kun yrittää ottaa koiran persoona huomioon ja elää sen kanssa. Jotenkin osaan asettua sun asemaan...Tsemppiä sinne teille ja töppöselle rapsuja kaikesta huolimatta!

Kata kirjoitti...

Varmaan kaikki aina koirakkokohtaista.. Mutta jos se pelkokaan ei riitä, niin ei siihen kyllä mikään nakkikaan riitä, sehän lakkaa toimimasta ihan ensimmäisenä.. Kyllä siedätyksellä ym. Saa paljon tehtyä ja on töppösellekin paljon tehty, johan se pelkässä kaupunkielämässä väkisinkin tottuu asioihin. Mutta eihän yhdeltäkään koiralta saa niitä palikoita muutettua, lisättyä tai vähennettyä. Tämä koira on pohjimmiltaan epäluuloinen vieraita kohtaan ja vaikka se pitkän aikaa on näyttänyt paremmalta sen suhteen, niin paineessa tulee taas se alkuperäinen käytös esille. Jonka pitäisi olla täysin kiellettyä. Jos kaikki alkukyttäykset olis saanut kiellettyä, EHKÄ homma ei olis päättynyt näin.. Mutta vaikea sanoa.

Enemmän mä oon nähnyt epävarmoiksi tehtyjä koiria sillä loputtomalla siedätyksellä ja totuttamisella, ne voi olla ainoot keinot sairaalloisen aralle koiralle, mutta suurin osa kuitenkin tarvii vain hiukan tukea eli reippaasti mennään ja tehdään koiralta kyselemättä, niin ei ehdi jäädä miettimään et reagoisko vai ei. Tässäkin koira pitää tuntea, ettei sitä saata pakokauhun valtaan..

Pannan kiristäminen on ultimate kaasukahva mille tahansa koiralle, joten siitä ei ehkä mitään kipujohtopäätöksiä kannata tehdä..

Etteköhän te Laura löydä hyviä treenikavereita tän jutun treenaamiseen, sillä välin teet kilttisienen kanssa temppujuttui ja laitat töppösen henkisesti lyhyeen liekaan kotioloissa..

Kata kirjoitti...

Ja jos yhtään lohduttaa, niin koirat erittäin harvoin puree ohi. Eli jos töppönen olis halunnut purra tuomaria niin se olis purrut, nyt sille riitti tuollainen varoitus. Ja kyllähän se saikin sillä halutun reaktion kun tuomari lukijoineen väisti koiraa. Tietty ei tuommoisessa tilanteessa voi muutakaan tehdä, mutta tietääpähän sitten treenejä ajatellen. Eikä se nyt silti tarkoita etteikö se voisi seuraavaksi ihan oikeasti purra, mutta nyt se ei sitä ainakaan tehnyt.

laura kirjoitti...

Joo, mäkin olen sitä mieltä että jos koira haluaa osua, se osuu. Jos se haluaa että iho menee vähän rikki tai että veri lentää kunnolla, se tähtää ja osuu sitten just niin. Sellanen "huh, ehdin just vetää käden pois alta!" on ihan väärä luulo, ei se halunnutkaan silloin osua.

Ja mä olen kyllä aika samoilla linjoilla Katan kanssa. Siitä, että se nakki ja siedätys toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun on koira jolla on ne tietyt puutteet luonteessa, ne ei sieltä korjaannu millään. Se on nykyään paljon sosiaalisempi arkitilanteissa verrattuna siihen mitä se oli pari vuotta sitten. Mutta se oli jo 9-viikkoisena mun sylissä ollessaan sitä mieltä, että naapurin pappa ei saa tulla silittämään ja kun pentu ei päässyt poiskaan, se murisi ja näykkäsi sitä pappaa. Kyllä, sen kanssa on tehty ihan saatanasti töitä ja sitä on kuljetettu ja käytetty ihmisten ilmoilla. Se on ihan ok niin kauan kun se saa itse päättää. Mutta kun mennään sen rajan yli, se puree. Ja minä en usko että sitä voidaan millään siedättämisellä tai millään enää 4,5v ikäiseltä koiralta korjata. Ei se onnistunut pentunakaan, ja sen takia se reilun puolen vuoden iässä pantiin tiukasti hallinnan alaisuuteen koko "lääppiminen".

Väkivalta lisää väkivaltaa, siitä olen ihan samaa mieltä, että ohjaajan ollessa täysin sekaisin ei koiraakaan kannattaisi kurmuuttaa/tukistaa/whatever näissä tilanteissa. Niin kuin mä tein tuolla kokeessa. Ohjaajan pitää olla kylmän rauhallinen ja tilanteen herrana ja tehdä se hallinta sitä kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista keskustelua :)

Uskotko/ uskotteko vakavissanne siihen, että koiran saisi "korjattua" pelon avulla? Toisin sanoen, että tuo nykyinen tilanne muuttuisi paremmaksi nykyisillä tai jopa fyysisesti voimaakkaammilla keinoilla?


Se on aivan totta, että jos koira on perusluonteeltaan jotain, tai on oppinut tekemään jotain esim. puremaan, ei se asia sieltä unohdu. Sitä ei voi millään sieltä "korjata" tai poistaa. Enemminkin koiralle pitää opettaa jotain mitä siinä ko. tilanteessa pitää tehdä.
Ei riitä, että koiralle osoittaa "EI älä pure", ole hallinnassa".
Vaan mitä koiran pitää tehdä? Istua, maata, tulla sivulle, mitä?
Jos emme osaa nimetä sitä mitä koiran pitää tehdä, miten me se 2-vuotiaan lapsen tasoiselle eläimelle selitämme?

Jos luulee, että maailmassa on vain "pehmeää" ja "kovaa" koulutustapaa ja että pehmeässä koulutustavassa "kukkahattuilussa" vain nakkia työnnetään naaman eteen, teki koira mitä hyvänsä, niin se kertoo siitä, ettei ko. henkilö ole perehtynyt asiaan lainkaan riittävästi sanoakseen "menetelmän" toimivuudesta!

Pannan kiristymisestä aiheutuva käytöksen muutos ei TIETENKÄÄN automaattisesti tarkoita kipua, mutta eri asiat pitää ottaa huomioon kun mietitään jonkin käytöksen syytä. Ja tämä asia nousi tässä blogitekstissä esiin, joten sen vuoksi sitä kommentoinkin. Koska usein se myös on syynä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin! ;)

- Lotta

laura kirjoitti...

En usko, että koiraa saa "korjattua" millään pakottamisella tai hallinnalla tai millään sellasella. En usko että tää koira myöskään tarttee mitään kovia (rumia) keinoja tän luoksepäästävyysasian kanssa. Se tarttee yhden avustajan ja minut, sille opetetun käskyn "hampaat" (=seiso paikoillasi pää suorana kurottelematta avustajaa kohti, kun se koskee sua) ja mun pitämässä toisella kädellä pannasta ja toisella leuan alta.Ei voimalla, vaan ihan kevyesti koiraa tukien. Jos tulee ääniä, kylmän viileä "ei", tarvittaessa ote sen verta tiukaksi että ei pääse tekemään mitään, avustaja koskee silti, sen jälkeen rauhallinen kehu minulta, ehkä pieni namipala kanssa. Ei mitään sirkusta ja kimeää vapautusta kuitenkaan. Näin se on sille opetettu ja se ei montaa toistoa vaatinut, kun se alistui siihen että mutinoista huolimatta kosketaan ja se siitä. Se seisoi ihan nätisti itse paikallaan eikä sitä todellakaan tarttenut vääntää pysymään siinä. Se, että mua alkaa hermostuttaa ja alan nyppiä ja rempoa koiraa, vaan pahentaa asiaa. Silleenhän niitä kiihotetaan nimenomaan käymään kimppuun... tai jos itse (tai avustaja) pelkää että kohta se puree, niin varmaan puree. Kummallekin sellanen asenne että ei vois vähempää kiinnostaa koiran mutinat ja tää nyt vaan tehdään, hohhoijaa.

Minusta tässä ei ole edes mitään tekemistä pelon kanssa, eikä minkään fyysisten voimakeinojen? Se hallinta mitä mä ihailen on nimenomaan rauhallista, vähäeleistä, viileää auktoriteettia. Koiran pelottelu ja fyysiset voimakeinot alkaa kun muu taito loppuu. Ja kyllä, mäkin sorrun siihen aina joskus, koska olen vain surkea ihminen ja huonon hermorakenteeni uhri.

Vaikka se on pohjimmiltaan epävarma niin ei se silti ensisijaisesti pelkää sitä käsittelyä. Ei se ole luimussa, vaan päin vastoin vetää itsensä pörrölle ja uhoaa isona että mee vittuun siitä. Itsevarman koiran ei näin tartteisi tehdä, mutta minusta siinä on silti iso ero pelkääkö koira jotain asiaa vai eikö se vain halua että sille tehdään niin.

Kata kirjoitti...

Ymmärrän mitä Lotta tarkoitat ja turhauttaa kun aina tulee näitä nakkikommentteja, mutta se nyt oli vaan kärjistetysti asian esiin tuominen. Samoiten ei myöskään pakotteet ja pakottaminen ole koiran pieksentää. Ja tietty koiralle pitää opettaa joku korvaava toiminta, mutta kyllähän koulutuksessa monta kertaa vaan odotetaan että koira itse keksii mitä kuuluu tehdä ennenkuin se palkitaan. Tosin tuommoinen tilanne ei ole paras hetki sille menetelmälle.

Mä ymmärrän kyllä hyvin miksi niitä positiivisia menetelmiä paljon mieluusti käytetään ja itsekin käytän, mutta niiden myötä on kyllä paljon hyvää menetetty myös.

Anonyymi kirjoitti...

Oijoi, niin monta hyvää kohtaa johon tarttua etten tiedä mistä aloittaa :D

Kata nosti esille yhden juuri niistä kulmakivistä, miksi "nakkikoulutuksen" toimivuutta epäillään: lähdetään virheellisesti kouluttamaan ongelman aikana. Ei, turha siinä vaiheessa on itkeä kun paskat on jo housussa, näin sanotusti. Jos mietitään käsittelytilannetta, jossa koira paineistuu näpsäisyyn/ puremiseen jne. asti, ei koira ole enää siinä 'mielentilassa', että se jotain kykenisi oppimaan.
Ja jos se tilanne alunperinkään päästetään menemään niin pitkälle, että koira kokee epämukavaa, ei se tietenkään pysty syömään. Kuka meistä pystyy syömään silloin kun ahdistaa tai tuntuu riittävän epämukavalta?
Ja sitten juuri tässä kohdassa epätoivoisesti yritetään kouluttaa nakeilla, joka on tuhoontuomittu jo ajatuksenakin, jolloin saadaan hyvä syy todeta, että "nakkikoulutus" ei toimi.

Pointti on siinä, että se koulutus aloitetaan jossain ihan muualla, jossa Lauran esimerkkiä käyttäen on opettu koiralle että "hampaat" kuultuasi seiso neljä tassua liikkumatta, pidä pää täysin liikkumatta.
Tähän lisätään avustaja, joka ei aluksi edes koske koiraan. Jos tilanne päästetään niin pitkälle, että koira murisee, ollaan ylitetty koiran sietokyvyn raja. Tämä ei ole enää siedättämistä, sillä siedättämisen raja kulkee siinä että koira kokee asian olevan vielä ok.
Siedättämisen kautta avustaja muuttuu mukavaksi asiaksi, avustajan ilmestyminen on hyvä juttu, mutta pakottamisen kautta (eli pidetään koiraa väkisin) avustajan _poistuminen_ on mukava juttu. Jos mietitään käsittelyä, kumpi vaihtoehto on parempi?

Jälleen tullaan siihen, mistä taisin aiemminkin jo kirjoittaa. Ihmisillä ei ole kärsivällisyyttä (ja osaamista?) kouluttaa vahvisteiden avulla. Rankaisuiden käyttö (esim. hihnanyppäisy on rankaisu, sillä sen tarkoitushan on vähentää jotain tiettyä huonoa käytöstä) koetaan nopeammaksi. Se myös tuottaa ihmiselle iloa, kun on jotain mihin purkaa oma turhautuminen. Lisäksi tarttuminen (hihnasta tempaisu, tukistaminen) on ihmiselle lajityypillistä (apinat), joten sitä tulee helposti tehtyä..

Kirjoitit Laura, ettet saa kiinni mitä tekemistä tällä on pelon kanssa. Koko ajan ollaan keskustelu muun muassa jatkuvasti ilmassa leijuvasta herran pelosta, jonka koit hyväksi asiaksi ?

Jos ajatellaan vaikkapa juuri tämän käsittelyasian kouluttamista, niin onko sillä väliä, onko se koira epävarma, peloissaan (mikä näiden ero loppupeleissä on),ei tykkää, sitä "ottaa päähän"? Pitäisi katsoa käytöstä: puree kun kosketaan; okei, tää oli koiran mielestä huono juttu, pitää ehkä tehdä asialle jotain.

Ei monikaan remmirähjä vedä itseään luimuun, vaan päinvastoin räkä lentää ja silti sitä lähdetään kouluttamaan samoin kuin luimuun itsensä vetävää koiraa.

-Lotta

Anonyymi kirjoitti...

Tottiskaverille ei käynyt kuinkaan, videolta näkyy, että oikeastaan siinä ei taida edes juurikaan karvat käydä suussa - sen verran nopsaan Udo ravisti kaverin niskastaan, kun oli kiire annettua tehtävää suorittaa. On tuo belgini onneksi niin lunki ja hyvähermoinen kaveri, ettei jäänyt sitä murehtimaan. Ja hyvä niin, eikä näyttänyt uusinnassakaan huolta kantavan, että toinen uudelleen tulisi. Tsemppiä teille jatkossa, toivottavasti saatte ongelman kuntoon - tavalla tai toisella ja jatkettua harrastamista.

Terkuin Sari ja Udo

Merkki-mudi kirjoitti...

Oon sattuneesta syystä miettinyt näitä tosi paljon, enkä vieläkään oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Jotenkin oon kallistumassa siihen, että edetään niin pikkuhiljaa, ettei tarvi murista. Kukkahattuilua.

Merkissä on ehkä (näin netin perusteella tulkittuna) vähemmän "potkua", jos / kun se epämiellyttävistä tilanteisa menee luimuksi, en saa sitä sieltä nostettua. Se myös pistää naaman muistiin ja kyttäilee inhottavia ihmisiä pitkän ajan jälkeenkin.

Eli esim. kisoihin mennessä sen ei auttaisi saada kilareita kehäänmenotarkista / sirun lukemisesta, kun tuomari kuitenkin siellä kentällä hiippailee perässä jne.

Enkä osaa noita pakotteita käyttää oikein, niiden myötä tilanne menee aina vaan huonommaksi. Ja aina, jos on ankeeta, niin Merkki yhdistää sen nimenomaan siihen paikalla olevaan vieraaseen ihmiseen. Ainoa missä pakotteet on toiminut, on eläinlääkäri. Otan sellaisen pakkopaitaotteen, mistä ei pääse rimpuilemaan eikä puremaan -> ei ole ikinä murrannut lääkärissä. Viimeksi silmätarkissa pistettiin koppa, kun lääkärin piti työntää nenänsä ihan Merkin kuonoon kiinni, enkä voinut kunnolla olla pitämässä. Ei silti vinkuroinut mitään. Hieroja pitäis pian uskaltaa pyytää käymään...

Merkki myös siviilissä morjestelee ihmisiä ihan suht mielellään, mutta toki katson tarkkaan kenen luo sen päästän. Se ei myöskään ennen näitä luoksepäästävyyssotkuja ollut murrannut vieraille vapaissa tervehtimistilanteissa. Ja luoksepäästävyyskin onnistui joskus pienenä, sitten treenaaminen vaan jäi, kun ei missään kimppatreeneissä käydä...

Viimeistään se pisti ajattelemaan, kun jossain dokumentissa oli joku eläintarhaeläin opetettu nojaamaan aitaan sen aikaa, että hoitsu sai verikokeen otettua. Naksuttelemalla. Että on se nyt prkl, jos ei yhden koiran kanssa onnistu myös.

Ja vielä tuosta koirien erilaisuudesta. Perusluonne vaikuttaa todella paljon, meillä 2 edellistä on läpeensä sosiaalisia ihmisiä kohtaan. Niitä on kaikenmaailman humalaiset halaillu, lapset ajellu leluilla päin, pyörätuolipotilaat taputellu jne. Eikä niitä ikinä tollaisiin ole totuteltu mitenkään, niitten mielestä vaan ihmiset on kivoja, eikä ne ikinä mitään pahaa tee. Merkki on ollut alusta asti eri maata...

laura kirjoitti...

^^ oi ihanaa että löysit tänne ja kiitos kauheasti kommentista! Itku meinaa tulla helpotuksesta. Omien mokien kanssa sitä aina elää mutta kaikkein raskainta on pilata jonkun täysin viattoman suoritus. Olen ihan hirvittävän pahoillani!

Olisko mahdollista saada videota nähtäväksi, mun mukana ollut kaveri ei ollut katsonut koiraa sillä hetkellä ja vähän on hämärän peitossa mitä ihmettä siellä tapahtui. Tosin ei varmaan sinunkaan kuvaaja vierasta koiraa keskittynyt zoomaamaan...?

laura kirjoitti...

Mä en vaan usko että tollasen koiran asennetta saa niin totaalisesti muutettua. Kun mä olen ihan paniikissa ja se vetää puolustukset överiksi. Vaikka sitä olisi kuinka treenattu muualla ja juuri noin että se ei ehdi ahdistua, niin tossa mielentilassa sitä varmaan hitot kiinnostaa mikään muu kuin ajaa se ihminen pois. Se alkuperäinen ongelma ei ole se käsittelytilanne vaan se koiran mielentila, minkä mun jännitys sille tällä kertaa teki. Sille on nyt hieronta ja fyssari varattu, mä todella toivon että sieltä löytyy jotain mikä "selittää" tän näin överiksi vedetyn reaktion.

Ehkä jos sitä olisi pennusta asti opetettu ja oikeasti tehty se niin että koira ei kerkiä ahdistua ja saatu se tilanne muuten kokeenomaiseksi panikoivine ohjaajineen yms. Nyt kun se on 4,5v ja sillä on vahva kokemus niin en vain usko että millään treenillä sitä enää saisi luotettavasti toimimaan. Kun tarpeeksi ahdistaa, se palaa siihen vanhaan oppimaansa.

Meillä ei nuorempanakaan ole ollut tää käsittelyongelma ollenkaan niin paha näyttelyissä tai eläinlääkärissä. Vain kokeissa, mitä mä jännitän. Sitä on aika hankala myöskään treenata kun en saa itseäni lietsottua tollaseen tilaan missään lavastetuissa treeneissä.

Ainakin oon saanu tosi paljon ajatuksia, kiitos kaikille kommenteista! FB:ssä tuli hyvä vinkki opettaa koiralle joku konkreettinen käytös, esim. käsikosketus, sen siruntarkastuksen ajaksi. Siihen aion varmaan tarttua, koska osaan suorilta sanoa että johonkin tehtävään keskittyminen auttaa tota koiraa kyllä noissa paikoissa.

Eijan holskut kirjoitti...

Mulla on kolme koiraa, joista vanhinta on ekan vuoden aikana kasvatettu/koulutettu rankaisun avulla, sitä on mm. selätätetty yms. Johti ojasta allikkoon ja operanttiin ja positiiviseen (vahvistamiseen) koulutustapaan siirryttiin koiran ollessa vuoden ikäinen. Sillä on luonteensa puolesta ns. sukurasitetta ainakin emän puolelta. Kuusi vuotta sen kanssa on kaikki tehty positiivisella vahvistamisella eikä siihen ole fyysisesti kajottu rankaisumielessä, siltikään koiran ns. perusluonne ei ole muuttunut. Toki sen kanssa on nyt helpompi toimia mutta samat luonteenpiirteet ovat jäljellä ja tietyt käytösmallit tulevat helposti esille vaikka en itse olisi paikalla (ns. vihjeenä).

Toinen koira on edellisessä kodissa saanut ns. pannuun ja ilman minkäänmoista logiikkaa. Meillä sitä on kasvatettu pelkästään positiivisella menetelmällä eikä fyysitä rankaisua ole käytetty. Koira on ollut meillä 5,5 vuotta, enää se ei väistä kättä jossa on sanomalehti mutta tietty kirosana saa sen häviämään paikalta. Koiran perusluonne on aivan erilainen kuin ekan koiramme. Joten uskon kyllä tiettyjen luonteenpiirteitten aika paljonkin siihen miten koira käyttäytyy.

Kolmas koiramme on kasvatettu pelkästään operantisti ja positiivista vahvistamista käyttäen. MH-testi tuomari totesi, että koirassa ei ole agressiivisuutta yhtään, osa varmaan koutustyylistä johtuvaa mutta suurin osa perimää, veikkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eläintarhaeläimille on opetettu uskomattomia asioita nimenomaan "naksuttelemalla", sillä vikuroivien eläinten hoitotoimenpiteisiin kuluu tuhottomasti resursseja. Varsinkin delfiinit ovat lempiesimerkkejäni (delfinaarioita yleisesti vastustaen), ne kun ovat erittäin hankalia ja kalliita hoidettavia jos eivät ole yhteistyöhaluisia. Särkänniemen delfiineitä koulutetaan mm. sietämään nesteytysletkun työntämistä suusta mahaan asti, ja nehän tykkäävät siitä! Maailmalla on suoritettu myös delfiinin murtuneen leukaluun leikkaus nukuttamatta.

Unknown kirjoitti...

Komppaa Lottaa täysin. Kuka muuten Lotta olet ja missäpäin vaikutat? :)

En jaksa lähteä kommentoimaan kaikkea mitä tässä on läpikäyty, sanon vain sen mikä itsellä on päällimmäisenä mielessä.

On turha syyttää työkaluja toimimattomiksi, jollei niitä osaa käyttää. Viittaan siis operanttiin koulutukseen ja positiiviseen vahvistamiseen.

Loistava esimerkki positiivisen vahvistamisen ja operantin koulutuksen toimivuudesta ovat jo mainitut eläintarhan eläimet, joille on koulutettu vaikka mitä, jotta hoitotoimenpiteet sujuvat. Törmäsin itseasiassa juuri yhden leffan traileriin, jossa on lyhyitä pätkiä näistä eläimistä (ja muutenkin hauskoja ja hyviä kohtia kouluttamiseen liittyen, esimerkiksi "bang your head here" -taulu, joka viittaa siihen, että vika on kouluttajassa, ei eläimessä). Video löytyy täältä: http://www.youtube.com/watch?v=iZ-JnjBTkBw

Ja tässä yksi mun suosikki demovideoista, jossa koiran tunnetilaa muutetaan vastaehdollistamisella: http://www.youtube.com/watch?v=sI13v9JgJu0

Videon russeli käyttäytyy melkoisen ikävästi aluksi, mutta mikä onkaan lopputulos vastaehdollistamalla? Pitäkää etenkin koiran tunnetila mielessä, miltä se näyttää ennen ja jälkeen.

Minna kirjoitti...

En jaksa kommentteja lukea läpi, joten varmana tän on jo joku todennu..

Mitä itse neuvon tällaisille teräville ja epävarmoille koirille käytettäväksi on selkärankaan opetettu tehtävä ahdistaviin tilanteisiin. Jotkut tykkää opettaa esim. käsikosketuksen sirutarkkiin. Sitten kun joku toiminto on opetettu, voidaan sitä vaatia siltä. Kuitenkin tarkkaillaan koiran mielentilaa, sillä on parempi saada tällainen koira tarjoamaan järkevää toimintoa pakottamisen sijaan. Tarvittaessa tämä oma aktiivisuus herätetään sitten sillä koirakohtaisella pakotteella.

Paikallaolon treenaustapa sulla olikin jo itsellä selkeesti kielenpäällä.

Voin kuvitella, miten hirmuisen musertavalle "tällainen" ongelma voi tuntua. Vanhin tervuni lähti paikallaolossa sen luokse hyppimään tulleen vesikoiran päälle. Oli aivan järkyttävä kolaus itselle, muistan sen edelleen 7v takaa (ehkä liiankin?) kirkkaasti. Suosittelen, ettet jää "tuleen makaamaan" ts. lähdet työstämään ongelmaa mahdollisimman pian. Itse tein asiasta aikanaan aivan liian suuren, jotta olisin enää uskaltautunut mihinkään sen koiran kanssa.

Anonyymi kirjoitti...


Se palaa siihen vanhaan käytösmalliin, jos uutta käytöstä ei jaksata vahvistaa eli pitää yllä, tai jos sitä ei alunperinkään ole harjoiteltu määrällisesti riittävän paljon ts. se vanha käytös on koiran ajatuksissa vielä päällimmäisenä.

Laitan yhden videon. Eikös tässäkin videossa koira osaa jo aika hyvin tuon rähjäämiskäytöksen ja sen mielentila on "vähän" vääränlainen ja silti sen käytöstä pystyy muuttamaan:
https://www.youtube.com/watch?v=WWZUcLfHXLE

Oon ihan samaa mieltä ja ihmetellyt ihan samaa, mitä Merkki- mudin emäntä (?) kirjoitti eläintarhan eläimistä. Niistäkin löytyy hyviä videoita youtubesta..

Tsemppiä!!!

- Lotta

Kata kirjoitti...

Töppösellähän ei ollut sietokyvyn raja ylittynyt aikapäiviin ennen tätä, eli miten tämmöistä satunnaista asiaa voi treenata pelkästään niin että koira ei koskaan reagoi treeneissä? Vai tehdäänkö sitä totuttamista sitten niin pitkälle, että lopulta vieras ihminen voi yllättäen käydä koiraan käsiksi ja se sietää sen, koska se on siihen totutettu? Tämmösissä jutuissa, jos koskaan ei reagointikynnys ylity niin miten se koira oppii siinä tilanteessa kontrolloimaan tekemisiään KUN se joskus taas ylittyy? Mun ajatuksien mukaan juuri näin tulee koira, joka sietää inhottavaa asiaa silloin kun itselle sattuu sopimaan?

laura kirjoitti...

Mun mielestä delfiini on todella huono esimerkki koiraan verrattavaksi. Vakioympäristö siellä eläintarhassa, tuttu hoitaja, ei muita liikkuvia osia. Uskon että ei ole kovin vaikeaa naksutella jotain mahaletkuja ja tällasissa se varmasti toimiikin oikein hyvin. Koiralla on pikkasen eri tavalla vaihtelua ympäristön, tilanteen, kanssaihmisten, ohjaajan mielentilan yms yms suhteen.

Unknown kirjoitti...

Vastasit Kata itse itsellesi. Eli koira kannattaa todellakin reenata sietämään niin ihmeellisiä asioita, että sirun lukeminen tuntuu lapsellisen helpolta. Itse suosin konkreettisen korvaavan käytöksen opettamista, koska koiralle on paljon helpompi konkreettisesti keskittyä jonkin tehtävän suorittamiseen kuin keskittyä vain olemaan reagoimatta. Käsikosketuksesta täällä oltiinkin jo puhuttu, se on yksi erittäin käyttökelpoinen käytös, johon käsittelyä voi siedättää. Toinen hyöty korvaavan käytöksen opettamisessa on se, että saadessaan vihjeen esim. käsikosketukseen, koira tietää jo ennalta että kohta joku lähestyy ja sitä kosketaan, eikä koskeminen tule täysin puskista. Ja käytännössä näin tekemällä saadaan aikaan koira, joka haluaa että sitä kosketaan, koska siitähän seuraa mukavia juttuja ja saa palkkaa.

Eli homman nimi on juurikin sen sietokyvyn rajan nostaminen paljon korkeammalle, kuin mitä pelkkä sirun tarkamistaminen vaatii. Jos reenikentällä onnistuu harjoitus, jossa ohjaajan täristessä iso mies juoksee vauhdilla koiraa kohti ja nappaa siitä halausotteen, tuntuu sirun tarkistaminen tosi helpolta. Tuo oli nyt vain yksi esimerkki helposti reenikentällä järjestettävästä tilanteesta. Ja reenatessa pitäisi pitää mielessä, että tuohon pisteeseen ei välttämättä päästä viikossa. Häiriöt pitää aloittaa paljon pienemmästä ja pilkkoa isoja lopputulemia pienempiin osiin harjoiteltaessa.

Esimerkkinä itse unohdin vuoden 2012 erkkariin reenata ihmisen lähestymistä. Reenasin pelkkää käsittelyä, mutta kun ihmisen lähestymistä ei oltu reenattu, kosahti koko homma heti alkuunsa siihen. Kannattaa siis tarkkaan miettiä mitä kaikkea koiran pitää sietää, eikä jumahtaa harjoittelemaan vain päivänselvintä osa-aluetta.

Ja vielä tuosta delfiiniesimerkistä. Voihan jokainen koettaa kotona naksutella koiraansa sietämään mahaletkun laittamista, niin tulee käsitys siitä kuinka helppoa se on. Itse en kyllä pitäisi sitä kaikkein helpoimpana tehtävänä, edes pelkästään kotioloissa toteutettuna.

Unknown kirjoitti...

Satuin juuri lukemaan norsukouluttajista ja -ratsastajista. Tässä linkki yhteen helppolukuiseen juttuun:

http://ellit.fi/koti-ja-sisustus/kodinhoito-ja-talous/nepalin-norsut-paasevat-uuteen-kouluun

Muutamia otteita:

"Perinteisen norsunkoulutuksen ongelmana on hitaus ja menetelmien epämiellyttävyys norsuille. Tämä on aiheuttanut turvallisuusongelmia myös ihmisille, sillä aikuistuttuaan jotkut norsuista hyökkäävät ihmisten kimppuun. Myös monet kokeneet nepalilaiset norsunkouluttajat ovat surreet epämiellyttäviä menetelmiä."

Norsuja siis koulutetaan perinteisesti äärettömän väkivaltaisesti, koska niin on aina tehty ja muuta ei osata. Tämän tuloksena norsunratsastajan ammatti on yksi vaarallisimpia, sillä selästä tipahtaessa hyvällä tuurilla norsu häipyy horisonttiin, mutta todennäköisemmin hyökkää ratsastajan päälle ja tappaa ihmisen.

"Nepalin kurssi aloitettiin aivan alkeista. Paikalliset norsunkouluttajat olivat aluksi epäileväisiä, koska työ on perinteisin menetelmin hyvin vaarallista. ”Uusien asioiden epäileminen aluksi onkin tervettä. Yhden päivän katsottuaan kouluttajat sitten totesivat homman olevan loistojuttu”"

"”Mieleenpainuvimpia hetkiä oli, kun kahleissa olevat, ongelmallisiksi sanotut norsut koulutuksen jälkeen seisoivat vapaana kiltteinä ja rauhallisina.” Paikallisetkin olivat onnellisia, kun eläimiä ei tarvinnut satuttaa. Aiemmin he vain eivät olleet tienneet, että vaihtoehtojakin on."

Lyhyenä loppuyhteenvetona: Norsu voi olla ihmiselle hengenvaarallinen eläin, mutta sen kouluttaminen positiivisella vahvistamisella onnistuu näin hienosti. Miksei koirien kouluttaminen samoin menetelmin onnistuisi?

N_ kirjoitti...

Todella mielenkiintoista keskustelua! Osan luin enemmän ajatuksella, osan pintapuolisemmin.

Positiivinen vahvistaminen on ok, mutta jo vuosia sitten luin alan lehdistä siitä, kuinka koirat on opportunisteja. On hyvä asia pelata palkoilla yms. sillä, että saadaan ne tekemään töitä enemmän. Sen sijaan operantin kouluttamisen ja vaatimisen suhde on vähän epäselvä. Eikös siinä lähdetä siitä näkökulmasta, että joko palkka on huono, kriteeri väärä, koira ei osaa tai ohjaaja ei osaa? Otetaanko huomioon koiran "mietteet"? Väitän, että koirat yrittää mennä siitä, mistä aita on matalin - ainakin välillä. Paimenkoirat on superfiksuja, huumorintajuisia ja fiksuina myös oikovat asioita.

Mikä on näkemys siihen, miksi koira ei esim. tule hyvin kehään? Entä jos se seuruutetaan käskyllä, jonka se osaa? Eikö tässä tilanteessa pidä vaatia? Itse treenaan niitä nyt ja sanon "höps,höps" + mennään takaisin lähtöpisteeseen, jos yrittää vähänkin kammeta sivulta pois. Sitten uusi yritys ja kun onnistuu, superpalkka. Mun mielestä koirat oppivat myös väärän kautta. Tottakai koirissa on eroja, paljonko ne kestävät toistoja yms., mutta kyllä ne väärätkin toistot tavallaan opettavat. Pakotetteita en tokossa anna muuta kuin "höps, höps" (= "Teit väärin, yritä uudelleen"), mutta välillä tehdään vähän vaikeammin ja vaikeutetaan, jotta päästään koiraa korjaamaan tuolla tavalla. Minusta kriteerien nostoa ei pidä liikaa pelätä. Tämä oli vähän OT, mutta tuli vain mieleen. :-)

Hyviä pointteja kuitenkin kaikille. Itselleni heräsi noita kysymyksiä. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Samoja ajatuksia Tanjan kanssa..

Ninjan viestiin kommentteja :) Ei minunkaan mielestä kriteerien nostoa pidä pelätä: jos niitä ei nosta, niin eihän koulutuksessa koskaan tapahdu etenemistä. Kriteeriähän pitäisi nostaa kun väh. 80% 2:sta edellisestä sarjasta onnistuu...
Omasta mielestäni vaatiminen on sitä, että koiran odotetaan tekevän niinkuin sille on opetettu.
Se tietenkin edellyttää, että koiran kanssa on harjoiteltu ko. asiaa ko. ympäristössä, ko. häiriön alla, että voimme olettaa sen osaavan eli voimme alkaa "vaatia". Jos koira ei tee, niin se ei saa palkkiota. Pitää huomata, että palkkiona voi toimia ihmisen antaman palkkioiden lisäksi esimerkiksi ympäristön tarkkailu, haukkuminen, juokseminen yms yms. Kouluttajan tehtävä on siis ymmärtää, mitkä asiat koira kokee vahvisteina ja jos koira ei tee mitä toivotaan, estetään sitä saamasta näitä vahvisteita. Eli jos koira ei tee mitä pyydetään, ei riitä että ohjaaja laittaa nakit tai lelun taskuun, mikäli koira kokeekin palkkiona ympäristön katselun.
Tässä on taas yksi näitä naurettavia "selän kääntäminen ei auta/ ei ole riittävä rankaisu". No ei kai se olekaan, jos koira saa samaan aikaan jahdata lintua. Tai paimenkoira saa katsella kun liikut..

Mutta jos ohjaajalta saatu palkkio on se, mitä koira eniten tavoittelee niin virheen sattuessa (kun koiran oikeasti voidaan olettaa osaavan) koira ei saa palkkiota vaan tehdään esimerkiksi uusi toisto.
Onhan ne opportunisteja, ja yrittävät aina mitä vähemmällä sattuisivat pääsemään. Sen takia kouluttajan onkin oltava hereillä että missä vaiheessa koulusta ollaan: mikä kriteeri on menossa, mitä vaaditaan? Ja sitten siitä pidetään kiinni: Vähemmästä ei palkita. Aina pitää kuitenkin suhteuttaa siihen, että ollaanko harjoiteltu juuri tuonkaltaisessa paikassa, juuri tuonlaisen häiriön alla..


Sitähän sanotaan, että väärin tekeminen ei tee asiaa oikeaksi. Periaatteessa väärän asian esiin saaminen ei tee oikeaa asiaa yhtään vahvemmaksi, vaan kertoo siitä että mikä häiriö oli vähän liikaa..

Vastasinkohan omalta osaltani lähellekään Ninjan mietteisiin ;)

-Lotta

Unknown kirjoitti...

Kirjoittelin myöskin pitkähkön vastauksen Ninjalle, eikö se ole tullut läpi?

laura kirjoitti...

^kaikki on julkaistu mitä on tullut.

Unknown kirjoitti...

Onneksi kirjoittelen noita pitkiä tekstejä ensin wordiin, siellä se oli vielä tallessa. :) Eli tällaisen kirjoitin aiemmin:

Heh, sattuipa hauskasti, juuri tänään luin vaatimiseen liittyvän tekstin, tässä linkki siihen: http://paws4udogs.wordpress.com/2013/05/27/but-he-knows-it/

Tässä yksi ote yllä olevasta linkistä:
"There are many different reasons why a dog might not comply with your wishes, and before we get any further let me just say that stubbornness, “dominance,” and willfulness are rarely the motivation behind your dog’s refusal to perform a well-known behavior. As frustrating as it may be when your dog appears to blow you off, it’s worth your while to take a big step back and figure out the true reason behind his disobedience."

En pidä vaatimisesta sanana, sillä yleensä käytännössä vaatiminen tapahtuu, kun koira osaa jonkin vihjeen muutamissa tilanteissa, jonka jälkeen sitä aletaan vaatia missä ja milloin vain. Usein ohjaaja ei ymmärrä kuinka paljon ympäristön vaatimustaso nousee ja silloin koiran vihjeen noudattamattomuus tulkitaan vittuiluna yms. ja vaatiminen sen kun kovenee. Vaatimiseen tuntuu löytyvän jos jonkin näköistä toimintatapaa. Koskaan en ole muuten nähnyt kirjoitettuna selvitettynä kuinka vaatiminen käytännössä tehdään. Sen sijaan epämääräisiä ja tulkinnanvaraa jättäviä "vaadi siltä!" yms. kirjoituksia on netti pullollaan.

Ja tuossa Ninja olet täysin oikeassa, että koirat todellakin ovat opportunisteja ja pyrkivät menemään siitä mistä aita on matalin. Toiset rodut/yksilöt enemmän, toiset vähemmän. Bortsut ja kelpiet ovat hyvä esimerkki rotuina siitä, sillä ne keksivät asiat nopeasti ja keksivät nopeasti keinoja kuinka tehdä asiat helpommin/nopeammin saadakseen palkkion helpommin (etenkin kun ohjaajat jäävät junnamaan asioita, jotka koirat jo osaavat, kuten usein tehdään).

Unknown kirjoitti...

(tässä jatkoa edelliseen, ei suostunut tulemaan yhtenä pätkänä läpi)

Hauska käytännön esimerkki väliin: Yksi tullimies päätti kokeilla bortsua työkoirana, olihan rotua niin hyvänä harrastuskoirana ylistetty. Lopputulema oli se, että tämä bortsu vietiin tekemään hallietsintää ja koira nuuhkaisi hallin ovelta ja teki ilmaisun (juu, hallissa on huumeita, haistan sen jo tästä, missä se palkka viipyy). Tullimies kirosi bortsun surkeana työkoirana ja vaihtoi rotua, vaikkakin enemmän vikaa oli tullimiehen koulutustaidoissa, hän oli antanut koiran pikku hiljaa livetä kriteereistä ja saadessaan palkkion vähemmästäkin, koira todellakin teki vähemmän.

Eli koirat ovat opportunisteja ja yrittävät mennä siitä mistä aita on matalin. Eikä siinä ole mitään väärää, päinvastoin, lajin säilymisen kannalta se on ollut tärkeä ominaisuus. Ja koulutuksen etenemisen kannalta se on myös tärkeä ominaisuus. Tässä astuvatkin kouluttajan taidot kehiin. Kouluttajan täytyy osata luovia kriteerin kanssa tarkasti, erityisen tarkasti esim. niiden bortsujen ja kelpieiden kohdalla. Koiran oppismishistoriaan nähden pitää osata pyytää riittävästi, mutta taas ympäristön häiriötekijöiden osalta täytyy mahdollisesti laskea kriteeriä. Eli käytännössä: Hiljaisella tutulla treenikentällä voit tehdä helposti 4 minuutin paikkamakuun, mutta tehdessäsi koiran aiempaan oppismihistoriaan nähden kovaa häiriöreeniä vieraiden koirien kiertäessä metrin päästä koiraasi, täytyy kriteeriä laskea ja tehdä helpotusta keston osalta. Kenties palkkaatkin jo 15-45 sekunnin kohdalla. Kriteerin säätelyn oppii kokeilemalla (ja tilastoimalla, mutta en puutu tähän nyt enemmälti), kouluttaessa ei siis vain koira opi, vaan toivottavasti myös ohjaaja oppii kouluttamaan entistä paremmin.

Ja totta sekin Ninja, koirat oppivat virheidenkin kautta. Sellaisessa koulutuksessa, jossa onnistumisprosentti on jatkuvasti 100 %, ei paljoa etenemistä tapahdu. Silloin pysytään vain kivasti mukavuusalueella eikä kehitytä eteenpäin (ja ne bortsut ja kelpiet yms. koettavat miten palkan saisi tekemällä vielä vähemmän ;) ). Tässä tullaan siihen kummalliseen väärään luuloon, ettei positiivisella vahvistamisella kouluttavat pyrkisi muuhun kuin 100 %:sesti onnistuneisiin harjoituksiin. Mitä itse olen erilaisissa porukoissa seurannut, koen itse nostavani pitkässä juoksussa kriteeriä paljon nopeammin kuin erilaisilla tavoilla kouluttavat (esimerkki tältä aamulta: noin 8 minuutissa tein Kirsikalle alusta asti käytöksen vihjeelle, jossa Kirsikan piti ottaa suuhunsa patukka ja tulla patukka suussa käsikosketukseen. 8 minuutissa tämän käytöksen sai toimimaan sisällä eri huoneissa ja omalla pihalla). Monesti näkee kyllä isoja kriteerin nostoja, mutta useimmiten ne päättyvät epäonnistumiseen ja siten junnaamiseen reilusti matalammassa kriteerissä.

Kriteerin nostossa pätee ns. 80 % -sääntö. Eli kun samalla kriteerillä tekee kaksi perättäistä sarjaa 80 onnistumis-%:lla tai yli, nosta kriteeriä seuraavaan sarjaan. Eli tämä tarkoittaa sitä, että harjoittelu tapahtuu alle 80 onnistumis-%:lla suurimman osan aikaa. Koska heti kun ylitys tulee kahdessa perättäisessä sarjassa, kriteeriä taas nostetaan ja taas pelataan hetki matalammilla prosenteilla, kunnes taas päädytään yli kahdeksankymmenen ja jälleen nostetaan kriteeriä. Jos siis onnistusmis-% on 100, on kriteerin asettelu mennyt pieleen (mikäli siis oletuksena on, että halutaan edetä) ja sillä sarjalla on tehty liian helppoja harjoituksia, pysytty mukavuusalueella.

Unknown kirjoitti...

(ja vielä kolmas osa, ei näemmä tullut kahtenakaan läpi)


Paikkamakuu on loistoesimerkki siitä, kuinka virheitä joskus myös perinteisessä koulutuksessa pelätään. "Se ei ole koskaan noussut paikkamakuusta." Tällaisia toteamuksia olen kuullut monesti. Usein sanoja on ylpeä, itse taas ajattelen, että tuo koira nousee kokeessa todennäköisemmin, kun harjoituksissa ei ole viety häiriönsietoa korkeammalle, vaan pysytty mukavuusalueella.

Pidän koiran kannalta epäreiluna sellaisia reenejä, joissa koira asetetaan epäonnistumaan ja oikein hakemalla haetaan epäonnistumista, jotta koiraa päästään korjaamaan. Positiiviseen vahvistamiseen epäonnistumiset ja niistä oppiminen kuuluvat (ja niistä seuraa negatiivinen rangaistus eli palkkion mahdollisuuden menettäminen), mutta koiraa ei ole tarkoitus tietoisesti asettaa liian vaikeaan tilanteeseen, eli tehdä harjoitusta liian korkealla kriteerillä.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta kanssa tuntuu, että joku hämminki tässä kommenttiosiossa on, sillä näin nyt vasta sellaisia viestejä, joita jo viikko sitten on kirjoiteltu, ja joihin on siis jäänyt vastaamatta. Taisinkin siis linkata saman videon kuin Tanja, juuri tästä syystä..

Eli siis Tanja; olen vain tänne blogiin surffailemalla päätynyt tuntemattomuus, joka käy satunnaisesti "kuulumisia" katsomassa.. :)

Täytyy paneutua näihin uusimpiin kommentteihin joku hetki paremmalla ajalla ;)

-Lotta

laura kirjoitti...

Kommentit tulee näkyviin sitä mukaa ku olen kerinnyt hyväksyä ne! Viime viikkoina on ollu niin paljon muutakin tekemistä kuin istua netissä niin on enempi vähempi viivettä.